Tiedote, 

Kuntaliitto: Peruskoulun ongelmat eivät ratkea uusilla kokeilla ja rekistereillä

Eduskunta hyväksyi perjantaina tarkastusvaliokunnan esittämät lausumat perusopetuksen oppimistulosten ja arvioinnin kehittämisestä. Kuntaliitto haastaa pohtimaan, mihin peruskoulun kehittämisen voimavarat pitäisi nyt ensisijaisesti suunnata. Uusien koe- ja rekisterijärjestelmien valmisteluun vai jo käynnissä olevien uudistusten onnistumiseen? 

Kuntaliitto haastaa päättäjiä suuntaamaan huomion jo käynnissä olevien uudistusten onnistumiseen uusien mittausjärjestelmien sijaan. Koulutuksen tietopohjan vahvistaminen on tärkeää ja oikeansuuntaista kehittämistä tehdään jo. Uusien kansallisten kokeiden ja laajojen rekisteriaineistojen lisäarvo hyötyineen ja haittoineen on selvitettävä huolellisesti. Myös kustannukset on arvioitava.  

Oppimistulosten heikkenemiseen ei ole yhtä yksittäistä syytä. Tulokset ovat laskeneet myös maissa, joissa kansalliset kokeet ja laajat seurantajärjestelmät ovat käytössä.  

"Muiden maiden käytäntöjen vaikuttavuudesta tarvitaan luotettavaa tietoa ennen niiden omaksumista Suomeen", Kuntaliiton koulutusasioiden johtaja Irmeli Myllymäki sanoo. 

Osaamistakuun toteutukseen tarvitaan kunnille tukea 

Perusopetuksessa valmistellaan jo osaamistakuuta, jonka yhteydessä selkeytetään opetussuunnitelman tavoitteita ja arviointikriteereitä sekä kehitetään valtakunnallista tehtäväpankkia. Kuntaliiton mukaan näiden uudistusten toteuttamiseen on nyt suunnattava riittävästi voimavaroja, sillä hyväkään uudistus ei paranna oppimistuloksia, ellei se näy luokkahuoneissa. 

"Resurssit ovat rajalliset. Panostetaan siihen, mitä jo on aloitettu ja huolehditaan osaamistakuun onnistumisesta. Oppimistulosten parantamiseksi kunnat eivät kaipaa lisää hallinnollista työtä, jotka rasittavat koulujen perustoimintaa. Ratkaista pitäisi, miten lapset voisivat oppia paremmin", Myllymäki korostaa. 

Kuntaliitto pitää nyt käytävää julkista keskustelua koulutuksen tasa-arvosta ja oppimistuloksista arvokkaana.  

Osaamistason nosto edellyttää pitkäjänteistä kehittämistä sirpalemaisen uudistamisen sijaan. Kunnat eivät ole edes ehtineet toimeenpanna yhtä laki- ja opetussuunnitelman uudistusta huolella, kun toinen on jo tulossa.  

Lisätietoa: 

Oppimistulokset eivät parane pelkästään mittaamalla – Irmeli Myllymäen blogi 20.10.2026 

Kuntaliiton lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle 19.3.2026 

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista

Muutoksenhakuohjemallit varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen toimialalla

Erikoislainsäädäntöön sisältyvät muutoksenhakusäännökset syrjäyttävät kuntalaissa säädetyn muutoksenhaun. Lue lisää