Hallituksen esitys eduskunnalle vaaratiedotteesta annetun lain 3 §:n muuttamiseksi
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vaaratiedotteesta annettua lakia siten, että kunnan terveydensuojeluviranomaisella olisi toimivaltaa antaa vaaratiedote. Kunnan terveydensuojeluviranomaisella on mm. johto- ja tiedottamisvastuu epäiltäessä talousveden saastumista ja terveyshaittojen ehkäisyssä yhdessä talousvettä toimittavan laitoksen kanssa.
Kuntaliiton lausunto
Kuntaliitto kannattaa ehdotettua lakimuutosta. Talousveden saastumistilanteessa tai epäiltäessä sellaista, on tärkeää tiedottaa veden käyttäjiä käyttökiellosta tai keittokehotuksesta mahdollisimman pian. Kunnan terveydensuojeluviranomaisen oikeus antaa vaaratiedote nopeuttaa ja sujuvoittaa tiedottamista, sekä parhaimmillaan ennaltaehkäisee sairastumisia talousveden saastumistilanteissa.
Kuntaliiton tietojen mukaan lausuntopyyntö ei ole kaikilla alueilla tavoittanut kuntien terveydensuojeluviranomaisia. Terveydensuojelulain mukaiset tehtävät hoidetaan kuntien muodostamilla ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueilla. Lakimuutosten valmistelun yhteydessä on tärkeää varmistaa, että oikeat tahot (toimivaltaiset viranomaiset) saavat mahdollisuuden lausua lakiehdotukseen. Kuntaliitto onkin jakanut lausuntopyyntöä tiedoksi ja lausuttavaksi myös kuntien ympäristöterveydenhuollon yksiköille.
SUOMEN KUNTALIITTO
Miira Riipinen Johtaja, yhdyskunta- ja ympäristö
Kaisa Mäntynen Erityisasiantuntija
Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää