Kuntaliiton lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle 19.4.2021 (415/03.01.01/2021) Irmeli Myllymäki

Luonnos valtioneuvoston koulutuspoliittiseksi selonteoksi

Yleiset selontekoa koskevat kommentit

Selonteon näkökulma pitkälle tulevaisuuteen ja kohti 2040-lukua on kannatettava ja tärkeä. Toimintaympäristön muutokseen liittyvät haasteet on tunnistettu eikä Kuntaliitolla ei ole huomauttamista esitettyyn tilannekuvaan. Visio perustuu vahvasti sivistyksen ja osaamisen vahvistamiseen, sekä taustasta, sukupuolesta tai asuinpaikasta riippumattomiin yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin. Selonteossa esitetyt tavoitteet ja toimenpiteet on kirjattu jossain määrin epätasaisesti ja myös konkretian taso vaihtelee. Tilannekuvan ja vision edellyttämät toimenpiteet eivät konkretisoidu selkeästi eri osa-alueilla.

Selontekoluonnos on hyvin koulutuspainotteinen, jossa laajempi sivistysnäkymä sekä muut koulutuksen yhteyteen kytkeytyvät palvelut ovat jääneet ohuiksi. Koulutus nähdään siten hyvin välineellisenä, eikä siitä avaudu laajempia sivistysnäkymiä.

Väestön ja alueiden erilaistuessa tarvitaan lisääntyvää kuntien ja koulutusmuotojen välistä yhteistyötä koulutuksen järjestämisessä. Toisaalta tarvitaan myös kokeiluja ja raja-aidat ylittävää yhteistyötä esimerkiksi digitaalisten palvelujen kehittämiseksi ja etäopetuksen hyödyntämiseksi. Samalla tulee varmistaa oppijoiden sekä opetushenkilöstön osaaminen ja kyky käyttää digitaalisia välineitä ja ympäristöjä. Etäopetuksen kehittämisen rinnalla tulee kehittää koulun työmuotoja ja opettajien osaamista, jotta kukaan ei syrjäydy.

Selonteossa todetaan, että  ”nykyiset hallinto-, rahoitus- ja lainsäädäntöratkaisut eivät huomioi kuntien eriytyviä olosuhteita.” Tältä osin Kuntaliitto voi jakaa saman näkemyksen. Kuntaliitto ei kuitenkaan voi yhtyä seuraavaan painotukseen ”Tarvitaan uudistuksia, joilla selkeytetään ja vahvistetaan laadun, saavutettavuuden ja perusoikeuksien toteutumisen seurantaa ja ohjausta. Uudistuksen myötä voidaan ohjata, tukea, mahdollistaa ja seurata myös rakenteellista ja seudullista kehittämistyötä koulutuspalveluiden järjestämisessä.”

Kuntaliiton näkemys on, että kuntien erilaistuviin olosuhteisiin liittyviin haasteisiin ratkaisuna ei ole seurannan ja ohjauksen lisääminen. Myös velvoitteiden tiukentaminen esimerkiksi laatukriteerein tai mitoituksin vähentää entisestään joustavien käytäntöjen kehittämistä erilaistuvissa kunnissa ja alueilla. Seurannan ja ohjauksen lisäämiseen ehdotetut rakenteet, mitoitukset ja toimintamuodot eivät tuo mitään uusia välineitä kunnille ja koulutuksenjärjestäjille vastata koulutuksen laadun ja saavutettavuuden haasteisiin, vaan päinvastoin vievät entistä enemmän resurssia ja työaikaa muuhun kuin toiminnan kehittämiseen.

Kuntaliitto katsoo, että koulutuksen laadun ja saavutettavuuden haasteisiin erilaistuvilla alueilla voidaan parhaiten vastata mahdollistamalla monimuotoisia järjestämisen tapoja, ei velvoitteita lisäämällä ja valvontaa kiristämällä. Uudistuksessa tulee luottaa palveluiden järjestäjien kykyyn ja osaamiseen toteuttaa lasten oikeuksien ja palveluiden yhdenvertainen ja laadukas toteutuminen.

  • Koulutuksen yhdenvertaisuuden ja saavutettavuuden toteutumiseksi on edistettävä palvelujen järjestämisessä monimuotoisia ratkaisuja ja joustavuutta mahdollistavalla lainsäädännöllä.
  • Digitaaliset taidot ovat osa yleissivistystä ja kaikilta vaadittavia taitoja. Digiosaamista on vahvistettava ja digisyrjäytymistä on ehkäistävä koko koulutuspolun aikana.
  • Koulutuksellista tasa-arvoa ja saavutettavuutta on edistettävä mahdollistamalla etäopetus jo perusopetuksesta lähtien.
  • Lainsäädännön ja rahoituksen tulee mahdollistaa eri koulutusmuotojen ja koulutusasteiden, kuntien ja koulutuksen järjestäjien ja muiden toimijoiden välinen yhteistyö. 

Osaaminen

Selontekoluonnoksessa osaamista käsitellään siilomaisesti, jolloin oppimisen jatkumoa ei kuvata eri koulutusasteiden välillä. Erityisesti perusopetuksen ja toisen asteen välisiä nivelvaiheita ei ole tarkasteltu riittävästi. Selonteossa digitalisaation käyttö ja mahdollisuudet oppimisessa painottuvat toisen asteen koulutuksessa, mutta perusopetuksen puolelta ne puuttuvat. Tarkastelun tulee kohdistua koko koulutusjärjestelmään ja kaikkiin koulutusasteisiin.

Oppimistulosten laskun ja segregaation vahvistumisen lisäksi koulutuksen saavutettavuus on keskeinen haaste ikäluokkien pienentyessä. Kunnat toimivat osaamisen kehittämisen alustana huomioiden eri koulutusmuotojen palvelujen tuottajat. Jatkuvan oppimisen polku alkaa pääsääntöisesti varhaiskasvatuksesta jatkuen perusopetukseen, toiselle asteelle, korkeakouluihin sekä aikuisena kouluttautumiseen. Näiden ohella työelämä ja vapaa-aika tarjoavat mahdollisuuksia oppimiseen, taitojen ja osaamisen ylläpitämiseen ja lisäämiseen. Koulutusjärjestelmän tulee pystyä vastaamaan yksilön ja työelämän tarpeisiin tarjoamalla mahdollisuuksia kouluttautua joustavasti elämän eri vaiheissa. Jatkuvan oppimisen mahdollistamiseen liittyy koulutuksen osaamisperusteisuus ja osaamisen tunnistaminen eri tavoin. Työllisyys ja osaaminen ovat vahvasti toisiinsa kytköksissä. Joustavien oppimispolkujen rakentamiseksi kuntien, ammatillisen koulutuksen järjestäjien ja eri koulutusmuotojen yhteistyötä pitää tukea ja erilaisten yhteistyömallien kehittämiseen löytää kannustimia.

Oppivelvollisuuden laajentaminen voi muuttaa toisen asteen koulutuksen tasapainoa ja työnjakoa lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen kesken. Mikäli viime vuosien suunta jatkuu, perusopetuksesta ohjaudutaan pääosin lukiokoulutukseen ja siitä on tulossa nuorten pääasiallinen koulutusmuoto ja ammatillinen koulutus painottuu aikuisten pääasiallisena koulutusmuotona. Tuntuu erikoiselta, että selonteko ei ota kantaa tulevaan kehitykseen. On paikallaan pohtia, mikä on tavoitetila toisen asteen koulutuksessa ja mihin uudistuksessa voidaan ajautua. Uudistusten yhteydessä on myös paikallaan kysyä, tavoitellaanko ensisijaisesti osaamis- vai koulutustason nostamista.

Mahdollinen esiopetusvelvoitteen laajentaminen muuttaa koulutuksen toteuttamista ja lisää pohdintaa mahdollisen oppivelvollisuuden alkamisajankohdan osalta. Esiopetus on velvoittavaa mutta ei osa oppivelvollisuutta. Nykyisen varhaiskasvatustoiminnan osalta tavoitteet ovat jo samansuuntaisia esiopetuksen kanssa. Nyt tulisi pohtia koko esiopetuksen järjestämisen toimivuutta erillisenä kokonaisuutena ja sitä, olisiko tarkoituksenmukaisempaa toteuttaa se osana varhaiskasvatusta vai osana perusopetusta. Mikäli esiopetus liittyy vahvemmin perusopetukseen seuraa siitä oppivelvollisuuteen liittyvä kysymys. Se ei välttämättä oppimisen kannalta ole tarkoituksenmukaista. 

Kuntaliiton osaamiseen liittyvät painotukset

  • Sivistys käsitteenä on laajempaa kuin vain tiedot ja taidot.
  • Eri koulutusmuodot ja -asteet, tutkintojen perusteet ja opetussuunnitelmat muodostavat eheän kokonaisuuden, joka ei pidennä tarpeettomasti opiskeluaikoja.
  • Koulutusjärjestelmää kehitetään osaamisperusteiseen suuntaan. Se tarkoittaa osaamisen tunnistamista ja tunnustamista myös muilla tavoin kuin oppilaitoksessa perinteisesti suoritettuina opintoina.
  • Koulutuksen järjestäjien yhteistyötä on edistettävä varmistamaan oppilaan ja opiskelijan eheä opintopolku läpi koulutusjärjestelmän.
  • Perusopetusta on uudistettava. Prosessi vaatii laaja-alaista keskustelua ja yli hallituskausien meneviä kansallisia linjauksia koulutuksen tavoitteista, rakenteista ja sisällöistä.
  • On määriteltävä tavoite toisen asteen koulutuksen suunnasta ottaen huomioon oppivelvollisuuden laajentamisen ja jatkuvan oppimisen kehittämisen vaikutukset ja vaatimukset.
  • Kansallisesti määrättyjen suunnitelma-asiakirjojen laadinnassa lähtökohdaksi on otettava kokonaisvaltainen tarkastelu ja koulutusjatkumo.
  • Kotoutumissuunnitelmaa edellyttävää koulutusta on kehitettävä ja vastattava kotoutumisajan ylittäneiden osaamistarpeisiin.
  • Työpajatoiminnan opinnollistaminen on tunnistettava ja hyödynnettävä. 

Rahoitus

Selonteko ei määrittele tarkemmin rahoituksen riittävyyttä tai ota kantaa kuntien ja valtion väliseen vastuunjakoon koulutuksen järjestämisessä ja rahoittamisessa. Selonteon mukaan rahoitustarpeita koskevat asiat käsitellään ja niistä päätetään valtiontalouden menokehyksen puitteissa valtiontalousarviossa, mikä jättää kysymyksiä vastuiden ja velvoitteiden jakautumisesta aina kulloisenkin tilanteen mukaan. Kuntaperusteinen koulutusjärjestelmä on osoittautunut vahvaksi, laadukkaaksi ja yhdenvertaisuutta edistäväksi. Sitä tulee vaalia myös jatkossa.  Kuntaliiton kanta kuitenkin on, että kuntien ja koulutuksenjärjestäjien kustannuksia lisääviä velvoitteita ei tule määrätä ilman siihen osoitettua rahoitusta. Koulutusmuotojen välisen yhteistyön edistämiseksi tarvitaan paikalliset ratkaisut mahdollistavia kannusteita, jotta koulutuksen järjestäminen erilaisissa ympäristöissä ja haasteissa olisi jatkossakin mahdollista.

Riittävällä julkisella rahoituksella mahdollistetaan yhdenvertaiset palvelut koko maassa. Valtion tehtävänä on huolehtia kuntien ja koulutuksen järjestäjien tosiasiallisista edellytyksistä suoriutua niille säädetyistä tehtävistä ja velvoitteista. Valtionosuusrahoituksen lisäksi valtio voi myöntää avustuksia erilaisten tavoitteiden toteuttamiseksi. Kohdennetut avustukset ovat rajatusti käytettynä oiva kehittämisen ja pilotoinnin edistäjä. Valtio voi myös ohjata avustuksilla kuntia entistä enemmän. Harkinnanvaraisten, kohdennettujen avustusten rahoitus on kuitenkin lyhytaikaista, epävarmaa ja sirpaleista ja ne voivat pahimmillaan lisätä kuntien välisiä eroja. Määräaikainen rahoitus voi jopa estää pysyväisluonteisen toiminnan kehittämisen.

Valtionavustuksin tulisi rahoittaa pääsääntöisesti kokeilu- ja kehittämistoimintaa, eikä ohjata lainsäädännön mukaista perustoimintaa tai paikata puutteellista perusrahoitusta. Perusrahoituksen tulee olla riittävä tehtäviin ja velvoitteisiin nähden.

  • Sivistyspalvelujen perusrahoitusta on lisättävä. Valtionosuusrahoituksella tulee voida tosiasiallisesti huolehtia koulutuksen järjestämisestä lakisääteisten velvoitteiden osalta.
  • Säädösvalmistelussa kustannusvaikutukset on arvioitava nykyistä huolellisemmin ja realistisemmin. Uusiin ja laajeneviin tehtäviin on saatava täysimääräinen valtionosuus.
  • Rahoituksen on tuettava koulutuksen saavutettavuutta ja mahdollistettava paikalliset ratkaisut.
  • Valtionavustuksia tulee olla kohtuullinen määrä ja ne tulee koota suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Valtionavustuksia tulee kehittää niin, että ne mahdollistavat kuntien erilaisia tarpeita tukevan järjestämis- ja kehittämistoiminnan. Valtionavustuksella ei tule korvata valtionosuusrahoitusta.
     

Hyvinvoinnin edistäminen koulutuksessa

Lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyvät tavoitteet on selonteossa esitetty epäselvästi ja puutteellisesti. Kuntaliitto katsoo, että oppilaiden hyvinvointi ja tuen oikea-aikainen saatavuus edellyttävät sivistyspalvelujen yhteistyötä muiden sektorien, erityisesti sosiaali- ja terveystoimen palvelujen kanssa. 

Kasvatus- ja koulutusjärjestelmän keskeisenä tehtävänä on edistää edistää kaikenikäisten oppijoiden hyvinvointia. Järjestelmän tulee tukea myös perheitä näiden kasvatustehtävässä. Työ vaatii toimijoilta yhteistyötä ja ymmärrystä palveluiden kokonaisuudesta. Reviirikeskustelusta ja palvelujen eriytymisestä on osin siirrytty kohti laajempaa yhdessä tekemistä. Tästä hyviä esimerkkejä löytyy LAPE-muutosohjelmaan lapsistrategiaan liittyvästä työskentelystä.  Silti edelleen hyvinvointia määritellään pitkälti professioiden tai niiden lisäämisten kautta, jolloin kuva oppilaan kokemuksesta jää puutteelliseksi.  Samaan aikaan, kun rahoitusta ja lainsäädäntöä pahoinvoinnin kitkemiseksi on lisätty, pahoinvointipuhe on kasvanut. On paikallaan kysyä, tehdäänkö nyt oikeita asioita. Julkisessa keskustelussa oletetaan, että mitoituksilla ratkaistaan pahoinvointiongelmia, mutta mitoitusten sijaan voisi olla tärkeämpää miettiä toimintakulttuurin kehittämistä: mitä tehdään, missä yhteydessä, millä tavoin ja kuka tekee.

Valmisteilla oleva sote-uudistus siirtää toteutuessaan sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuun kunnilta hyvinvointialueille. Sivistyspalveluilla ja sote-palveluilla tulee kuitenkin jatkossakin olemaan paljon yhteisiä asiakkaita ja palveluiden käyttäjiä. Uudistuksen onnistumiseksi on tärkeää huolehtia palvelujen integraatiosta sivistyspalveluiden ja sote-palveluiden välillä. Näiden yhdyspintapalveluiden kehittämistä varten tarvitaan kuntien ja koulutuksen järjestäjien sekä hyvinvointialueen välille toimivat yhteistyörakenteet.

Hyvinvoinnin osalta sote-uudistuksen toteutuessa hyvinvointialueiden kanssa tehtävä yhteistyö korostuu etenkin oppilas- ja opiskelijahuollossa. Koska sosiaali- ja terveydenhuollon ja kunnan johtamisjärjestelmät erkaantuvat toisistaan, nousee yhteistoiminnan johtaminen keskeiseen rooliin. Parhaimmillaan yhteistyö tuo uusia mahdollisuuksia varmistaa laadukkaan ja vaikuttavan oppilas- ja opiskelijahuollon toteuttamisen. Samalla kuitenkin uudistukseen liittyy riski kunnan ja hyvinvointialueiden tavoitteiden ja toiminnan erkaantumisesta. Kunnille hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen jäävien vastuissa ja velvollisuuksissa tulee huomioida se, että niiden toteuttamiseen liittyvät resurssit ovat monilta osin tulevien hyvinvointialueiden vastuulla.

Laajemmin tarkasteltuna sote-uudistuksen vaikutukset ulottuvat myös muihin perheiden saamiin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin, jotka voivat heijastua eri tavoin lasten ja nuorten elämään koulutuspolun eri vaiheissa. Näiden erilaisten yhdyspintojen tunnistaminen ja niiden johtaminen ovat keskeisessä roolissa uudistuksen onnistuneessa toimeenpanossa. Oleellista on, että palvelut saadaan asiakkaan näkökulmasta oikea-aikaisiksi ja sujuviksi. Hyvinvoinnin johtamiseen liittyvät haasteet koskevat yhtäläisesti eri kieliä kotikielenään puhuvia.

Korona-epidemia voi aiheuttaa kauaskantoisia hyvinvointivajeita, joiden laajuutta ja vaikutuksia ei voida tässä vaiheessa vielä arvioida. Vaikutukset voivat olla laajoja ja näkyä osalla lapsista ja nuorista oppimisvajeina. Tulevaisuudessa on syytä varautua nykyistä paremmin erilaisiin ajallisiin ilmiöihin ja muutostekijöihin toimintaympäristössä. On myös kohdistettava huomiota yli sukupolvien siirtyvien hyvinvointivajeiden haittojen ennaltaehkäisyyn. Pitkäjänteisellä lapsiin ja nuoriin kohdistuvalla päätöksenteolla edistetään myös sosiaalisesti kestävän yhteiskunnan rakentumista niin paikallistasolla kuin koko yhteiskunnassa.

Selonteon toimenpiteisiin sisältyy myös tavoitteet varhaiskasvatuksen ja kouluyhteisön hyvinvoinnin edistämistä koskevan poikkihallinnollisen ammattilaisverkoston vakiinnuttamisesta. Tämän lisäksi esitetään perusopetuslain muutostyön käynnistämistä valtakunnallisen sitouttavan kouluyhteisötyön aikaansaamiseksi. Kuntaliitto toteaa, että tosiasiallisesti esi- ja perusopetukseen sisältyy ja siihen kytkeytyy jo nyt viranomaistehtävien lisäksi useita hyvinvointia edistäviä toimintoja ja palveluita. Epäselväksi jää, mihin poikkihallinnolliseen ammattilaisverkostoon viitataan tai kuinka sitouttavan kouluyhteisötyön malli selkiyttäisi tilannetta nykyisestä. Kuntaliitto kummeksuu, että opiskeluhuoltolain mukainen yhteisöllinen työ on jätetty mainitsematta tässä yhteydessä, jota on aiemmin pidetty keskeisenä kouluyhteisön hyvinvoinnin edistämistä tukevana ja edelleen kehitettävänä kokonaisuutena. Kuntaliiton näkemyksen mukaan päällekkäisten järjestelmien luominen ei ole perusteltua.

  • Koulujen ja oppilaitosten hyvinvointiroolia on vahvistettava kehittämällä kouluyhteisön toimintakulttuuria sekä koulupäivän yhteydessä toteutettavaa harrastustoimintaa.
  • Yksilöllistä ja yhteisöllistä opiskeluhuoltoa on kehitettävä siten, että se tukee yhdenvertaisesti lapsia ja nuoria oppimisen polun eri vaiheissa sekä oppilasryhmien erilaisia tarpeita.
  • Kuntaliitto suhtautuu kriittisesti käytäntöihin, jossa koulujen alaisuuteen palkataan  erillistä, uutta hyvinvointityötä tekevää ammattiryhmää, jonka rooli ja status on lainsäädännöllisesti epäselvä. Sen sijaan tulee kehittää olemassa olevien sote-ammattilaisten sekä muiden toimialojen ja opetushenkilöstön välistä yhteistyötä kouluissa ja varhaiskasvatuksessa.
  • Kansalliseen lapsistrategian toimeenpanoon on sitouduttava laajasti.
  • Toimivia yhteistyörakenteita, ja palveluintegraatiota sekä yhteistyön johtamista on kehitettävä palvelujen yhdyspinnoille yhdessä sivistys-, sote-, työllisyys- ja kotoutumispalvelujen kesken.
  • Taidekasvatusta, taide- ja kulttuurisisältöjä tulee hyödyntää tasapuolisemmin opetuksen tukena ja varhaiskasvatuksessa niin, että ne edistävät kaikkien lasten ja nuorten hyvinvointia.
  • Lasten ja nuorten osallisuutta on vahvistettava eri tavoin.
  • Nuorisotyön ja koulun sekä oppilaitosten yhteistyötä on lisättävä ja kehitettävä. 

Kuntaliiton kokoavat näkemykset osaamisen, hyvinvoinnin ja rahoituksen näkökulmasta

Jotta koulutuspolitiikalla voidaan vastata toimintaympäristön haasteisiin, Kuntaliitto haluaa painottaa erityisesti seuraavia asioita

1. Koulutuksen jatkumo varhaiskasvatuksesta korkea-asteelle tulee varmistaa. Se tarkoittaa panostamista nivelvaiheisiin, erityisesti siirryttäessä perusopetuksesta toiselle asteelle.

2. Kuntien väestöpohja ja taloudelliset lähtökohdat ovat erilaisia. Koulutusta koskevan lainsäädännön ja rahoituksen tulee mahdollistaa joustavia ja monimuotoisia järjestämisen tapoja.

3. Osaaminen tulee tunnistaa ja tunnustaa myös muilla tavoin kuin oppilaitoksessa perinteisesti suoritettuina opintoina.

4. Etätyöskentely on tullut osaksi työelämää ja opiskelua. Etäopetuksen mahdollisuudet tulee selvittää myös perusopetuksessa

5. Koulutuksen saavutettavuus edellyttää tiivistyvää yhteistyötä. Rahoituksen on mahdollistettava paikalliset ratkaisut.

6. Toimivia yhteistyörakenteita ja palveluintegraatiota tulee kehittää palvelujen yhdyspinnoilla yhdessä sivistys-, sote-, työllisyys- ja kotoutumispalvelujen kesken.

 

Kommentit lukuun 3.1 Varhaiskasvatus sekä esi- ja perusopetus

Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatukseen osallistumisen lisäämistä pidetään selonteossa varhaiskasvatuksen osalta pääasiallisena toimenpiteenä. Osallistumisasteen todetaan olevan edelleen vähäisempää kuin esimerkiksi muissa Pohjoismaissa tai tarkasteltaessa EU- ja OECD-maiden osallistumisasteiden keskiarvoja. Selonteossa ei kuitenkaan tuoda esille tämän kaltaisen vertailun haastavuutta. Palvelut ja toimintamallit eri maissa eivät ole täysin vertailukelpoisia ja joissakin Euroopan maissa lapset menevät kouluun ja paljon aikaisemmin kuin Suomessa. Sen lisäksi selonteossa ei ole ollenkaan arvioitu tai tuotu esiin sitä, että useat lapset, jotka eivät osallistu päiväkodissa tai perhepäivähoidossa toteutettuun varhaiskasvatukseen osallistuvat kuitenkin säännöllisesti viikoittain muunlaiseen ohjattuun toimintaan. On vaarallista, jos tavoiteasetelma on ainoastaan sokeasti seurata osallistumisprosenttia verrattuna muihin maihin määrittelemättä tarkemmin millaista varhaiskasvatukseen osallistumista tavoitellaan tai pidetään tarkoituksenmukaisena lapsen kannalta. Varhaiskasvatukseen liittyviä lapsen hyvinvoinnin ja oppisen tavoitteita voitaneen saavuttaa päiväkoti tai perhepäivähoitotoiminnan lisäksi muunlaisissakin ohjatuissa kerhoissa tai vastaavissa.

On vaarana, että lapsille tarjottavien erilaisten perhetilanteiden huomioivien monipuolisten palvelujen tarjonta kapea-alaistuu ja keskittyy vain päiväkotitoimintaan. Se ei liene ainoa tavoiteltava toimintamalli, vaikka varhaiskasvatukseen osallistuminen onkin lapsille tärkeää. Nykyisellään päiväkotitoiminnan ja perhepäivähoidon ulkopuolella olevat lapset osallistuvat laajasti erilaisiin ryhmämuotoisiin, useampana päivänä viikossa tapahtuviin toimintoihin, kuten avoimen varhaiskasvatuksen erilaisiin toimintamuotoihin.

Selonteossa esitettyjä, osallistumisen parantamiseksi määriteltyjä toimenpiteitä on jo käytetty ja esimerkiksi osin maksutonta varhaiskasvatusta on kokeiltu jo pian kolme vuotta. Karvin toteuttamien arviointien perusteella maksuttomuudella on toki vaikutusta osallistumiseen, mutta asia ei ole yksiselitteinen. Selonteossa tulisi tarkemmin nostaa esille keinoja, joilla tavoitetaan juuri ne lapset, joille varhaiskasvatukseen osallistuminen olisi erityisen hyödyllistä. Näille perheille varhaiskasvatus olisi maksutonta jo nykyisenkin säädösten puitteissa.

Kotihoidon tuen osalta selonteossa esitetään arvioitavaksi tutkimustiedon pohjalta kotihoidon tuen ja sen kuntalisäkäytäntöjen vaikutusta varhaiskasvatukseen osallistumiseen. Kuntaliiton 2020 syksyllä toteutetun kartoituksen mukaan kotihoidontuen kuntalisää maksaa 55 kuntaa. Moni kunta on myös muuttanut kuntalisän maksamisen ehtoja siten, että ne eivät enää vaikuttaisi tai estäisi perheen tekemiä valintoja suhteessa varhaiskasvatukseen. Kotihoidontuki on yleensä kunnissa osa varhaiskasvatuksen kokonaisuutta ja kuuluu toimialan budjetoituihin toimintoihin. Koska kyse on perheen valinnasta ja lapsen hoitoratkaisusta, tulisiko tuki siirtää selkeästi osaksi sosiaalihuollon perheen tukemiseen liittyviin tukirakenteisiin? Tällöin tukeen liittyvät päätökset eivät olisi enää osana varhaiskasvatusta, vaan tuen määrittely ja tulevaisuuden ratkaisut pohdittaisiin osana perhevapaa- ja muuta sosiaalihuollollista tukijärjestelmää.

Esiopetus ja perusopetus

Kuntaliitto kiinnittää huomiota, että esiopetuksen kehittämiseen liittyvät linjaukset tarkastellaan pääsääntöisesti kaksivuotisen esiopetuksen sekä maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeilujen tuloksiin nojautuen. Kuntaliiton mukaan vain näistä näkökulmista velvoittavan esiopetuksen tarkastelu ja kehittämistoimenpiteiden täsmentäminen jää liian kapea-alaiseksi. Kokeilusta saadut lopulliset tulokset raportoidaan kokeilulain mukaan vuonna 2025.

Selonteossa perusopetukselle asetetut tavoitteet ja sille kohdennetut toimenpiteet keskittyvät mm. oppivelvollisten sivistyksellisten oikeuksien turvaamiseen, hyvinvoinnin parantamiseen, oppimistuloksiin ja oppimiserojen kaventamiseen. Kuntaliitto jakaa huolen selonteossa esitettyjen perusopetuksen oppilaiden oppimistulosten ja osaamisen eroista sekä oppilaiden kouluhyvinvointia heikentävistä tekijöistä, jotka vaikuttavat merkittävästi jatko-opintomahdollisuuksiin. Kuntaliitto näkisi tarpeellisena, että koulutuspoliittiset linjaukset laajemmasta kokonaistarkastelusta johtaisivat opetuksen järjestämisrakenteiden ja käytössä olevien opetuksen järjestämismuotojen arviointiin kokonaisuutena. Lisäksi on syytä kiinnittää huomiota, että ilman säännösten muutoksia ei siirtymää esiopetuksesta perusopetukseen ja sieltä edelleen toiselle astelle ole mahdollista joustavoittaa nykyisestä.

Huomiot varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen kokonaisuudesta

Selonteossa esitetään uudistettavaksi varhaiskasvatus-, esi- ja perusopetuslainsäädäntö kokonaisuutena. Tavoitteena olisi palveluiden osalta vastata tarpeeseen vahvistaa lasten kokonaisvaltaisen oppimispolun syntymistä ja helpottaa joustavia siirtymiä varhaiskasvatuksesta esi- ja perusopetukseen rakentamalla lainsäädännöllisesti, rahoituksellisesti, käsitteellisesti ja toimintakäytänteiden kannalta yhtenäinen hallinnollinen kokonaisuus. Sen lisäksi todetaan, että nämä palvelut tulee olla lähipalveluita. Kuntaliiton näkemyksen mukaan kyseessä on vaikutuksiltaan merkittävät, mutta hyvin avoimeksi jätetyt kirjaukset kunnille varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen järjestäjinä. Kunnat päättävät palveluverkostaan. On mahdotonta ottaa kantaa miltä osin tämä kirjaus tulee parantamaan kuntien tilannetta ja antaa paikallisesti hyvät lähtökohdat vastata demografisen muutoksen vaikutuksiin sekä lasten ja nuorten monimuotoistumisen aiheuttamiin haasteisiin näiden palveluiden osalta.

Kuntaliitto pitää tärkeänä, että selonteon tilannekuvauksessa esitetyt haasteet lisäisivät dialogia valtion ja kuntien välillä hyvien ratkaisujen löytämiseksi, jotta palveluiden saatavuus ja saavutettavuus voidaan varmistaa ja yhteistyötä edistää tilanteissa, jossa tämä on tosiasiallinen vaihtoehto. Kansallisesti tulee keskittyä lainsäädännön ja informaatio-ohjauksen laadukkuuteen sekä rahoituksen kestävyyteen ja pitkäjänteisemmän koulutuspolitiikan saavuttamiseen. Varhaiskasvatus, esi- ja perusopetus ovat merkittäviä ajallisesti pitkään käytettyjä palveluita lapsille ja nuorille sekä perheille. Kuntaliitto ei kannata toimenpiteitä, joilla luottamuksen ja dialogin vahvistamisen sijaan tavoitellaan tiukempaa kuntien seurantaa ja valvontaa tai laatutyön toteuttamista velvoittavin kriteerein.

Selonteossa monet sisällölliset linjaukset ovat hyvin täsmällisiä erityisesti varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen osalta. Sen sijaan pääsääntöisiä palveluiden moninaisia rakenteita ja kuntien päätäntävaltaa tai säännöksistä tukevien järjestämisperusteiden ohjaavuutta ei ole kuvailtu. Jos käytännössä tavoite on kasvun ja oppimisen polun eheyttäminen tai joustavoittaminen varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen välillä sekä toiselle asteelle siirryttäessä, on tätä kehittämistyötä vaikea käynnistää ilman tämänkaltaisten lähtökohtien tarkastelua. Kuntaliitossa on nostettu esille pohdintaa erillisen esiopetuksen tarpeellisuudesta ja siitä, pitäisikö järjestämisenrakenteisiin sisältyvää ikäkeskeisyyttä muuttaa osaamiskeskeisemmäksi ja hyvinvointia entistä selkeämmin huomioivaksi. Tämä toisi uudenlaista joustoa. Selonteon tulisi antaa mahdollisuus arvioida erilaisia vaihtoehtoja kuten millä tavoin näihin palveluihin voi tulevaisuudessa kiinnittyä.

Kuntaliitto toteaa, että visiossa on kirjattu ansiokkaasti digitalisaation kehittymistä opetuksessa ja koulutuksessa, mutta tämä jää puuttumaan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tavoitteissa ja toimenpiteissä kokonaan. Koulutuksen laadun, tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja saavutettavuuden turvaaminen edellyttää, että uutta teknologiaa ja digitaalisia ratkaisuja hyödynnetään oppimisen varhaisessa vaiheessa, varhaiskasvatuksesta lähtien. Kuntaliitto on myös tehnyt aloitteen etäopetuksen mahdollistamisesta perusopetuksessa. Aloitteessa on nostettu esille niin normaaliolojen poikkeus- ja häiriötilanteet kuin myös se, että on selvitettävä etäopetuksen mahdollisuuksia osana normaalioloja täydentävänä opetuksen järjestämismuotona.

On tärkeää, että koulutusjärjestelmässämme nähdään digitalisaation kehittäminen kokonaisuutena ja jatkumona koko oppimisen polun aikana. On keskeistä, että kaikki koulutusasteet ovat kiinnittyneet digitalisaation kehittämiseen ja tieto- ja viestintäteknologian käyttöön. Koulutusasteet eivät saa erkaantua toisistaan siten, että jollain koulutusasteella panostetaan merkittävästi enemmän. Digitalisaatio kaipaa Suomessa kansallista systeemistä kehittämistä, jossa eri toimijoiden yhteistyö tehostuu ja selkeytyy. Selonteossa puuttuu näkökulma siitä, että digitalisaatio on yhteiskunnallisesti, globaalisti, kansallisesti ja alueellisesti niin iso murrostekijä, että sitä ja siihen liittyviä kehittämistoimia ei yhden hallinnonalan toimijoiden toimesta voi viedä eteenpäin.

Kuntaliitto korostaa, että selontekoon tulisi lisätä kirjaus siitä, että koko koulutuskentälle, eikä ainoastaan toisen asteen koulutukselle, laaditaan kansallinen oppimisympäristöjen digitalisointia ja digitaalisia oppimisratkaisuja koskeva strategia sekä sitä toteuttava toimenpideohjelma, johon sisältyy toimintakulttuurin ja pedagogisen kehittämisen osio. Tavoitteena olisi rakentaa ja ottaa käyttöön yhteistyössä eri koulutusasteiden ja keskeisten sidosryhmien kanssa koulutuksen digitaalinen palveluekosysteemi, jolla tuetaan oppimista, madalletaan koulutukseen osallistumisen kynnystä ja laajennetaan koulutukseen osallistumisen mahdollisuuksia sekä parannetaan koulutuksen saavutettavuutta. Digitaaliset palvelut kehitetään suomen ja ruotsin kielellä.

Kommentit lukuun 3.2 Toinen aste

Oppivelvollisuuden laajentamisen ja jatkuvan oppimisen laajentamisen muutospaineita ammatillisen koulutuksen toiminta- ja rahoitussäädöksiin sekä järjestämiseen ei selonteossa ole riittävästi analysoitu ja linjattu. Huomioon tulee ottaa myös mahdolliset heijastusvaikutukset lukiokoulutukseen.

Selonteossa ei tunnisteta lainkaan toisen asteen koulutuksen järjestämisen ja rahoituksen perusperiaatteita. Tällä hetkellä kunnat ja valtio vastaavat yhdessä toisen asteen koulutuksen rahoituksesta. Kuntaliitto pitää yhteisen rahoitusvastuun jatkumista hyvänä jatkossakin ja pitää erikoisena, että selonteossa ei todeta asiasta mitään. Samoin toisen asteen koulutuksen järjestäminen perustuu kuntien vahvaan rooliin. Pääosin kunnat järjestävät toisen asteen koulutusta yksin tai yhdessä toisten kuntien kanssa ylläpitäjämallin mukaisesti. Toisen asteen koulutuksella onkin keskeinen merkitys paikallisen ja alueellisen elinvoiman kannalta. Eduskunnan tulee selontekokäsittelyssä edellyttää vahvan kuntaperusteisuuden jatkuminen toisen asteen koulutuksessa.

Selonteossa tunnistetaan hyvin eri koulutusmuotojen välisen yhteistyön mahdollisuudet. Sen sijaan selonteko tunnistaa hyvin huonosti eri koulutusmuotojen erityispiirteet ja vahvuudet, jolloin selonteon teksti on hyvin tulkinnanvarainen. Lukiokoulutuksen opiskelijat ovat tällä hetkellä pääosin nuoria ja oppivelvollisuuden laajentamisen jälkeen suurelta osin oppivelvollisuuden piirissä. Sen sijaan ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden enemmistö on aikuisia. Nämä koulutusmuodot tekevät yhteistyötä ja tämän yhteistyön esteitä raivataan pois. Selonteon toimeenpanosuunnitelmassa tulee linjata, että ammatillisen koulutuksen järjestäjäorganisaatio vastaa jatkossakin sekä perusopetuksen päättävien että työmarkkinoilla olevien osaamisen kehittämisestä. Vain näin voidaan eri puolella maata turvata osaavan työvoiman saatavuus. Työelämässä tarvitaan jatkossa myös korkeaa ammatillista osaamista. Näin ollen osaamistason nostossa on syytä huomioida ammatti- ja erikoisammattitutkintojen merkitys.

Toisen asteen koulutuksen oppilaitosverkko eroaa tällä hetkellä huomattavasti koulutusmuodoittain. Esimerkiksi lukiokoulutuksen osalta laadukkaan koulutuksen saavutettavuudesta huolehtiminen ikäluokkien pienentyessä edellyttää useissa tapauksissa etenkin lukiokoulutuksen järjestäjien välistä yhteistyötä. Koulutuksen järjestäjät voivat toimia laajana yhteistoimintaverkostona tai koulutuksen järjestäjä voi järjestää koulutusta järjestämislupansa salliessa useilla paikkakunnilla. Selonteossa tuodaan hyvin esille koulutusmuotojen välinen yhteistyö, mutta koulutuksen järjestäjien välinen yhteistyö koulutusmuodon sisällä ei tule riittävästi esiin. Tämän tulee tulla vahvasti esiin toimeenpanosuunnitelmaa laadittaessa.

Oppilaitos- ja toimipisterakenne tulee olemaan sekä demografisesta kehityksestä että monimuotoistuvien oppimismahdollisuuksien ja teknologian kehityksestä johtuen nykyisestä poikkeava. Käsitys oppilaitoksesta tuleekin muuttumaan. Kuitenkin selonteossa keskitytään kuvaamaan koulutuksen järjestäjien rakenteen muuttumista. Toimeenpanosuunnitelmassa on syytä linjata, että koulutuksen järjestäjä päättää itsenäisesti oppilaitos- ja toimipisteverkostostaan. Tulevaisuudessa koulutuksen järjestäjän oppilaitos- ja toimipisteverkosto voi koostua erilaajuisia opintoja tarjoavista osista.  

Maahanmuuttajataustaiset toisen asteen koulutuksen opiskelijat nähdään selonteossa kapeasti lähinnä ammatillisen koulutuksen riittämättömien perustaitojen opiskelijoina. Se on vain osa todellisuudesta ja unohtaa maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden moninaisuuden.

Selonteossa linjataan kokonaisvaltaisen ja pitkäjänteisen uudistamisohjelman toteuttamisesta koulutuksen toimintaedellytysten turvaamiseksi ja koulutuksen saavutettavuuden turvaamiseksi. Linjaus on hyvin kannatettava ja sen toteutuksessa on tärkeää korostaa alueellista kehittämistyötä ohjelman toteutuksessa. Koulutuksen järjestäjät eri alueilla löytävät toimintaympäristöön parhaiten soveltuvat toimintamallit. 

On kestämätöntä, että selonteossa ei tunnisteta ja tunnusteta lainkaan epäsuhtaa toisen asteen koulutuksen järjestämisestä aiheutuvien kustannusten ja niiden nykyisen rahoituksen välillä. Selonteossa oleva ilmaus “myös toisen asteen koulutuksen laatu, tasa-arvo ja lähiopetus turvataan riittävillä resursseilla” ei kerro, merkitseekö lause resurssien vähentämistä, ennallaan pysyttämistä vai kasvattamista. Eduskunnan tuleekin selonteon eduskuntakäsittelyssä selväsanaisesti edellyttää, että jatkossa rahoitus vastaa koulutuksen järjestämisestä aiheutuvia velvoitteita.

Kommentit lukuun 3.5 Vapaa sivistystyö

Elinikäisen oppimisen merkitystä on tärkeä tuoda esille selonteossa. Omaehtoisen vapaan sivistystyön koulutuksen arvo osaamisen ja hyvinvoinnin vahvistamisessa osana elinikäistä oppimista tulee tunnistaa ja nähdä tärkeänä osana kansansivistystä. Lisäksi ohjauspalvelujen kehittämistarve tulisi ottaa huomioon vapaan sivistystyön toimenpiteissä.

Lukutaitokoulutuksen rahoituksen riittämättömyys on todettu luonnoksessa. Toimenpiteissä todetaan, että koulutuksen riittävyys ja saatavuus molemmilla kansalliskielillä varmistetaan. Rahoituksen korjaaminen vastaamaan koulutukseen osallistuvaa opiskelijamäärää on välttämätöntä koulutuksen saatavuuden varmistamiseksi. Koulutustarve esimerkiksi kotivanhemmilla ja hitaasti suomen tai ruotsin kieltä oppivilla on pitkäkestoisempi kuin kolmen vuoden kotoutumisaika. Koulutus-mahdollisuuksien turvaaminen myös kotoutumisajan jälkeen on tärkeää.

On varmistettava, että koulutuksen järjestämiselle ja eri koulutusmuotojen ja koulutusasteiden väliselle yhteistyön toteuttamiselle ei muodostu lainsäädännöllisiä ja rahoituksellisia esteitä. Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen vahvistavat eri koulutusmuotojen välistä yhteistyötä, mutta opintojen hyväksilukemisen ja opinnollistamisen toimeenpano vaatii eri koulutusmuodoille suunnattua koulutusta ja mallintamista.

Perustaitojen vahvistaminen soveltuu hyvin vapaan sivistystyön monipuoliseen ja matalan kynnyksen koulutustarjontaan. Samoin osallistuminen työllistämisen edistämisen toteuttamiseen on luonteva osa kansalaisopistojen paikallista ja alueellista yhteistoimijuutta.

Vapaalla sivistystyöllä on tärkeä tehtävä erityisesti aikuisväestön digiosaamisen vahvistamisessa. Tämä edellyttää myös opettajien osaamisen vahvistamista.

Lukuun 3.11 Maahanmuuttajataustaisten oppiminen ja oppimispolut tulisi liittää myös vapaan sivistystyön koulutus.

Kommentit lukuun 3.6 Jatkuva oppiminen – työuran aikainen oppiminen

Selonteossa korostetaan, että osaamistarpeen eivät aina asetu koulutusjärjestelmän koulutustasoille, vaan niihin voitaisiin parhaiten vastata yhdistelemällä toisen asteen ja korkea-asteen sisältöjä.

Kuntaliiton näkemyksen mukaan on syytä tunnistaa ja hyödyntää nykyisen koulutusjärjestelmän puitteissa toteutettavia mahdollisuuksia tarjota jatkuvan oppimisen osaamisia työelämän tarpeisiin vastaamiseksi. Jo olemassa olevat nopeatkin koulutuspolut ja -mahdollisuudet, esimerkiksi ammatillisen koulutuksen ammattitutkinnot, erikoisammattitutkinnot sekä tutkintojen osat, on tärkeää pitää mukana jatkuvan oppimisen tarjonnassa.
Tutkintojen osien sisältöjen kehittämistä tulee nopeuttaa. Rahoituksen tulee olla riittävää työelämän tarpeita vastaavan koulutuksen järjestämiseksi. Tässä yhteydessä on syytä korostaan, että jo nyt esimerkiksi ammatillisiin perustutkintoihin voidaan sisällyttää korkeakouluopintoja.

Kuntaliitto pitää erittäin kannatettavana toimenpidettä, jonka mukaan erikoisammattitutkintoja uudistetaan siten, että niistä luodaan joustavia ja räätälöitäviä osaamiskokonaisuuksia, joihin voidaan yhdistää myös muiden ammatillisten tutkintojen, lukiokoulutuksen ja korkeakoulutuksen sisältöjä. Lisäksi niihin tulisi voida sisällyttää paikallisten tavoitteiden mukaan räätälöityjä opintoja.

Aikuislukiot tarjoavat oivan väylän osaamisen kehittämiseen. Siellä opiskelija voi vahvistaa sekä todellisia korkeakouluopiskelun edellyttämiä valmiuksia että laajentaa omaa sivistystään. On tärkeää, että aikuislukioiden merkitys ja tehtävä on selonteossa tunnistettu osana jatkuvan oppimisen koulutustarjontaa.

Jatkuvan oppimisen osalta koulutusjärjestelmän ohjaus- säätely- ja rahoitusjärjestelmää tulee kehittää siten, että sen avulla voidaan nopeasti vastata alueiden erilaisiin osaamisen kehittämisen tarpeisiin.

Kommentit lukuun 3.7 Opetus-, ohjaus- ja muu henkilöstö

Selonteossa keskitytään pääosin opettajien satavuuteen ja osaamiseen liittyviin kokonaisuuksiin. Varhaiskasvatuksen osalta asia on laajempi ja monialaisempi. Selonteossa tulisi huomioida varhaiskasvatuksen kelpoisuuksien tiukkarajaisuus ja pohtia riittävän varhaiskasvatuksen osaamisen saatavuutta myös muiden kasvatusalan koulutusten kautta. Lisäksi varhaiskasvatuskalain mukaisen henkilöstörakenteen muutos vuoteen 2030 mennessä vaatii pohdintaa varhaiskasvatuksen opettajien saatavuuden turvaamisen lisäksi myös toimenpiteitä varhaiskasvatuksen sosionomien ja lastenhoitajien saatavuuden ja osaamisen turvaamiseksi. Varhaiskasvatuksen moniammatillisen kokonaisvaltaisen toiminnan jatkuminen on myös turvattava. Selonteossa tulisi ottaa rohkeammin kantaa kelpoisuuksiin myös opettajuuden näkökulmasta. Millaisella opettajakoulutuksella voisi saada kelpoisuuden esimerkiksi toimia varhaiskasvatuksen ja esi- ja alkuopetuksen opettajan tehtävissä.

Selonteossa nostetaan esille mahdollisuus uudistaa ja kehittää opettajakelpoisuuksien sääntelyä, jotta selonteon mukaiset rakenneuudistukset voidaan toteuttaa. Selonteossa tulisi selkeämmin ilmaista, tavoitellaanko joustavoittamista tai muunlaista uudistamista.  Kuntaliitto kannattaa kelpoisuuksien joustavoittamista, ei tiukentamista. Nyt selonteon tekstistä saa vaikutelman, että kelpoisuuksia ei ainakaan oltaisi väljentämässä.

Selonteossa muun henkilöstön tunnistaminen koulu- ja oppilaistoyhteisössä jää heikoksi siitä huolimatta, että monialaisuus on nähty myös hyvinvointia ja kouluyhteisöä edistävänä voimavarana varhaiskasvatuksessa ja eri koulutusasteilla. Selonteossa olisi hyvä esittää linjauksia tästä.   

Selonteossa todetaan, että johtamisosaamisella on tärkeä rooli laadukkaan kasvatuksen ja koulutuksen edistämisessä, ja että johtamisosaamista sekä johtamiskoulutusta tulee kehittää systemaattisesti ja tutkimusperustaisesti. Kuntaliitto kannattaa johtamisosaamisen vahvistamista ja kehittämistä koulutuksessa.

Kuntaliitto ei kannata opettajamitoituksia. Opettajamitoituksilla ei varmisteta toiminnan laatua. Samanlaiset, kaavamaiset ratkaisut eivät toimi erilaisissa olosuhteissa. On paikallaan panostaa toimintakulttuurin kehittämiseen ja opetushenkilöstön osaamisen ja valmiuksien vahvistamiseen.

Kommentit lukuun 3.8 Taide- ja kulttuurikasvatus ja -opetus ja taiteen perusopetus

Taidekasvatuksen avulla edistetään hyvinvointia sekä tuetaan kouluopetusta ja opetussuunnitelman tavoitteita. Kulttuurikasvatussuunnitelmia on laadittu viime vuosina kuntiin. Suunnitelmilla voidaan hyödyntää taiteen ja kulttuurin sisältöjä opetuksen tukena ja lisätä koulun ja ympäröivän yhteiskunnan välistä vuoropuhelua. Luovien taitojen omaksuminen sekä kokemukset taiteista ja kulttuuriperinnöstä tukevat lasten ja nuorten identiteettiä ja ihmisenä kasvua eli osaltaan edistävät varhaiskasvatukselle ja perusopetukselle annettuja keskeisiä tavoitteita.

Kuntaliiton mielestä selonteossa ei anneta uusia välineitä eikä konkreettisia ehdotuksia sen suhteen, miten em. tavoitteita on tarkoitus edistää ja tukea paikallistasolla muutoin kuin suunnitelmia laatimalla. Kuntien toivotaan laativan kulttuurikasvatussuunnitelmia, mutta selonteossa ei ehdoteta resursseja tähän työhön.

Kuntien keskeisenä tavoitteena on lisätä ylipäätään lasten ja nuorten harrastustoimintaa ja mielekästä vapaa-aikaa, ja vapaa-ajan toimintapaikkoina voivat olla koulut ja oppilaitokset, mutta yhtä lailla muutkin julkiset tilat. Tällä hetkellä osallistumismahdollisuudet eivät ole kaikille yhdenvertaiset. Kaikilla lapsilla ja nuorilla ei ole mahdollisuutta mielekkääseen vapaa-ajan viettoon tarjonnan, varojen puutteen tai heikkojen liikenneyhteyksien johdosta. Lapsia ja nuoria ei myöskään aina muisteta kuulla heitä koskevissa asioissa.

Kuntaliitto edellyttää, että harrastamisen Suomen mallissa mahdollistetaan verkostomainen ja joustava toimintatapa, joka pohjautuu paikallisiin voimavaroihin, toimijoihin ja palvelutarpeisiin, joista kunnilla paras tieto ja mahdollisuudet koota yhteen. Jotta malli vakiintuu, sen rahoitus tulisi olla mahdollisimman yksinkertainen, pysyvä ja riittävän tasoinen.

Taiteen perusopetuksen saatavuus ja saavutettavuus ei toteudu yhdenvertaisesti maan eri osissa. Tietopohja on sekava ja epätäydellinen. Meillä ei ole selkeää vaikutusarviota esimerkiksi siitä, mikä on taiteen perusopetuksen merkitys tällä hetkellä ammatillisen taidealan koulutuksen jatkumossa aina korkea-asteelle asti. Taiteen perusopetuksessa saavutetun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen on tarpeellinen asia, mutta se ei toimi ilman avointa ja riittävää tietopohjaa.

Selonteon toimenpiteenä ehdotetaan, että lisätään taiteen perusopetuksen saatavuutta alueellisesti, eri väestöryhmille ja molemmilla kansalliskielillä ja tarvittaessa käynnistetään taiteen perusopetusta koskevan lainsäädännön uudistaminen.

Kuntaliitto painottaa, että saatavuuden ja saavutettavuuden edistäminen edellyttää joustavaa lainsäädäntöä ja rahoitusta, jotta taiteen perusopetusta voidaan järjestää eri-ikäisille suunnattuna tavoitteellisena taideopetuksena maan eri osissa ja hyödyntää siinä muiden koulutusmuotojen kanssa tehtävää yhteistyötä.

Kuntaliitto näkee tarpeellisena käynnistää lainsäädännön uudistamistyö niin, että selvitetään ensin lainsäädännön muutostarpeet. Tämä työ olisi jatkoa aiempaan rahoitusta koskevaan selvitystyöhön. Uudistamistyössä on turvattava taiteen perusopetuksen järjestäminen kunnille vapaaehtoisena tehtävänä, niin että kunnilla on mahdollisuudet järjestää taiteen perusopetusta tai muuta tavoitteellista taidekasvatusta joustavasti, esimerkiksi kansalaisopistoissa.

Kommentit lukuun 3.10 Ruotsinkielisen koulutuksen tilanne, tavoitteet ja toimenpiteet

Kuntaliitto on tyytyväinen siihen, että koulutuspoliittisessa selonteossa käsitellään ruotsinkielistä koulutuspolkua omana kappaleena ja pitää erittäin tärkeänä, että tunnistetaan ruotsinkielisen oppimispolkujen omat haasteet ja kehittämistarpeet. Kuntaliitto pitää olennaisena, että ruotsinkielisen koulutuksen kehittäminen tapahtuu rinta rinnan suomenkielisen koulutuksen kanssa eivätkä nämä koulutukset saa liiaksi eriytyä toisistaan. Ruotsinkielisellä koulutuskokonaisuudella on tietyt ominaispiirteet, jotka tulee ottaa huomioon. Kuntaliitto pitää tärkeänä, että ruotsinkielistä koulutusta kehitetään kokonaisuutena jatkuvasti ja toteaa että ruotsinkielisen palveluverkon kehittäminen on keskeistä. Ruotsinkielisen koulutuksen saavutettavuus on turvattava kaikilla koulutusasteilla. Koulutetun henkilöstön saavutettavuus kaikilla ruotsinkielisillä alueilla on edellytys, jotta kunnat voivat tarjota laadukasta varhaiskasvatusta ja koulutusta ja turvata koulutuspolku varhaiskasvatuksesta korkeakouluun.

Ruotsinkielisestä koulutuksesta ja siihen liittyvistä haasteista on koottu kokonaisselvitys toimenpide-ehdotuksineen, joka julkistettiin talvella 2021. Kuntaliitto näkee, että selvitys sisältää paljon tärkeitä kehittämiskohtia ja niihin toimenpide-ehdotuksia. Siksi olisikin keskeistä, että tätä tilannekuvaa ja pitkään työstettyä selvitystä hyödynnettäisiin koulutuspoliittisessa selonteossa. Kuntaliitto tunnistaa, että kappaleessa on osittain samankaltaisia sisältöjä, mutta toteaa, että olisi ensisijaista hyödyntää selvityksen kokonaisuutta.

Kommentit lukuun 3.11 Maahanmuuttajataustaisten oppiminen ja oppimispolut

Maahanmuuttajien oppimista koskevat tavoitteet on selonteossa sijoitettu koulutusmuotojen yhteyteen. Tässä luvussa olisi tarpeen tuoda tavoitteet ja toimenpide-ehdotukset kootusti. Kuntaliiton näkemykset maahanmuuttajataustaisten oppimisesta ja oppimispoluista on kommentoitu koulutusmuotojen yhteydessä.

Kommentit lukuun 4. Koulutus- ja tutkimusjärjestelmän tilannekuva ja keskeiset muutostekijät. 

Toimintaympäristön muutokseen liittyvät haasteet on tunnistettu eikä Kuntaliitolla ei ole huomauttamista esitettyyn tilannekuvaan lukuun ottamatta alla olevaa teknologian ja digitalisaation mahdollisuuksiin liittyvää näkemystä:

Teknologian ja digitalisaation mahdollisuudet koulutuksessa ja tutkimuksessa

Digitaliset taidot ovat osa kansalaistaitoja joita tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa kaikilla yhteiskunnan aloilla. Näin ollen digitalisaatio ja teknologiakasvatus on keskeinen osa koko koulutuspolkua, joka alkaa varhaiskasvatuksessa ja jatkuu perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa koko koulupolun läpi. On tärkeää, että koulutusjärjestelmässämme nähdään digitalisaation kehittäminen kokonaisuutena ja jatkumona koko oppimisen polun aikana. On keskeistä, että kaikki koulutusasteet ovat kiinnittyneet digitalisaation kehittämiseen ja tieto- ja viestintäteknologian käyttöön. Koulutusasteet eivät saa erkaantua toisistaan siten, että jollain koulutusasteella panostetaan merkittävästi enemmän.

Kuntaliitto painottaa, että on ehdottoman tärkeää, että opetuksen/sivistystoimen digitalisaatio pohjautuu kansalliseen strategiaan. Digitalisaatio opetuksessa ja kasvatuksessa on paljon laajempaa, kun vain välineiden saatavuus ja käyttö. (s. 23 on tällainen toimenpide siksi tämä lause). Kuntaliitto toteaa, että visiossa on kirjattu ansiokkaasti digitalisaation kehittymistä opetuksessa ja koulutuksessa, mutta tämä jää puuttumaan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tavoitteissa ja toimenpiteissä kokonaan. Koulutuksen laadun, tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja saavutettavuuden turvaaminen edellyttää, että uutta teknologiaa ja digitaalisia ratkaisuja hyödynnetään oppimisen varhaisessa vaiheessa, varhaiskasvatuksesta lähtien.

Kuntaliitto on myös tehnyt aloitteen etäopetuksen mahdollistamisesta perusopetuksessa. Aloitteessa Kuntaliitto esittää, että perusopetuslakiin kirjattaisiin pysyvät säännökset, jotka mahdollistavat etäopetuksen erilaisissa normaaliolojen poikkeus- ja häiriötilanteissa. Toiseksi on selvitettävä etäopetuksen hyödyt ja mahdollisuudet yhtenä osana perusopetuksen järjestämistä erilaisten kokeilujen kautta. Tämän lisäksi tulee tarkastella kokeiluista saatuja tietoja hyödyntäen, kuinka etäopetus voisi toimia pysyvänä osana perusopetusta.

Selontekoon tulisi lisätä kirjaus siitä, että koko koulutuskentälle, eikä ainoastaan toisen asteen koulutukselle, laaditaan kansallinen oppimisympäristöjen digitalisointia ja digitaalisia oppimisratkaisuja koskeva strategia sekä sitä toteuttava toimenpideohjelma, johon sisältyy toimintakulttuurin ja pedagogisen kehittämisen osio. Samalla tulisi rakentaa yhteistyössä eri koulutusmuotojen ja keskeisten sidosryhmien kanssa koulutuksen digitaalinen palveluekosysteemi, jolla tuetaan oppimista, madalletaan koulutukseen osallistumisen kynnystä, laajennetaan koulutukseen osallistumisen mahdollisuuksia sekä parannetaan koulutuksen saavutettavuutta. Digitaaliset palvelut kehitetään suomen ja ruotsin kielellä.

 

SUOMEN KUNTALIITTO
 

Terhi Päivärinta                        
johtaja, hyvinvointi ja sivistys 

 

Irmeli myllymäki
kehittämispäällikkö

 

tags

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Kuvituskuva.

EU-vaalit ovat kuntavaalit

Kunnissa toimeenpannaan aivan merkittävä osa EU-politiikkaa ja EU-lainsäädäntöä. EU-politiikan vaikuttavuus onkin paljolti kiinni kuntien toimista. 

EU-vaaleissa määritellään EU:n suunta seuraavaksi viideksi vuodeksi. Samalla määrittelemme kuntien suuntaa - EU-vaalit ovat kuntavaalit.

Tutustu EU-vaalikauden tavoitteisiimme