Tiedote, 

Kuntaliiton toimitusjohtaja Jari Koskinen Joensuussa:

Kuntakokeiluilla uutta potkua työttömyyden hoitoon

(Kuntaliitto tiedottaa 24.5.2016) Työllisyyspalveluihin tarvitaan uudenlaista ajattelua ja uusia toimintatapoja. Kuntaliitto pitää myönteisenä, että hallitus on päättänyt käynnistää työvoima- ja yrityspalveluista alueellisia kokeiluja, joita voidaan toteuttaa kunnittain tai koko maakunnan voimin.

– Aiemmat kokeilut, joissa kuntien vastuuta pitkään työttömänä olleiden palveluista lisättiin, ovat onnistuneet hyvin. Työllisyyspalvelujen tulee olla lähellä ihmistä. Pelkästään sähköistä asiointia kehittämällä pitkäaikaistyöttömyyttä ei saada kuriin, Kuntaliiton toimitusjohtaja Jari Koskinen totesi Joensuussa 24. toukokuuta.

Haku työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisiin kokeiluihin on käynnistynyt ja hakuaika päättyy toukokuun lopussa. Kokeilut ovat osa kuntien, maakuntien ja koko julkisen sektorin kustannusten karsimisen reformia ja sen vapaakuntakokeilua.

Kokeiluissa, jotka toteutetaan vuosina 2017- 2018, jaetaan uudelleen vastuita, toimivaltaa ja resursseja.

– Erityisen merkittävää on, että nyt voidaan kokeilla myös kunnallista järjestämisvastuuta koko työllisyyden hoidosta ja kaikista työttömistä ainakin joissain kunnissa tai kuntien yhteistyöalueilla - vasta tämän jälkeen voidaan päättää siitä, kuinka työllisyyden hoidon vastuut jatkossa järjestetään, Koskinen korosti.

Koskinen muistutti, että ilman korkeaa työllisyysastetta ei nykyistä hyvinvointiyhteiskuntaa voida ylläpitää.

– Vanhat toimintatavat, joiden varassa työllisyyspalveluita on järjestetty, ovat osoittautuneet tehottomiksi.

– Alkavassa kokeilussa on tärkeää, että sen tuloksia arvioidaan perusteellisesti ja kokeilun tulokset ohjaavat päätöksiä työllisyyspalvelujen tulevaisuudesta. Kuntien osaamista, valmiuksia ja tahtoa ei tule sivuuttaa.

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Jari Koskinen, p. 044 976 4225

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista