Avoimen R-kielen opiskelun voi aloittaa myös itsenäisesti

Yhteiset digiratkaisut -kehitystyössä olemme nostaneet esiin avointen ohjelmistokielten merkitystä ja niiden hyödynnettävyyttä myös julkishallinnon puolella. Yksi näistä kielistä on R-kieli, jota useat data-analyytikot käyttävät työssään. Esimerkiksi kunnan työllisyydestä kertova "työllisyysguru" on toteutettu R-kielellä. 

Voiko R-kielen käyttöä oppia itsenäisesti? ”Kyllä voi”, vastaa data-analytiikan asiantuntija Aino Ropponen CSC:ltä. CSC on Tieteen tietotekniikan keskus, eräänlainen kansallinen IT-yritys, jonka Suomen valtio ja korkeakoulut yhdessä omistavat. Se tuottaa korkeakouluille ja julkishallinnolle palveluita, joiden avulla tuetaan suomalaisen yhteiskunnan kehittämistä. 

Ropponen on itse tekniikan tohtori Tampereen teknillisestä yliopistosta. Ennen R-kielen aktiivista hyödyntämistä systeemitekniikkaa opiskellut Ropponen hyödynsi muun muassa Matlab-ohjelmointiympäristöä. ”Kun aloitin nykyisessä työssäni, R-kielen osaamiseni pohjautui yksittäisiin verkkokursseihin”, Ropponen tarkentaa. ”Tätä nykyä R-taitoni ovat jo hyvällä tasolla.”  

Yksi selitys suosituimpien ohjelmistokielten opiskeluun ovat lisenssit. ”Esimerkiksi Matlabin lisenssien hyödyntäminen yliopistolla johtaa siihen, että tutkijoiden on ensisijaisesti osattava juuri Matlabin käyttö. Sitten kun tutkimus- ja työpaikka vaihtuu, voi olla vastassa uuden ohjelmointikielen opettelu niin kuin minun tapauksessani”, Ropponen lisää. 

Yleistä siirtymää avoimiin kieliin on kuitenkin jo Ropposen mukaan havaittavissa. ”Mahdollisuus jakamiseen ja jatkuva kehitystyö kiinnostavat”, Ropponen selventää. ”Esimerkiksi R-kielen käytössä vastaan tuleviin ongelmiin voi helposti kysyä apua yhteisöltä.” 

Mitä tämä konkreettisesti tarkoittaa? Onko olemassa jokin puhelinnumero, joka vastaa R-kieltä koskeviin kysymyksiin kellonajasta riippumatta?

”Tavallaan”, Ropponen kertoo, ”omanlaisensa puhelinnumero on esimerkiksi kehittäjien oma sivusto ”Stack Overflow”, josta löytyy laaja-alaisesti vastauksia R-kieltä koskeviin kysymyksiin. Täytyy vain osata kirjoittaa tarkka kuvaus hakukenttään, jotta vastausten valikoimasta löytää sopivimman.” 

R-kielestä on myös erillisiä blogisivuja, joilla kehittäjät jakavat oppejaan. Tiedosta ei siis ole pulaa. ”R-kieli on myös hyvin helppo ottaa käyttöön netistä ladattavilla, ilmaisilla työkaluilla, R-ympäristöllä ja RStudiolla”, Ropponen kertoo. ”Toki englantia täytyy pohjakielenä osata.” 

Kuinka kauan R-kielen alkeisiin menee aikaa? ”Sanoisin, että jo muutaman kuukauden opiskelun jälkeen pystyy tekemään tehokkaita koodeja, etenkin jos on muuta koodaustaustaa takana”, Ropponen kertoo. ”Toisaalta R-kielen käyttämisessä ei voi koskaan olla valmis. Aina on opittavaa.” 

Yhteiset digiratkaisut on Kuntaliiton ylläpitämä yhteiskehittämisen verkosto, jossa jaetaan tietoa digitalisaation uusista avauksista, avoimen teknologian hyödyntämisestä, digitalisaation rahoituksesta ja yhdessä oppimisesta. Verkosto vahvistaa kuntien digikyvykkyyttä paikallisesti ja valtakunnallisesti.

Nostamme esille kuntien toteutuksia ja hyviä käytäntöjä sekä kunta-alan osaajia.

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista
Digisumpit-kuvituskuva.

Tervetuloa digisumpeille!

Digisumpit on torstaisin pidettävä etätilaisuus kuntien digikehittäjille. Digisumpit on tarkoitettu kuntien osaamisen jakamista ja verkostoitumista varten. 

Digisumppien ajankohdat ja aiheet.