Vakaasti tamperelainen viestinnän erityisasiantuntija, joka kokousten ja tietokoneella istumisen vastapainoksi harrastaa luonnossa liikkumista ja valokuvausta. 

Jari Seppälä Twitterissä: @jjseppa

Kuntamatkalla

Metsäpalo ei pysähdy kuntarajalle, liikenneonnettomuudessa voi olla monen kunnan asukkaita, kyberhyökkäys vaikuttaa palveluihin laajasti. Poikkeavan tilanteen ja kriisin sattuessa kansalaisten on saatava yhtenäistä tietoa, nopeasti ja monilla välineillä. Alueellinen yhteistyö on välttämätöntä niin
Kirjoittaja

Kriisit yleensä tapahtuvat jossain paikassa, siis jonkin kunnan alueella. Tietoa tarvitsevat ja odottavat hyvin pikaisesti lähiseudun asukkaat, siis kuntalaiset. Kunta ei voi vetäytyä viestintävastuusta, vaikka suuri osa kriiseihin liittyvistä toiminnoista siirtyy tuleville maakunnille. Jos ja kun
Kuntamatkalla

Nämähän olemme kuulleet, erityisesti kun jotain on mennyt pieleen: Johtaminen on viestintää. Yhteishengen rakentaminen on viestintää. Osallisuus on viestintää. Kriisin hoitaminen on viestintää. Maineen rakentaminen on viestintää. Viestintä tunkee kaikkeen toimintaamme ja elämäämme, ja meidän
Kirjoittaja

Presidentinvaalin ja talviolympialaisten rinnalla käydään yhtä lailla ainutlaatuista kuntamarkkinoinnin SM-kisaa. Kuntamarkkinointi on kestävyyslaji, jossa samalla kysytään ketteryyttä ja luovuutta. Lyhytaikaisilla vippaskonsteilla ei synny kestäviä tuloksia eikä pääse palkinnoille. Jos on
Kirjoittaja

Populismia, viihdettä, klikkijournalismia, valeuutisia. Miten käy asiaosaamisen ja faktojen? Kiinnostaako ketään kotikunnan kehittäminen, jos siitä ei tehdä klikkailtavaa peliä? Kuunnellaanko poliitikkoa tai kuntajohtajaa, joka on perehtynyt asiaan hyvin, jos hän ei osaa esiintyä vauhdikkaasti? Nyt
Kirjoittaja

Otsikossa on yksi k. Kahdella k:lla kysymysmerkkiä ei kai tarvittaisikaan. Eräs nimeltä mainitsematon viestintäkonsultti kyseenalaisti: Tarvitseeko julkisen alan organisaatio brändäämistä? Konsultin rooliin kuuluvat myös tyhmät kysymykset, jotta ajatukset lähtevät liikkeelle. Nyt lähtivät. Valtuusto
Kirjoittaja

Epäluulot heräävät, kun palomuurien läpi tunkeutuu postia, jossa tarjotaan ladattavaksi ”Post-Truth PR Guide” tai pyydetään osallistumaan yliopistolliseen ”well-being” -kyselyyn. Viruksia, informaatiovaikuttamista ja valemediaa on nyt hehkutettu siihen mittaan, että varoittelukin tuntuu jo kierolta