Pride-kuukausi on täällä – monille meistä se tuo mukanaan myös vihaa

Kesäkuu lähestyy. Monille se merkitsee kesää ja valoisampia iltoja. Meille, jotka kuulumme seksuaalivähemmistöihin, se tarkoittaa myös pride-kuukautta – aikaa, jonka pitäisi kertoa rakkaudesta, näkyvyydestä, turvallisuudesta ja oikeudesta olla olemassa ilman häpeää.

Mutta tänäkin vuonna pride-kuukausi näyttää myös jotain muuta. Kommenttikentät täyttyvät vihasta. Sosiaalinen media tulvii pilkkaa, ärtymystä ja aggressiivisia mielipiteitä. “Miksi teillä pitää olla kokonainen kuukausi?” “Älkää tyrkyttäkö sitä meille.” “Pitäkää se yksityisenä.” “Miksi kaiken pitää liittyä prideen?”

Kirjoitukset antavat ymmärtää, että olemassaolomme olisi ärsyttävä häiriötekijä. Ikään kuin elämämme, rakkautemme ja kamppailumme olisivat jotain provosoivaa.

Kommentoijat eivät ymmärrä, ettei pride ole huomion hakemista. Kyse on näkyvyydestä yhteiskunnassa, jossa monet kasvavat edelleen häpeän, pelon ja yksinäisyyden keskellä. Kyse on ihmisistä, jotka edelleen joutuvat perheidensä hylkäämiksi, koulukiusaamisen tai vihapuheen uhreiksi ja työpaikoillaan syrjityiksi vain siksi, että he rakastavat samaa sukupuolta olevaa ihmistä, eivät sovi normeihin tai identifioituvat toisin kuin enemmistö.

Ja kaikkein uuvuttavinta eivät aina ole avoimet vihakommentit, vaan ne pienet piikittelyt. Sarkasmi. Silmien pyörittely. “En minä välitä, mutta miksi sitä pitää näyttää koko ajan?” Jatkuva viesti siitä, että saamme kyllä olla olemassa, kunhan emme näy.

Monille meistä Pride-kuukausi onkin ristiriitainen.

Samaan aikaan kun juhlimme yhteisöllisyyttä, historiaa ja ihmisoikeuksien puolesta käytyä kamppailua, joudumme myös kestämään kokonaisen kuukauden ajan voimistuvaa vihaa. Ihmiset kokevat voivansa vapaasti kirjoittaa loukkaavia kommentteja, levittää ennakkoluuloja tai vähätellä kamppailuamme.

Ja se sattuu.

Sillä jokainen kommentti saa yleisökseen oikeita ihmisiä. Nuoria, jotka vasta yrittävät ymmärtää, keitä he ovat. Aikuisia, jotka ovat kamppailleet koko elämänsä hyväksynnän kanssa. Ihmisiä, jotka kantavat mukanaan pelkoa tai aiempia kokemuksia syrjinnästä.

Sanoilla on merkitystä.

On helppoa ajatella, että eihän se nyt niin vakavaa ole, jos ei itse ole koskaan joutunut puolustamaan oikeuttaan pitää jotakuta kädestä julkisesti. Jos ei ole koskaan joutunut pohtimaan, onko turvallista kertoa, ketä rakastaa. Jos oma identiteetti ei ole koskaan ollut poliittisen väittelyn kohde.

Me seksuaalivähemmistöihin kuuluvat emme pyydä erityiskohtelua.

Pyydämme kunnioitusta.

Pyydämme turvallisuutta.

Pyydämme oikeutta olla olemassa ilman pilkkaa tai kyseenalaistamista.

Pride-kuukautta tarvitaan edelleen. Ei provosointia varten. Ei siksi, että haluaisimme “viedä tilaa” muilta. Vaan siksi, että kamppailu ei ole ohi. Niin kauan kuin viha, syrjintä ja hiljainen halveksunta ovat olemassa, pride säilyttää merkityksensä.

Joten kun kesäkuu saapuu, mieti, ennen kuin kirjoitat.

Pohjimmiltaan pride nimittäin tarkoittaa jotain hyvin yksinkertaista:

Oikeutta elää, rakastaa ja olla olemassa saman arvoisena kuin kaikki muutkin.