FAQ

Miten avoimista työpaikoista voi viestiä työvoimapalveluissa?

Kuntien työvoimapalveluissa on esille noussut kysymyksiä siitä, voiko kunta nostaa omissa kanavissaan esille yrityksiä työnantajina ja tavallaan markkinoida yksittäisten yritysten avoimia työpaikkoja? Esille on noussut myös tasapuolisuuskysymys. Voiko kunnan työvoimapalvelut järjestää esimerkiksi tietyn toimialan rekrytointitilaisuuksia? 

Kunnan työvoimapalveluiden toiminnan tavoitteena on ennen kaikkea edistää työpaikkojen löytymistä työttömille. Työvoimaviranomaisen toiminnan tarkoituksena ei voi olla yksittäisen yrityksen tuotteiden tai palveluiden markkinointi. Avoimen työpaikan ilmoittaminen pelkästään Työmarkkinatorissa ei kuitenkaan aina ole riittävän tehokasta. Hyödyllistä voi olla myös muiden medioiden ja tiedottamistapojen käyttäminen. Tässä työvoimaviranomaisella on harkintavaltaa, mitä eri keinoja se käyttää. Työpaikkoista tiedottamisen tapa voi vaihdella ajasta ja suhdanteista riippuen toimialoittain tai vaikka yksittäisen työnantajan mukaan. Lähtökohta kuitenkin on, että työnantajia kohdellaan tasapuolisesti ja esimerkiksi rekrytointitapahtumia järjestetään mahdollisimman kattavasti eri toimialat ja työnantajat huomioiden.

Viestiessään avoimista työpaikoista työvoimaviranomaisen tulee käyttää harkintaa pohtiessaan tiedottamisen tapaa ja sisältöä. Viestinnän kohteena tulee olla ensisijaisesti avoinna olevat työpaikat, jotta viestintää ei voi tulkita yrityksen markkinoinniksi. Yksittäisillä työnantajilla tulee olla tasapuoliset mahdollisuudet hyödyntää myös työvoimaviranomaisen tarjoamia omia viestintäkanavia ja –medioita.