Erilaistuva KuntaSuomi 2025

Kuntaliiton koordinoima uusi tutkimusohjelma Erilaistuva KuntaSuomi 2025 tarkastelee kuntien moninaisuutta, erilaisuutta ja erilaistumiskehitystä Suomen kunnissa.  

Tutkimusohjelman tavoitteena on tuottaa vertailevaa tietoa kuntien kestävien ratkaisujen ja toimintamallien tueksi sekä lisätä yleistä tietoisuutta kuntien toiminnasta, toimintaedellytyksistä ja haasteista muuttuvassa ja erilaistuvassa kuntakentässä. 

Ohjelma tuottaa uutta ja vertailukelpoista tutkimustietoa esimerkiksi kuntiin kohdistuvista uudistuksista, kunnallisista palveluista, demokratiasta ja johtamisesta, kuntataloudesta ja elinvoimasta. Ohjelma on osa Kuntaliiton tutkimustoiminnan kokonaisuutta.  

Ohjelmassa toteutetaan vuosittain 2-3 tutkimusprojektia. Tutkimuskohteina olevat kunnat valitaan kussakin projektissa erikseen määritellyn tutkimustarpeen mukaan. Tutkimus voidaan kohdentaa kaikkiin kuntiin tai esimerkiksi erilaisia kuntatyyppejä edustaviin kuntiin, alueellisesti rajattuun kuntajoukkoon tai muuhun kuntaotokseen.  

Erilaistuva KuntaSuomi 2025 on jatkoa Kuntaliiton aiemmin toteuttamille laajoille tutkimusohjelmille ARTTU2 (2014-2018), Paras-ARTTU (2008-2012) ja KuntaSuomi 2004 (1995-2004). Tutkimusohjelma käynnistyi keväällä 2020 ja jatkuu kuntavaalivuoden 2025 loppuun asti.  

Tutkimusohjelma käynnistyy Kuntalais- ja kuntapäättäjätutkimuksilla. 

Tutkimusohjelma käynnistyi touko-kesäkuussa 2020 toteutetulla, 30 500 kuntalaiselle 43 tutkimuskunnassa suunnatulla kuntalaistutkimuksella.  Ohjelma jatkuu syyskaudella toteutettavalla kuntapäättäjätutkimuksella. Molemmissa tutkimuksissa kohdejoukko muodostaa edustavan otoksen erikokoisia ja -tyyppisiä kuntia eri puolilta Suomea, ja näin tulokset voidaan yleistää koko kuntakenttään. 

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää