Kuntaliiton toimitusjohtaja Jari Koskinen Kuntaliiton ja Kainuun liiton ajankohtaispäivässä Paltamossa 19.4.2016

Kuntiin voi luottaa talouden tasapainottamisessa

(Kuntaliitto tiedottaa 19.4.2016) Kunnilla on kapasiteettia hallita omaa talouttaan ilman asiakasmaksujen ja verojen pakkokorotuksia. Kuntatalouden tasapainottamisen toimenpiteistä tulisi neuvotella asianmukaisesti valtion ja Kuntaliiton kesken, korosti Kuntaliiton toimitusjohtaja Jari Koskinen tiistaina Paltamossa Kainuun liiton ja Kuntaliiton järjestämässä ajankohtaistapahtumassa.

– Kuntaliitto on jo aiemmin todennut, että kuntatalous on varsin lähellä hallituksen asettamaa rahoitusasematavoitetta ja kuntien velkaantuminen viime vuonna oli selvästi odotettua vähäisempää. Nämä molemmat tavoitteet tarkoittavat kestävämpää kuntataloutta ja suurempaa omarahoitusosuutta investointien rahoituksessa. Talouden tasapainottuessa riittävästi, kunnilla on täysi vapaus myös jättää maksukorotuksia tekemättä, huomautti Koskinen.
 
– Kuntakentällä ei myöskään ole laistettu julkisen talouden säästötavoitteista, pääosa kunnista on hyödyntänyt hallituksen tarjoamia säästömahdollisuuksia kuten esimerkiksi subjektiivisen päivähoidon rajausta. Osa kunnista harkitsee lain mahdollistamia korotuksia myöhemmin.
 
Jari Koskinen totesi myös, että kunnat ovat sopeuttaneet toimintamenojaan muutenkin rutkasti yli odotusten.
 
– Esimerkiksi Kainuussa erot yksittäisten kuntien taloudessa ovat suuria, mutta keskimäärin vuosikate on riittänyt kattamaan poistot kolmessa viimeisimmässä tilinpäätöksessä. Vuosikate suhteessa poistoihin on myös ollut korkeammalla tasolla kuin koko maassa keskimäärin.
 
– Kuntatalouden kestävyys edellyttää, että valtio pitää kiinni linjauksestaan vähentää kuntien tehtäviä ja velvoitteita. Kaavaillut julkiset säästöt muualla julkisessa hallinnossa eivät auta kuntatalouden vahvistamisessa.
 
Lisätietoja:
Kuntaliiton toimitusjohtaja Jari Koskinen, p. 044 976 4225

Tagit