Lausunto Verohallinnon esikunta- ja oikeusyksikölle 26.10.2017, dnro 772/03/2017, Henrik Rainio

Verohallinnon päätös rakennusmaan verotusarvon laskentaperusteista vuoden 2017 verotusarvoa määrättäessä

Verohallinto on 5.10.2017 pyytänyt Kuntaliitolta lausuntoa rakennusmaan verotusarvon laskentaperusteista, joita sovelletaan määrättäessä rakennusmaan verotusarvoa vuodelta 2017. Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta lausua luonnoksesta.

Verohallinto vahvistaa vuosittain arvostamislain 29 §:n 4 momentin nojalla kunkin kunnan osalta tarkemmat laskentaperusteet, joiden mukaan rakennusmaan verotusarvo lasketaan. Verohallinnon päätöksen mukaan laskennassa käytetään kuntakohtaisia tonttihintakarttoja ja arviointiohjeita.

Kuntaliitto huomauttaa, että kiinteistöverotuksessa käytettävät rakennusmaan verotusarvot sekä niiden pohjana käytettävät tonttihintakartat ovat kauttaaltaan jääneet jälkeen niiden käyvistä arvioista. Aluehintoja ei ole juuri muutettu vuoden 2008 jälkeen. 

Kuntaliitto korostaa, että kiinteistövero on erinomainen rahoitusmuoto kunnille, koska sen tuotto on vuodesta toiseen vakaa ja ennustettava, eikä veropohja karkaa ulkomaille. Kansantalouden näkökulmasta on järkevämpää verottaa kiinteistöjä kuin työn tekemistä tuloverotuksen kautta. Maakuntauudistuksen jälkeen kiinteistöveron merkitys kunnan palveluiden rahoitusmuotona tulee korostumaan huomattavasti. Kiinteistöveron taso on edelleen Suomessa varsin alhainen.

On tärkeää, että kiinteistöverotuksen perusteena käytettävät verotusarvot vastaavat tarkoitustaan kaikkialla Suomessa. Kuntaliitto katsoo, että lähivuosina toteutettavassa kiinteistöveron kokonaisuudistuksessa verotusarvoihin liittyvät aliarvostukset tulee korjata. Tämän vuoksi Kuntaliitto katsoo, että Verohallinnon päätös olla korottamatta aluehintojen vuodelle 2017 on hyväksyttävissä.  

Muilta osin Kuntaliitolla ei ole Verohallinnon lausuntopyyntöön huomautettavaa.

 

SUOMEN KUNTALIITTO

Henrik Rainio                       
johtaja, kuntatalous

tags

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Kuvituskuva.

EU-vaalit ovat kuntavaalit

Kunnissa toimeenpannaan aivan merkittävä osa EU-politiikkaa ja EU-lainsäädäntöä. EU-politiikan vaikuttavuus onkin paljolti kiinni kuntien toimista. 

EU-vaaleissa määritellään EU:n suunta seuraavaksi viideksi vuodeksi. Samalla määrittelemme kuntien suuntaa - EU-vaalit ovat kuntavaalit.

Tutustu EU-vaalikauden tavoitteisiimme