Tiedote, 

Sirpa Paatero Kuntaliiton hallituksen puheenjohtajaksi

(Kuntaliitto tiedottaa 22.5.2015) Kansanedustaja, vielä istuvan hallituksen kehitys- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero on valittu Suomen Kuntaliiton hallituksen puheenjohtajaksi. Edellinen puheenjohtaja Antti Lindtman pyysi eroa hallituksesta tultuaan valituksi sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi.

Kuntaliiton valtuusto valitsi uuden puheenjohtajan yksimielisesti perjantaina 22.5. Hallituksen toimikausi jatkuu vuoteen 2017 asti, jolloin aloittaa kevääseen 2017 siirrettyjen kuntavaalien jälkeen valittava Kuntaliiton uusi hallitus.

Sirpa Paatero (SDP) on toiminut Kuntaliiton hallituksessa vuodesta 2004 lähtien. Hän on Kotkan kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 2000 lähtien ja neljännen kauden kansanedustaja. Paatero on myös muun muassa Kymenlaakson Liiton maakuntavaltuuston varapuheenjohtaja ja useissa tehtävissä liikunta-, nuoriso- ja sosiaalialan järjestöissä.

Antti Lindtmanin tilalle Kuntaliiton hallitukseen varsinaiseksi jäseneksi valittiin Joona Räsänen Lohjalta.

Suomen Kuntaliitto on kaikkien kuntien ja kaupunkien edunvalvonta-, palvelu- ja kehittämisjärjestö. KT Kuntatyönantajat on osa Kuntaliittoa. Kuntaliitto-konserniin kuuluu myös muun muassa koulutus- ja konsultointiyhtiö FCG Finnish Consulting Group Oy.

Kuntaliiton hallitukseen kuuluu 15 jäsentä sekä 15 varajäsentä, jotka edustavat kaikkia kuntia alueellisesti ja kuntakokoluokittain sekä poliittisesti kuntavaalien valtakunnallisten voimasuhteiden mukaisesti. Hallituksen varapuheenjohtajina jatkavat Jyväskylän eläkkeelle jäänyt kaupunginjohtaja, kaupunkineuvos Markku Andersson (Kok.) sekä Tyrnävän entinen kunnanjohtaja, kansanedustaja Tapani Tölli (Kesk.).

 

Lisätietoja:

Hallituksen puheenjohtaja Sirpa Paatero, 0505121602
Hallituksen varapuheenjohtaja Markku Andersson, 0400 653 403
Hallituksen varapuheenjohtaja Tapani Tölli, 050 511 3180
Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, 050 364 7883