Tiedote, 

Toisen asteen koulutusmahdollisuudet turvattava koko maassa ammatillisen koulutuksen reformissa

(Kuntaliitto tiedottaa 8.12.2016) Kuntien ja kuntayhtymien on voitava jatkossakin toimia ammatillisen koulutuksen järjestäjinä, painottaa Kuntaliitto lausunnossaan koskien ammatillisen koulutuksen reformia. Kuntien ja valtion tulee myös rahoittaa ammatillista koulutusta yhdessä. Kuntaliiton hallitus käsitteli tänään torstaina 8.12. liiton lausuntoa koskien ammatillisen koulutuksen reformia.

Kuntaliitto pitää hallitusohjelman mukaisia tavoitteita kannatettavina ja katsoo, että toisen asteen ammatillisen koulutuksen uudistaminen on tarpeellista. Liiton arvion mukaan lakiesityksestä syntyy kuitenkin vaikutelma, että esityksellä valmistellaan ammatillisen koulutuksen siirtämistä valtion ohjauksessa oleviin ammatillisen koulutuksen osakeyhtiöihin vuoden 2020 alusta.

Kuntaliiton hallituksen työvaliokunta pyysi kunnilta ja ammatillisen koulutuksen järjestäjiltä palautetta ennen Kuntaliiton virallisen lausunnon valmistumista. Palautteen antaneet yhtyivät Kuntaliiton lausuntoluonnokseen. Palautteessa kuitenkin pyydettiin kiinnittämään huomiota oppisopimuskoulutukseen.

Lakiesitys heikentää oppisopimuskoulutuksen mahdollisuuksia vastata tarpeisiin

Nykyisen käytännön mukaan koulutuksen järjestäjä on voinut järjestää oppisopimuskoulutusta kaikilla koulutusaloilla, jos koulutuksen järjestäjällä on ollut oppisopimuskoulutuksen järjestämislupa. Esityksen mukaan jatkossa koulutuksen järjestäjä voisi järjestää oppisopimuskoulutusta ainoastaan koulutustehtävänsä mukaisissa tutkinnoissa.

Kuntaliitto katsoo, että esitys heikentää merkittävästi koulutuksen saatavuutta ja saavutettavuutta. Lisäksi esitetty muutos kaventaa oppisopimuskoulutuksen mahdollisuuksia vastata joustavasti kuntien ja alueiden työelämän osaamistarpeisiin.

Nykymuodossaan lakiesitys uhkaa jättää peruskoulun päättäneet ilman jatkopaikkaa

Kuntaliiton arvion mukaan ammatillisen koulutuksen reformin lakiesityksessä esitetyllä järjestelmällä ei saavuteta maan hallitusohjelman mukaista tavoitetta taata toisen asteen koulutuspaikkaa kaikille perusopetuksen päättäneille nuorille.

Tämän vuoksi Kuntaliitto esittää lausunnossaan, että ammatillisen koulutuksen järjestämisluvissa määrätään perusopetuksen päättäneiden koulutustehtävä. Ammatillisen koulutuksen järjestäjät voisivat hakea tätä tehtävää. Perusopetuksen päättävien hakijoiden määrä säätelisi tältä osin koulutustarjonnan määrää ja alueellista kohdentamista.

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformissa yhtenä tavoitteena on tiivistää koulutuksen ja työelämän välistä vuorovaikutusta. Kuntaliitto pitää yhteistyön ja työelämälähtöisyyden lisäämistä ammatillisessa koulutuksessa erittäin kannatettavana.

Samalla liitto kuitenkin kantaa huolta siitä, pystyvätkö ammatillisen koulutuksen järjestäjät toimimaan kaikissa tilanteissa lakiesityksen vaatimalla tavalla. Työelämän – eli suomalaisten yritysten ja julkishallinnon – tulee esityksen mukaan osallistua muun muassa opiskelijoiden osaamisen tunnustamiseen, osaamisen osoittamiseksi järjestettävien näyttöjen toteuttamiseen ja osaamisen arviointiin.

Opiskelijat suorittavat joka vuosi noin 1,3 näyttöä osana tutkintoaan. Näyttöjä on nykyisellä noin 300 000 opiskelijamäärällä arvioituna 390 000 kpl vuodessa. Kuntaliitto esittää, että säädöksiä väljennettäisiin työelämän osallistumisen osalta siten, että koulutuksen järjestäjillä olisi tosiasialliset mahdollisuudet toimia säädösten edellyttämällä tavalla.

Lisätietoja:
Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio, p. 050 567 1624
Johtaja, opetus- ja kulttuuri, Terhi Päivärinta, p.050 590 4796
Erityisasiantuntija, ammatillinen koulutus, Maarit Kallio-Savela, p.050 437 0045

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista