Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle 9.5.2017, Dnro 433/03/2017, Jean-Tibor IsoMauno

Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 6 a §:n muuttaminen

Sosiaali- ja terveysministeriö on valmistellut esityksen terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 6 a §:n muuttamiseksi. Esityksen tavoitteena on mahdollistaa lääkärin ammatinharjoittamisoikeuden ehtona vaadittavan ammatillisen harjoittelun suorittaminen Suomessa toisessa EU- tai ETA-maassa lääketieteen opinnot suorittaneelle lääkärille riippumatta opintojen alkamisajasta. Ne lääkärit, jotka ovat aloittaneet opintonsa 1.1.2012 jälkeen hakisivat ammatinharjoittamisoikeuden opiskelumaastaan. Valvira voisi myöntää ammatinharjoittamisoikeuden Suomessa automaattisen tunnustamismenettelyn perusteella.

Ammatillista harjoittelua vaativia EU- tai ETA-valtioita ovat mm. Ruotsi, Tanska ja Puola, joissa opiskelee yhteensä noin 250 suomalaista. Todennäköisesti useimmat heistä haluaisivat suorittaa ainakin osan vaaditusta harjoittelusta Suomessa.

Ehdotetun muutoksen ansiosta ulkomailla opiskelevien suomalaisten lääkäreiden olisi mahdollista tulla Suomeen työskentelemään ja perehtymään palvelujärjestelmään jo varhaisessa vaiheessa. Erityinen merkitys muutoksella olisi Ahvenanmaan maakunnalle, joka pystyisi turvaamaan riittävän lääkärimäärän rekrytoinnin mm. tulevana kesänä tarvittaviin sijaisuuksiin.

Kuntaliitto katsoo, että ehdotettu ammatinharjoittamislain 6 a §:n muutos on perusteltu ja kannattaa sen toteuttamista.

SUOMEN KUNTALIITTO

Jean-Tibor IsoMauno
lakimies

tags

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää