Uusi opas kuntien päätöksenteon ja keskusteluilmapiirin kehittämiseksi

Minkälaista käytöstä me hyväksymme kunnassamme toisiamme kohtaan? Entä millainen on meidän kuntamme keskustelukulttuuri? Mitä tehdä silloin, kun joku kunnassa käyttäytyy epäasiallisesti tai päätöksentekoilmapiiri on niin tulehtunut, ettei asiallista keskustelua voida käydä? Entä miten voitaisiin parantaa kunnan eri toimielinten sekä luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden keskinäistä vuorovaikutusta?

Muun muassa näihin kysymyksiin vastaa uusi opas, jossa esitellään erilaisia ideoita ja vaihtoehtoja kunnan päätöksenteko- ja keskusteluilmapiirin parantamiseksi. Oppaassa annetaan neuvoja itse prosessin aloittamiseen, sen läpivientiin onnistuneesti sekä siihen, mitä sisältöä toimintamalleihin voidaan sopia mukaan. Lisäksi perehdytään lyhyesti luottamushenkilöiden toimintaa koskevaan lainsäädäntöön. Mukana on myös esimerkkejä ja kokemuksia kunnista, joissa on otettu käyttöön jokin toimintamalli.

Opas on laadittu osana Uuden sukupolven organisaatiot ja johtaminen -verkoston toimintaa (2021-2022).

– Etenkin nyt valtuustokauden vaihduttua useassa kunnassa on lähdetty pohtimaan miten luottamushenkilöiden yhteistä keskustelua ja työskentelyä voitaisiin kehittää entisestään. Toivommekin, että tästä oppaasta olisi mahdollisimman paljon hyötyä myös USO-verkoston ulkopuolella, korostaa USO-projektikoordinaattori Riina Rinta-aho.

Pääset lataamaan Yhteisesti sovitut toimintamallit ja pelisäännöt kuntien johtamisessa -julkaisun täältä. 

Yhteisistä toimintamalleista suuntaviivat työskentelylle

Yhä useampi kuntien luottamushenkilö ja viranhaltija on ollut huolestunut kuntien luottamushenkilöiden, sen eri toimielinten ja johtamisen parissa esiintyvästä kielenkäytöstä ja toisten kunnioittamattomuudesta. Ongelma ei koske vain kuntia, vaan se leimaa myös muuta julkista keskustelua ja etenkin sosiaalista mediaa. Useissa kunnissa onkin pyritty yhdessä sopimaan, minkälaiselle keskustelukulttuurille annamme tilaa ja minkälaista käytöstä toisia kohtaan hyväksymme.

Yhteisten pelisääntöjen sopimisella voidaan parantaa sekä keskusteluilmapiiriä että johtamisen ja päätöksenteon laatua. Näitä toimintamalleja voivat olla esimerkiksi pelisääntösopimukset ja huoneentaulut, joihin yleensä kirjataan luottamushenkilötyön painopisteet ja vuosittaiset teemat, yhteistyösuhteet ja tiedonkulkuun liittyvät periaatteet. Toisaalta ne voivat olla myös valtuustosopimuksia, joissa sovitaan usein niistä asioita, jotka valtuustokauden aikana toteutetaan ja joista tehdään päätökset.

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista