Tiedote, 

Kuntakenttä helpottunut valtionosuuksien palautuksista – kuntatalouden kriisiä se ei ratkaise

Hallitus linjasi budjettiriihessä, että kuntien valtionosuudet kasvavat ensi vuonna 1,1 miljardia euroa. Kuntakenttä on erittäin helpottunut siitä, että valtionosuuksia palautetaan kunnille. Lisäykset liittyvät siihen, että kilpailukykysopimuksen leikkaukset päättyvät sekä siihen, että valtio vastaa osasta peruspalveluiden kustannusten nousua.
 
On myönteistä, että hallitus reagoi verokorttiuudistuksen aiheuttamaan verotulojen kertymävajeeseen aikaistamalla valtionosuuksien maksua osittain jo tämän vuoden puolelle. Se vahvistaa vain osaltaan kuntien tulopohjaa, muttei korjaa verokertymiin liittyviä rytmihäiriöitä, jotka vaikeuttavat merkittävästi kuntien taloussuunnittelua ja veroprosenttien määräämistä. Myös aikaistamisen kohdentuminen eri kuntiin vaatii vielä erillisen arvioinnin.

Kuntatalouden kestävyysvaje syvä - uusien tehtävien kustannukset arvioitava realistisesti

Julkisen talouden kestävyystavoitteet ovat tällä hallituskaudella erittäin epävarmalla pohjalla. Ratkaisevaa on, miten työllisyyden kohentamisessa onnistutaan. 
 
Kuntaliitto pitää hyvänä, että kuntien voimavarat valjastetaan nyt laajasti myös työllisyyden edistämiseen. Budjettiriihen linjaus alueellisten työllisyyskokeilujen käynnistämisestä on tärkeä. Kokeilut on toteutettava niin, että kunnille siirtyy riittävä toimivalta ja resurssit työllisyystehtävien hoitamiseen ja että kokeilujen kautta päästään pysyviin toimintamalleihin. 
 
Kuntaliitto on tyytyväinen siihen, että hallitus kohdistaa kuntien lisääntyviin ja laajeneviin tehtäviin täysimääräisen valtionosuuden sekä kompensoi valtion päätöksistä johtuvat verotulo- ja maksumenetykset. Näitä koskevat kustannusarviot tulee laatia realistisesti ja yhdessä Kuntaliiton kanssa.

Kuntatalouden tila on tällä hetkellä erittäin vaikea. Kilpailukykysopimukseen liittyvät kustannushyödyt on syöty pois ja kustannukset kasvavat tällä hetkellä keskimääräistä nopeammin. Tilanteen vaikeuskerrointa lisää heikosti kehittynyt kuntien tulopohja, johon vaikuttavat niin täysimääräiset valtionosuusleikkaukset kuin kuluvan vuoden alussa käyttöönotettu verokorttiuudistus.
 
Kuntaliitto muistuttaa, että kuntatalouden ja julkisen talouden tasapainon saavuttamiseksi tarvitaan kuitenkin merkittäviä lisätoimia, joita nyt ei ole sisällytetty julkisen talouden suunnitelmaan.
  
Lisätietoja:
Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen, p. 050 380 5907
Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina, p. 040 555 8458
Kuntaliiton pääekonomisti Minna Punakallio, p. 040 751 5175

 

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista
Kuvituskuva.

EU-vaalit ovat kuntavaalit

Kunnissa toimeenpannaan aivan merkittävä osa EU-politiikkaa ja EU-lainsäädäntöä. EU-politiikan vaikuttavuus onkin paljolti kiinni kuntien toimista. 

EU-vaaleissa määritellään EU:n suunta seuraavaksi viideksi vuodeksi. Samalla määrittelemme kuntien suuntaa - EU-vaalit ovat kuntavaalit.

Tutustu EU-vaalikauden tavoitteisiimme