Lausunto 8.8.2017, dnro 583/03/2017, Päivi Väisänen-Haapanen

Lausunto vapaan sivistystyön maahanmuuttajakoulutuksen järjestämis- ja rahoitusmallia valmistelevan työryhmän muistiosta

Opetus- ja kulttuuriministeriö on pyytänyt 15.8.2017 mennessä Suomen Kuntaliitto ry:ltä lausuntoa vapaan sivistystyön maahanmuuttajakoulutuksen järjestämis- ja rahoitusmallia valmistelevan työryhmän muistiosta.

Kuntaliitto pitää työryhmän esitystä kannatettavana.

Tehtävään esitetään noin 5 miljoonan euron määrärahalisäystä, jolloin uusi sivistystehtävä on valtion täysimäärisesti rahoittamaa. Valtion täysimäärinen rahoitus vapaan sivistystyön kotouttamista edistävään tehtävään muodostaa nykyistä yhtenäisemmän kokonaisuuden muun kotouttamista koskevan koulutuksen rahoituksen kanssa. Samalla on ensiarvoisen tärkeää, että vapaan sivistystyön koulutuksen järjestäjällä on taloudelliset edellytykset suoriutua myös muista vapaan sivistystyön lainsäädäntöön sisältyvistä tehtävistä kotouttamistehtävää hoitaessaan.

Koulutuksen toteutumisen ja kohdentumisen arviointi on perusteltua toteuttaa esityksen mukaisesti siirtymäkauden jälkeen vuonna 2020. Uudistus edellyttää myös muutoksia tiedonkeruuseen jo syksyllä 2017.

Kuntaliitto toteaa, että työryhmän työskentelyaika oli poikkeuksellisen lyhyt, koska uudistus perustuu hallituksen kevään 2017 osaamisen ja koulutuksen kärkihankkeen 3 linjaukseen ja sen toteuttamista esitetään vuodelle 2018. Työryhmän esitys pohjautuu aiempaan Vapaan sivistystyön rakenne- ja rahoitustyöryhmän ja Maahanmuuttajien koulutuspolkujen nopeuttaminen ja joustavat siirtymät -työryhmän kannanottoihin sekä Opetushallituksen selvitykseen 2016:4 Maahanmuuttajat ja maahanmuuttajakoulutus vapaan sivistystyön koulutuksessa. Valmistelutyön eri vaiheissa on uudistukselle nähty perusteltu tarve.

Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan sisältyvä maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidon opetus on siirtymässä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle vuonna 2018. Maahanmuuttajat ovat osaamistarpeiltaan hyvin heterogeeninen ryhmä, joten myös koulutustarjonnan tulee vastata erilaisiin osaamistarpeisiin ja elämäntilanteisiin. Vapaan sivistystyön uusi sivistystehtävä kohdistuu esityksen mukaan erityisesti joustavia toteutusmalleja edellyttävään kohderyhmään ja kotivanhempiin.

Myös esitykseen sisältyvissä kohderyhmissä osaaminen ja osaamistarpeet ovat hyvin vaihtelevia. Vapaa sivistystyö pystyy kuitenkin järjestämään koulutusta monipuolisesti, joustavasti ja vastaamaan myös sivutoimiseen, osa-aikaiseen opiskelutarpeeseen. Vapaan sivistystyön koulutuksen saatavuus ja saavutettavuus paikallisesti ja alueellisesti on myös varsin hyvä. Uusi tehtävä soveltuu siten hyvin osaksi vapaan sivistystyön toimintaa.

Uuden sivistystehtävän toteuttaminen edellyttää, että kunta tai työvoimaviranomainen on hyväksynyt opinnot kotoutumissuunnitelmaan ja opinnot ovat kotoutumista edistävän lain mukaisia. 

Kuntaliitto painottaa, että koulutuksen hyväksyminen osaksi kotoutumissuunnitelmia edellyttää koulutuksen ylläpitäjien sekä kunnan ja työhallinnon kotouttamistehtäviä hoitavien viranomaisten välistä yhteistyötä. Kotoutumissuunnitelmiin sisältyvä koulutus tulee maakunta- ja sote-uudistuksen myötä liittymään myös kuntien ja maakuntien väliseen yhteistyöhön.  

 

SUOMEN KUNTALIITTO

Terhi Päivärinta 
johtaja, opetus ja kulttuuri

Päivi Väisänen-Haapanen
erityisasiantuntija

tags

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Kuvituskuva.

EU-vaalit ovat kuntavaalit

Kunnissa toimeenpannaan aivan merkittävä osa EU-politiikkaa ja EU-lainsäädäntöä. EU-politiikan vaikuttavuus onkin paljolti kiinni kuntien toimista. 

EU-vaaleissa määritellään EU:n suunta seuraavaksi viideksi vuodeksi. Samalla määrittelemme kuntien suuntaa - EU-vaalit ovat kuntavaalit.

Tutustu EU-vaalikauden tavoitteisiimme