Tiedote, 

Kuntaliiton ja maakuntien yhteistyöstä vastaamaan Johanna Viita

Maakuntahallitusten puheenjohtajien tavoitteena kuntien ja maakuntien yhteinen liitto

(Kuntaliitto tiedottaa 10.6.2016) KTM Johanna Viita vastaa 1.9. lähtien Kuntaliiton ja maakuntien yhteistyöstä. Viita valittiin Brysselin toimiston vetäjäksi siirtyvän kehityspäällikkö Ulla Karvon sijaiseksi kolmen vuoden ajaksi.

Viita siirtyy tehtävään Uudenmaan kehyskuntien eli ns. Kuuma-kuntien yhteisen liikelaitoksen johtajan tehtävästä. Aiemmin hän on toiminut muun muassa Etelä-Suomen maakunnan liittojen yhteistyöorganisaation johdossa.

Kuntaliiton ja maakuntien yhteistyö perustuu palvelusopimukseen, joka on päivitetty viimeksi vuonna 2012. Sopimuksen mukaan kehityspäällikön tehtäviin kuuluu mm. maakuntien edunvalvontaa, maakuntajohtajien verkoston toiminnasta vastaaminen sekä kansainvälisiin asioihin liittyviä tehtäviä. Myös Kuntaliiton hallituksen asettaman maakuntahallitusten puheenjohtajakokous kuuluu kehityspäällikön hoidettavaksi.

Maakuntahallitusten puheenjohtajien tavoitteena yhteinen kuntien ja maakuntien liitto

Aluehallintouudistuksen myötä Kuntaliiton ja maakuntien yhteistyön merkitys tulee kasvamaan. Maakuntahallitusten puheenjohtajat linjasivat kokouksessaan 9. kesäkuuta, että päämääränä on muodostaa vuoden 2019 alusta Suomeen yhteinen kuntien ja maakuntien liitto nykyisen Kuntaliitto-konsernin perustalta.

Yhteistyön tulevaisuuden painopisteitä ryhdytään kartoittamaan tulevana syksynä. Tulevan palvelupaketin rakentamisessa kehityspäälliköllä on tärkeä rooli.

Lisätietoja:
kehityspäällikkö Ulla Karvo, p. 050 512 2232​

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista