SoTe lähti kunnista, vai lähtikö sittenkään?

Sosiaali- ja terveyspalvelut olivat opetuksen rinnalla ihan keskeisiä toiminnan peruskiviä kuntahallintoa luotaessa noin 1800-luvun loppupuolella. Blogini otsikko on kuitenkin monitulkintainen ja tämä blogi käsittelee järjestämisvastuun tuoreempaa vaihetta, jossa sote-tehtävät siirrettiin kunnista hyvinvointialueille. 

Viisi vuotta sitten oli kiihkeimmillään menossa hyvinvointialuerakenteen kannalta keskeisten lakien valmistelu. Kesällä 2021 annettiin historialliset lait hyvinvointialueiden perustamisesta ja sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävät päätettiin siirtää hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle. Mutta viimeistään tänä keväänä, kun pöydällä on ollut useita sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntöön liittyviä lakihankkeita, olen saanut havaita, että kuntien toimintaa säädellään tietyiltä osin edelleen vahvasti sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännössä. Tai ainakin sellaiseksi koetussa lainsäädännössä. Aikanaan hahmottamani ”neljän veen”-malli on toteutumassa eli sotessa vietiin varat ja vakanssit, jäljellä jäi velat ja velvoitteet. Tämä sopii myös sote-lainsäädäntöön.

En lähde avaamaan nyt koko kuntia koskevaa laajaa palettia niistä tehtävistä, joita sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntöön liittyy, vaan pintaraapaisen asiaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen näkökulmasta. Ajatus ei ole niinkään lähteä kiistämään tai poissulkemaan niitä tehtäviä, joita kunnille on hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyen annettu, vaan enemmänkin herättelemään ajatusta siihen, että kunnissa on edelleen tarve lukea sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyvää lainsäädäntöä myös uudessa rakenteessa varsin tarkalla silmällä. Kunnissa muistamme hyvin, että kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen liittyy kuntalain 1 §:ssä määriteltyihin kunnan perustehtäviin ja saman lain strategiapykälässä hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen nostetaan yhdeksi näkökulmaksi, mikä on huomioitava kuntastrategiassa. Lisäksi monissa erityislaeissa on huomioitu kunnan rooli hyvinvoinnin edistämisessä - vaikkapa varhaiskasvatuksen, perusopetuksen tai kulttuuritoimen osalta. Eli kuntalain mukaiset tehtävät on huomioitu laajasti ja laaja-alaisesti kuntien toimintaa koskevassa lainsäädännössä. Tähän asti kaikki on varsin selkeää.

Kun lähdetään kuitenkin katsomaan tarkemmin kunnan roolia ja tehtäviä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä, olemme ainakin hyte-ihmisille tutussa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetussa laissa, jonka 6 §:ssä on määritelty kunnan tehtävät hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Pientä näkemyseroa on aiheuttanut se, koskeeko lain 4 §:ssä oleva määritelmä siitä, että hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on osa sosiaali- ja terveydenhuoltoa, myös kuntia. Etenkin, kun lain soveltamisalassa todetaan, että ainoastaan lain 6 § koskee kuntia. Mutta eipä jumiteta siihen. Järjestämislain nojalla kunnan tehtävänä on edistää kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä omassa toiminnassaan, joka siis rajautuu tehtäviin, jotka kuuluvat kunnille tai jotka kunta on ottanut yleisen toimialan perusteella hoidettavakseen. Ja sitten hiukan raportointia, suunnitteluvelvoitetta ja yhteistyövelvoitetta. Edelleen aika selkeää.

Mutta kuinka moni tunnistaa, että ainakin seuraavissa laeissa on viittauksia kuntien tehtäviin; Laki ehkäisevästä päihdetyöstä, laki ikääntyneen väestön sosiaali- ja terveyspalveluista tai lastensuojelulaki. Kaikissa näissä on viittauksia kuntien raportointivelvoitteisiin ja palveluiden järjestämiseen hiukan eri näkökulmista. Tosin lastensuojelulain pykälät ovat juuri parhaillaan siirtymässä sote-järjestämislakiin, jonne on tulossa asiaa koskeva uusi 6a §, joka vastaa pitkälti nykyisen lastensuojelulain 12 §:n mukaisia velvoitteita. Lisäksi sosiaalihuoltolain rakenteellisen sosiaalityön pykälät koskevat kuntien toimintaa ja sen kytköksiä hyvinvoinnin ja terveydenhuollon edistämiseen. Nämä vain esimerkkeinä kuntia koskevasta sääntelystä. Parhaillaan valmistelussa olevat laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta sekä asetus hyvinvointialueen seuranta- ja arviointivelvollisuudesta sekä seurannan vähimmäistiedoista ja vähimmäistiedon hallintamalleista sisältävät myös kuntia tai niiden valvontaa koskevaa sääntelyä, vaikka ihan äkkiseltään säädösten nimistä niin ei voisi päätellä. Ja ympäristöterveydenhuollon lainsäädännöllä on taas vahvat kytkökset ehkäisevän päihdetyön kokonaisuuksiin.  Eli kovin hajallaan hyteä koskeva lainsäädäntö on pitkin sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntöä.

Kuten alussa totesin, hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ei suinkaan ole ainoa kunnan toimintakokonaisuus, josta ei jollain tasolla säädettäisi sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännössä.  Olipa kyse sitten toimialoista tai ikäryhmäjaottelusta, niin lähes kaikissa kunnan toiminnoissa edelleen on kytkyjä soteen. Työllisyys, koulutus, varautuminen, kotoutuminen, asuminen, elinkeinot ja elinympäristön kehittäminen ovat ainakin aihealueita, joita säädellään myös sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön kautta ja sen näkökulmista. Ja pahimmillaan jossain on odotuksia ja oletuksia, että kunnat osaltaan hoitaisivat näiden velvoitteiden perusteella sellaisiakin asioita, jotka kuuluvat nykyään yksiselitteisesti hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle.

Eli jatkossakin kunnissa on tavattava, opeteltava ja tunnistettava myös sosiaali- ja terveydenhuoltoon kytkeytyvää lainsäädäntöä, vaikka se ei aina ihan ilmeistä olisikaan. Ja tiedettävä myös se, mikä on kuntien vastuulla ja mikä hyvinvointialueen. Sillä osaamisella olemme itsekin huomattavasti vahvempia keskustelussa kuntien ja hyvinvointialueiden vastuista ja niiden välisestä rajanvedosta. Eli eipä se sote lopulta nimittäin mihinkään meidän kuntatyyppienkään elämästä hyvinvointialueuudistuksen myötä kadonnut, vaikka niin olisi voinut kuvitella tapahtuvan. Ollaan pitkälti edelleen koko kunnallishallinnon lähtökuopissa ainakin lainsäädännön näkökulmasta.