Tiedote, 

Kuntaliitto sote- ja aluehallintouudistuksen asiantuntijaselvityksestä:

Ehdotus sote-rahoitusvastuun siirtämisestä kannatettava

(Kuntaliitto tiedottaa 14.8.2015) Kuntaliitto on pääsääntöisesti tyytyväinen selvityshenkilöiden linjauksiin, etenkin ehdotukseen, jonka mukaan rahoitusvastuu sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista siirtyy pois kuntien vastuulta sote- ja aluehallintouudistuksen yhteydessä.

​Perjantaina julkaistuun sosiaali- ja terveysministeriön ja valtiovarainministeriön asettaman selvityshenkilötyöryhmän asiantuntijaselvitys linjaa sote- ja aluehallintouudistusten valmistelua, jonka tavoitteena on sosiaali- ja terveydenhuollon siirtyminen uusille itsehallintoalueille vuoden 2019 alussa.

– Sote- ja aluehallinnon uudistus muuttaa kuntien roolia merkittävästi, sillä sote-toimialan osuus kuntien budjeteista on noin puolet, sanoo sosiaali- ja terveysasioista vastaava johtaja Tarja Myllärinen.

– Valmistelussa on huolehdittava siitä, että uudistus ei vaaranna kuntien vastuulla edelleen pysyvien peruspalvelujen järjestämistä. Kunnat vastaavat jatkossakin esimerkiksi varhaiskasvatuksesta, peruskoulutuksesta, kaavoituksesta, maapolitiikasta ja ympäristöstä sekä alueen elinvoimasta. Kunnilla säilyy myös vastuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä.

Kuntaliitto painottaa, että jatkovalmistelussa kuntasektori on pidettävä vahvasti mukana, sillä edessä on useita ratkaistavia asioita, joista yksi merkittävimmistä on omaisuusjärjestelyt.

– Kunnallisessa omistuksessa tai hallinnassa on lähes kaikki maan terveyskeskukset, sairaalat sekä muut sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteet, joiden osalta on sovittava toimivat ratkaisut, muistuttaa Myllärinen.

Kuntaliitto kannattaa selvityshenkilöiden esitystä erillisvalmistelusta omaisuusjärjestelyjen osalta.

– Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat tähän mennessä toimineet kansanvaltaisen kuntajärjestelmän puitteissa, mikä on mahdollistanut paikallisten erityispiirteiden huomioimisen järjestettäessä palveluja asukkaille. On kiinnostavaa nähdä, millaisen aseman erillisillä vaaleilla valitut uudet itsehallinnolliset alueet saavat suhteessa valtioon, mikäli selvityksessä esitetty toimintamalli toteutuu, sanoo Myllärinen.

Lisätietoja:
Tarja Myllärinen, johtaja, sosiaali- ja terveysasiat, p. 050 596 9866

 

Lisää aiheesta

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista