Vesa Peltola
- Kuntien toimintaedellytyksistä huolehtiminen energian tuottajina ja käyttäjinä
- Kuntien energiankäytön hallinnan edistäminen
- Kunta-alan energiatehokkuussopimukset
- Liikenteen energiankäyttö
- Suomen ja EU:n energiapolitiikan seuranta
Alla on Kuntaliiton lausunto hallituksen esitysluonnoksesta eduskunnalle laiksi sähkömarkkinalain muuttamisesta (jäljempänä ”Lakiluonnos”). Kuntaliitto toivoo, että kuntia ja alueita koskevissa lakihankkeissa lausuntopyyntö lähetettäisiin erikseen myös Kuntaliittoon.
Kuntaliitto pitää sähkön toimitusvarmuuden vahvistamista, sähköverkon kapasiteetin tehokkaampaa käyttöä sekä sähkönkäyttökohteiden etusijamenettelyn luomista lähtökohtaisesti perusteltuina tavoitteina. Sähköistyminen, vihreä siirtymä ja kasvava sähkön kysyntä edellyttävät menettelyjä tilanteisiin, joissa käytettävissä oleva verkkokapasiteetti ei riitä kaikkien hankkeiden samanaikaiseen toteuttamiseen.
Sähköntuotannon ja -jakelun kokonaisuutta mutkistaa se, että säävarman sähköntuotantokapasiteetin vastuutahoa ei ole kovin helppoa nimetä pohjoismaisen sähkötarjonnan syntyessä käytännössä markkinaehtoisesti. Markkinaehtoinen järjestelmä palveli hyvin aina 2020-luvulle saakka. Energiakriisi ja vihreän siirtymän hankkeista johtuva, kasvanut kysyntä ovat kuitenkin muutamassa vuodessa luoneet etenkin säävarmaan sähköntuotantoon niukkuusnäkymiä.
Kuntaliitto katsoo kuitenkin, että sääntelyn tulee tasapainottaa sähköjärjestelmän toimitusvarmuuden tavoitteet sekä kuntien kasvu- ja kuntakehitys, investointi- ja työllisyystavoitteet nykyistä paremmin. Sähköverkon kapasiteetti on kansallisesti merkittävä niukka resurssi, mutta samalla myös kasvu- ja kuntakehityksen keskeinen mahdollistaja. Sen kohdentamisen vaikutukset ulottuvat pitkälle kuntien elinkeinopolitiikkaan, maankäyttöön, maapolitiikkaan ja tontinluovutukseen, investointien sijoittumiseen ja työpaikkojen syntymiseen.
Kuntakentän näkökulmat asiassa vaihtelevat. Osalle kunnista datakeskukset muodostavat tärkeimmän tai jopa ainoan realistisen mahdollisuuden saada merkittäviä uusia investointeja lähivuosina. Toisaalta osassa kuntia sähkökapasiteetista voivat kilpailla samanaikaisesti datakeskukset, sähkövarastot sekä energiavaltaisen teollisuuden hankkeet, joiden pysyvät työllisyys- ja kansantalousvaikutukset voivat, sähkövarastoja lukuun ottamatta, olla huomattavasti suurempia.
Kuntaliitto katsoo, ettei sääntelyn tavoitteena tule olla minkään yksittäisen toimialan suosiminen tai syrjiminen. Sen sijaan sääntelyn tulee mahdollistaa sähkökapasiteetin kohdentuminen siten, että huomioon voidaan ottaa myös investointien kunnallinen, alueellinen ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Lisäksi kohdentumisessa on voitava ottaa huomioon turvallisuusnäkökohdat.
Lakiluonnoksessa esitetty etusijamenettely ei koske pieniä sähkönkäyttökohteita eikä yhteiskunnan kannalta kriittistä toimintaa tehontarpeesta riippumatta (etusijaryhmä 1) Tähän ryhmään kuuluu kuluttajia, pk-yrityksiä, latauspisteitä, pieniä datakeskuksia ja sähkövarastoja. Etusijaryhmään 1 kuuluvat tarjouspyynnöt on käsiteltävä saapumisjärjestyksessä, kuten nykyäänkin.
Sen sijaan etusijaryhmiin 2 (keskisuuret kohteet ja joustosopimukset), 3 (suuret kohteet ilman joustositoumusta) ja 4 (erilliset sähkövarastot ja laiminlyöntitapaukset) kuuluvat tarjouspyynnöt käsitellään etusijaryhmittäin erissä kahdesti vuodessa. Lakiluonnoksen mukaan verkonhaltijat (Fingrid Oy ja 77 jakeluverkkoyhtiötä) tekisivät etusijamenettelyn mukaisen priorisoinnin pääosin teknisluontoisilla kriteereillä.
Kuntaliiton mielestä etusijaryhmien määrittely on verrattain looginen, jos käytössä on vain verkkoteknisiä kriteerejä. Yhteiskunnan kannalta kriittisen toiminnan kohteiden sijoittaminen etusijaryhmään 1 niiden sähkötehontarpeesta riippumatta on myönteinen ja tärkeä asia. Kuntaliitto kuitenkin katsoo, että esityksessä tulisi arvioida nykyistä tarkemmin etusijamenettelyn vaikutuksia muun muassa kuntien elinvoimaan ja kunta- ja aluekehitykseen. Lakiluonnoksessa kuvattu etusijamenettely ohjaisi käytännössä investointeja tuotantopainotteisille alueille, jotka sijaitsevat enimmäkseen Länsi-Suomen rannikkoalueilla. Jakeluverkkoyhtiöistä noin 3/4 on kuntaomisteisia tai kuntien osakkuusyhtiöitä, joihin investointien ohjautuminen voi myös vaikuttaa ja heijastua sitä kautta omistajakuntien talouteen.
Menettelyn käytännön vaikutukset voivat vaihdella merkittävästi eri kuntien välillä. Joillakin alueilla sähkönkäyttökohteiden priorisointi voi parantaa investointien toteutumisedellytyksiä, kun taas toisilla alueilla sillä voi olla investointien toteutumista rajoittavia vaikutuksia. Jo kunnassa valmistellun hankkeen lykkääntyminen tai kokonaan toteutumatta jääminen ja siirtyminen muualle tekee kokonaan tai osittain kunnan panostukset turhiksi.
Lisäksi tulisi arvioida tilanteita, joissa useat eri kuntiin sijoittuvat hankkeet kohdistuvat samaan siirtokapasiteettiin tai verkon pullonkaula-alueeseen. Tällaisissa tilanteissa etusijamenettelyllä voi olla merkittäviä vaikutuksia investointien alueelliseen sijoittumiseen sekä kuntien välisiin kehitysedellytyksiin.
Esityksessä olisi tarpeen tunnistaa asian maankäytöllinen ulottuvuus ja kuvata sen suhde alueidenkäytön suunnittelujärjestelmään. Esitetty sääntely näyttäisi vaikuttavan siihen, miten hankkeiden sijoittumista ohjataan. Kokonaisuutena kysymys on alueidenkäytön suunnittelun näkökulmasta tärkeä, sillä sähköä merkittävässä määrin käyttävät hankkeet, sähkön varastointi, sähköntuotanto ja verkot itsessään ovat sellaisia toimintoja, joilla on merkittäviä vaikutuksia kuntasektorin näkökulmasta.
Näillä hankkeilla on vaikutuksia mm. kuntien alueidenkäytön suunnitteluun, rakennettuun ja luonnon ympäristöön, palveluinvestointeihin sekä elinkeino- ja tonttipolitiikkaan ja kuntalaisten elinympäristöön. Energiaverkosta ja laitoksista voi myös seurata esimerkiksi maankäytön rajoituksia, jotka kunnassa on otettava huomioon. Kunnilla on myös merkittävä rooli siinä, miten erilaiset toiminnot ja intressit yhteensovitetaan ja miten erilaisille hankkeille saadaan paikallisesti hyväksyttävyys.
Kuntaliitto esittää, että esityksen vaikutusarviointeja täydennetään erityisesti:
Kuntaliitto on kiinnittänyt huomiota siihen, että konkreettisesta lainsoveltamisesta etusijamenettelyssä vastaisivat verkonhaltijat. Keskeinen merkitys on siten sillä, miten yhdenmukaisesti verkonhaltijat arvioivat etusijajärjestykseen liittyvää kriteeristöä (kriittinen toiminta, liittymän välttämättömyys, pääasiallinen käyttötarkoitus ja hankkeen kehitysaste). Lakiluonnos jättää näissä kysymyksissä verkonhaltijalle tapauskohtaista harkintaa, vaikka varsinainen etusijajärjestys pyritään säätämään tarkkarajaisesti. Erityisesti, kun kysymys ei ole varsinaisesta viranomaisprosessista, esityksessä olisi tarpeen selvästi kuvata sitä, onko ja millaisia keinoja asianosaisilla hankkeilla, kunnilla ja muilla tahoilla, joihin ratkaisujen konkreettiset vaikutukset voivat ulottua, saattaa verkonhaltijoiden tekemien ratkaisujen lainmukaisuus arvioitavaksi sekä muutoinkin kuvata, sovelletaanko menettelyyn joitain valvontakeinoja.
EU-sääntely asettaa erilaisten energia- ja verkostohankkeiden luvitukselle käsittelymääräaikoja. Esityksessä olisi tarpeellista kuvata, miten nyt luonnosteltu menettely suhtautuu niihin. Esimerkiksi lasketaanko sopimusten etusijamenettelyyn kuluva aika hankekokonaisuuksien luvitukseen mukaan, vaikka kyse ei olekaan varsinaisista viranomaisluvista vai rajautuuko se määräaikalaskennan ulkopuolelle. Joka tapauksessa liittymäsopimusten erityisellä etusijamenettelyllä voinee käytännössä olla vaikutuksia myös hankkeiden varsinaiseen viranomaisluvitukseen. Asian selventäminen on tarpeen varsinkin, jos menettely laskettaisiin mukaan käsittelymääräaikoihin, koska silloin se voisi kuluttaa käsittelymääräajasta merkittävän osan.
Sääntely-ympäristön kuvaukseen olisi Kuntaliiton mielestä hyödyllistä lisätä myös komission ehdotus asetukseksi Euroopan pilvipalvelu- ja tekoälyekosysteemiä vahvistavasta toimenpidekehyksestä (pilvipalveluja ja tekoälyä edistävä säädös) (COM(2026) 502 final), joka sisältäisi sääntelyä mm. datakeskusten luvituksesta, ehdoista, joilla datakeskushanke voidaan nimetä strategiseksi sekä komission kapasiteettivajeen seurannasta. Säädösehdotuksen käsittely EU:n lainsäädäntöprosessissa on kesken ja sen sisältö voi vielä merkittävälläkin tavalla muokkautua.
Elinvoima- ja yhteiskunnalliset vaikutukset tulee voida ottaa huomioon
Kuntaliitto pitää perusteltuna, että etusijamenettelyssä otetaan huomioon sähköjärjestelmän toiminnan kannalta olennaiset tekijät. Yksinomaan verkkoteknisiin tekijöihin perustuva tarkastelu ei kuitenkaan kaikissa tilanteissa välttämättä johda yhteiskunnan kokonaisedun kannalta tarkoituksenmukaisimpaan lopputulokseen.
Kuntaliitto katsoo, että etusijamenettelyssä tulisi olla mahdollista ottaa huomioon myös hankkeiden laajemmat yhteiskunnalliset, alueelliset ja kunnalliset vaikutukset silloin, kun käytettävissä oleva kapasiteetti ei mahdollista kaikkien hankkeiden samanaikaista toteuttamista.
Tällaisia vaikutuksia voivat olla erityisesti
Kuntaliitto ehdottaa, että etusijamenettelyä koskevaa sääntelyä täydennetään siten, että edellä mainitut näkökohdat voidaan ottaa huomioon osana kokonaisarviointia.
Kuntaliitto kiinnittää huomiota siihen, että energiaintensiivisiin teollisiin investointeihin liittyy usein pitkiä kaavoitus-, ympäristövaikutusten arviointi- ja lupamenettelyjä.
Tällaiset hankkeet voivat olla kunnille ja alueille huomattavan merkittäviä työllisyyden, elinkeinorakenteen, huoltovarmuuden ja vientitulojen näkökulmasta. Samalla niiden valmistelu- ja toteutusaikataulut ovat tyypillisesti pidempiä kuin monissa muissa sähkönkäyttökohteissa.
Kuntaliiton näkemyksen mukaan sääntelyn tulisi tunnistaa tämä ero hanketyyppien välillä. Muussa tapauksessa voi syntyä tilanteita, joissa pitkää valmistelua edellyttävien hankkeiden mahdollisuudet saada käyttöönsä tarvittavaa verkkokapasiteettia heikkenevät niiden toteutusaikataulusta johtuvista syistä.
Kuntaliitto pitää perusteltuna, että lainsäädännössä selvitetään mahdollisuutta huomioida erikseen sellaiset energiavaltaiset teollisuushankkeet, joiden valmistelu on edennyt riittävän pitkälle ja joiden voidaan arvioida olevan yhteiskunnallisesti merkittäviä.
Kuntaliitto korostaa, että datakeskukset ovat useille kunnille merkittäviä investointeja ja voivat muodostaa olennaisen osan alueen kuntakehittämisestä ja elinkeinopoliittisesta kehittämisestä. Suomi on osoittautunut datakeskustoimijoita kiinnostavaksi kohteeksi, minkä vuoksi datakeskusten kehittäminen koskee jo merkittävää määrää Suomen kuntia. EU:n laajuisesti tavoitteena on merkittävästi lisätä laskentakapasiteettia. Ursula von der Leyen mainitsi 16.9.2026 pitämässään State of the Union -puheessaan tavoitteeksi laskentakapasiteetin huomattava lisäämisen (to massively boost). Laskentakapasiteetin kasvattaminen tavoitellusti EU:n alueella vaikuttanee datakeskusten rakentamisen määrään sitä kasvattavasti myös Suomessa, vaikka laskenta tehostuisikin.
Kuntaliitto ei pidä perusteltuna sääntelyratkaisua, joka johtaisi datakeskusten yleiseen tai kategoriseen syrjintään suhteessa muihin sähkönkäyttökohteisiin.
Samalla Kuntaliitto katsoo, että tilanteissa, joissa useat hankkeet kilpailevat samasta niukasta kapasiteetista, tulee sääntelyn mahdollistaa hankkeiden vaikutusten kokonaisvaltainen arviointi. Tällöin myös investointien alueelliset, taloudelliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset voidaan ottaa huomioon yhdenvertaisin perustein.
Kuntaliitto pitää tärkeänä, että etusijamenettelyä koskeva sääntely ei käytännössä johda siihen, että verkkoinvestointien suunnittelu perustuu yksinomaan kapasiteetin hetkelliseen kysyntään tai etusijajärjestyksen mukaiseen kapasiteetin kohdentumiseen.
Sähköverkkojen kehittämisellä on merkittäviä vaikutuksia kuntien ja alueiden kehittämismahdollisuuksiin, investointien sijoittumiseen ja kuntien pitkän aikavälin elinvoimaan.
Kuntaliitto katsoo, että verkon kehittämisvelvollisuutta koskevassa sääntelyssä tulee tunnistaa myös aluekehitykseen, elinkeinotoiminnan toimintaedellytyksiin ja huoltovarmuuteen liittyvät näkökohdat.
Etusijamenettelyn mukaisesti toimittaessa hankkeiden sijoittumista ohjataan mahdollisesti hyvinkin merkittävällä tavalla. Vaikutukset ulottuvat erityisesti sijaintikuntaan, jonka näkökohtia ei Lakiluonnoksen mukaisesti otettaisi lainkaan huomioon.
Kuntaliitto ehdottaa, että verkonhaltija tulee sähkömarkkinalain nojalla velvoittaa pyytämään hankkeen sijaintikunnan lausunto hankkeen vaikutuksista alueelliseen elinvoimaan, työllisyyteen, huoltovarmuuteen, infrastruktuuriin, maankäyttöön ja turvallisuuteen, jotta näistä näkökulmista saadaan arvioinnin tueksi tarpeelliset ja asianmukaiset tiedot. Jos sijaintikunnan lausunnossa esitetyt asiat jäävät noudattamatta, kunnalle on perusteltava syy tai syyt.
Nykyinen sähkömarkkinalaki ei anna mahdollisuutta ottaa huomioon turvallisuusnäkökulmia myönnettäessä liittämislupia. Kuntaliitto katsoo, että lakiin on lisättävä kohta, jossa toimijalta voidaan evätä oikeus sähköliittymään turvallisuusperusteisesti.
Kuntaliitto ehdottaa lakiluonnosta muokattavan seuraavasti:
Kuntaliitto kannattaa sähkönkäyttökohteiden etusijamenettelyn käyttöönottoa ja pitää sen tavoitteita perusteltuina. Kuntaliitto katsoo kuitenkin, että sääntelyä tulee täydentää siten, että sähköjärjestelmän toimivuuden rinnalla voidaan ottaa huomioon myös investointien alueelliset, taloudelliset ja yhteiskunnalliset sekä turvallisuuteen liittyvät vaikutukset. Etusijamenettely lakiluonnoksessa ehdotetulla tavalla ei vaikuttaisi pelkästään verkonhaltijoiden toimintaan vaan vaikuttaisi eri tavoin myös kunta- ja aluekehitykseen. Sen vuoksi hankkeen sijaintikunnalta on pyydettävä lausunto etusijamenettelyn yhteydessä.
Erityistä huomiota tulee kiinnittää tilanteisiin, joissa useat hankkeet kilpailevat samasta rajallisesta verkkokapasiteetista. Sääntelyn tulee mahdollistaa ratkaisujen tekeminen siten, että sähköjärjestelmän toimivuus, kuntakehitys, kuntien elinvoima ja Suomen pitkän aikavälin kilpailukyky ja turvallisuus voidaan sovittaa yhteen mahdollisimman tasapainoisella tavalla.
Uusi määritelmäkohta
e) strategisesti merkittävällä investoinnilla sähkönkäyttökohdetta, jolla arvioidaan olevan huomattava vaikutus työllisyyteen, teolliseen arvonlisään, vientituloihin, huoltovarmuuteen, energiasiirtymään, tai alueelliseen kilpailukykyyn.
Lisätään momentti
Verkon kehittämisessä tulee sähköjärjestelmän teknisten tarpeiden lisäksi ottaa huomioon aluekehityksen, elinkeinotoiminnan toimintaedellytysten, huoltovarmuuden sekä teollisten investointien sijoittumisen näkökohdat.
Uusi momentti
Etusijajärjestystä määritettäessä voidaan sähkönkäyttökohteen sähköjärjestelmään kohdistuvien vaikutusten lisäksi ottaa huomioon hankkeen merkitys alueelliselle ja paikalliselle elinvoimalle, työllisyydelle, huoltovarmuudelle, teolliselle kilpailukyvylle, viennille sekä puhtaan siirtymän tavoitteiden toteutumiselle.
Lisätään momentti pykälän loppuun
Verkonhaltija voi varata osan käytettävissä olevasta siirto- tai liityntäkapasiteetista sellaisille energiavaltaisille teollisuushankkeille, joiden toteuttaminen edellyttää laajoja kaavoitus-, ympäristövaikutusten arviointi-, ympäristölupa- tai muita vastaavia viranomaismenettelyjä.
Kapasiteettivarauksen edellytyksenä on, että hankkeen valmistelu on käynnistynyt ja hankkeen toteuttamiselle on esitetty riittävät selvitykset.
Perustelu:
Uuden momentin tarkoituksena on ehkäistä tilanne, jossa kapasiteetti kohdentuu yksinomaan nopeimmin liittymisvalmiisiin hankkeisiin riippumatta niiden yhteiskunnallisista kokonaisvaikutuksista.
Uusi momentti
Jos samaan verkonosaan kohdistuvat kapasiteettipyynnöt ylittävät käytettävissä olevan kapasiteetin eikä kaikkia hankkeita voida toteuttaa samanaikaisesti, verkonhaltija voi arvioida hankkeiden vaikutuksia työllisyyteen, huoltovarmuuteen, vientiin, teolliseen arvonlisään, turvallisuuteen sekä alueelliseen elinvoimaan.
Uusi pykälä
Verkonhaltijan tulee pyytää lausunto hankkeen vaikutuksista alueelliseen elinvoimaan, työllisyyteen, huoltovarmuuteen, infrastruktuuriin, maankäyttöön ja turvallisuuteen kunnalta, jonka alueelle uusi sähkönkäyttökohde on suunniteltu sijoitettavaksi.
Lausunto on otettava huomioon etusijajärjestystä koskevassa arvioinnissa. Mikäli lausunnossa esitetyt asiat jäävät kokonaan tai osittain noudattamatta, se on perusteltava kunnalle.
Uusi pykälä
Jos sähkönkäyttökohteelle varattua liityntä- tai siirtokapasiteettia ei ole otettu käyttöön kahden vuoden kuluessa kapasiteetin varaamisesta eikä viivästymiselle ole hyväksyttävää perustetta, verkonhaltija voi peruuttaa kapasiteettivarauksen osittain tai kokonaan.
Verkonhaltija voi asettaa kapasiteettivarauksen voimassaololle hankkeen etenemistä koskevia välitavoitteita.
Lakiin on lisättävä kohta, jossa toimijalta voidaan evätä oikeus sähköliittymään turvallisuusperusteisesti. Lakiteknisesti kohta voisi olla joko erillinen pykälä tai lisämomentti etusijamenettelyä koskevaan pykälään (20 d §).
Muutettu siirtymäsäännös
Tätä lakia ei sovelleta hankkeeseen, jonka liittymistä, kapasiteettivarausta, kaavoitusta, ympäristövaikutusten arviointia, ympäristölupaa tai muuta vastaavaa viranomaismenettelyä koskeva asia on tullut vireille ennen tämän lain voimaantuloa.
SUOMEN KUNTALIITTO
Timo Reina Vesa Peltola
varatoimitusjohtaja erityisasiantuntija
Liity mukaan juristiverkostoon ja hyödynnä verkostotapaamiset työsi tukena.
Teknisen alan työvoimapula on pahenemassa. Kunnista puuttuu lukuisia ammattilaisia.