Kansainväliset tapahtumat näkyvät myös kuntien arjessa

Laura Parsama

Saamme päivittäin lukea uutisia Korona-viruksen leviämisestä ja vaikutuksista maailmantalouteen ja ihmisten arkeen kaikkialla. Euroopan parlamentti suljettiin kolmeksi viikoksi ja vastaavia toimenpiteitä pohditaan myös muiden instituutioiden osalta. Suomessa niin hallitus kuin kunnatkin varautuvat mahdollisiin poikkeustilanteisiin viruksen edetessä. Korona-virus on vain yksi esimerkki siitä, miten kansainväliset tapahtumat alkavat hetkessä vaikuttaa kunnan päivittäiseen toimintaa.

Pystymmekö vastaisuudessa varautumaan vastaaviin tilanteisiin entistä paremmin? Onko kunnilla olemassa entistä selkeämpänä vaihtoehdot siltä varalta, että maailman tilanne kehittyy eri suuntaan kuin on ollut nähtävissä? Olemmeko osanneet huomioida vaihtoehtoisia tulevaisuuden haasteita?

Suomalaiset kunnat ovat oman itsenäisen erityisasemansa myötä kehittyneet edelläkävijöiksi monella sektorilla. Oli kyseessä niin terveydenhuollon ratkaisut, digitalisaatio tai kestävän kehityksen tavoitteisiin pääseminen, Suomessa kunta on avainasemassa oikeiden toimenpiteiden rakentajana. Sama pätee muuallakin maailmalla. Tänä päivänä näiden ratkaisujen rakentamisessa yhä suuremmassa roolissa ovat laajat verkostot ja monipuoliset yhteistyötahot.

Kumppaneiden kanssa yhdessä vaihtoehtoja ja uusia avauksia tutkimalla on mahdollista löytää juuri ne huomisen keinot. Yhä harvemmin verkostot toimivat parhaalla mahdollisella tavalla tai päätyvät koherentteihin, vaikuttaviin ja uusiin ratkaisuihin jos ne katsovat vain yhden maan rajojen sisäpuolelle.

Kuntaliitto yhdisti Business Finlandin kanssa ennakointi- ja kansainvälisen osaamisensa ja kutsui kuntien kansainvälisen työn asiantuntijat työpajaan kansallisena tulevaisuuspäivänä. Business Finlandin skenaariot antoivat meille kurkistuksen neljään eri vaihtoehtoiseen globaaliin tulevaisuuteen vuoteen 2030 mennessä.

Näiden pohjalta kaupungit ja kunnat pääsivät peilaamaan skenaarioiden vaikutuksia omaan tulevaisuuteensa sekä kansainvälisyyden tuomiin mahdollisuuksiin ja haasteisiin. Työpajan pohjalta nousevat ideat jalostetaan tämän päivän vaikuttavaksi toiminnaksi myös meillä Kuntaliitossa, yhdessä verkostojemme kanssa. Uskon myös kaupunkien ja kuntien lähteneen muutama knoppi repussaan takaisin kotiin. Kannattaa pysyä kuulolla!

Laura Parsama

Kirjoittajasta lyhyesti

Kirjoittaja on kansainvälisten asioiden päällikkö Kuntaliitossa. 

Twitterissä: @laura_parsama