Kaksivuotinen esiopetus ei ollutkaan ratkaisu – nyt on aika vahvistaa sitä, mikä jo toimii

Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun tulos on yksiselitteinen: lasten kehityksen kannalta kaksivuotinen malli ei ole nykyistä järjestelmää vaikuttavampi. Loppuraportin mukaan lasten akateemiset ja sosioemotionaaliset taidot kehittyivät kokeilussa samalla tavalla kuin nykyisessä 5-vuotiaiden varhaiskasvatuksen ja 6-vuotiaiden esiopetuksen yhdistelmässä. 

Kokeilu oli kuitenkin tuloksesta huolimatta tärkeä. Koska lähes kaikki puolueet olivat jo hyvissä ajoin kiinnittäytyneet siihen, että esiopetuksen laajentaminen olisi hyödyllinen toimi edistää lasten oppimista ja taitoja, on hyvä, että kokeilun kautta havaittiin, että tämä ”lääke” ei olekaan oikea. Nyt päätöksiä ei tarvitse tehdä oletusten varassa. 

Kun vaikuttavuushyötyjä ei ole, ei ole myöskään perusteluja lisätä kustannuksia tai rakentaa uutta rakenteellista mallia. Varhaiskasvatuksen asiantuntijan näkökulmasta suunta on selkeä: on keskityttävä kehittämään sitä, mikä jo toimii, eikä luotava järjestelmään rinnakkaisia, uusia kalliimpia toimintarakenteita.

Miten jo olemassa olevia rakenteita tulisi kehittää? 

Esiopetuksen laajentaminen ei lisännyt esimerkiksi maahanmuuttajataustaisten lasten osallistumista. Viisivuotiaiden osallistuminen varhaiskasvatukseen on jo korkealla tasolla. Kokeilun havaittiin kuitenkin joiltakin osin lisäävän lasten osallistumista, mutta taustalla oli todennäköisesti se, että palvelu oli maksutonta ja velvoittavaa. Kokeilulain mukaisesti myös saatu saattoavustus tai kuljetus kauempana asuville saattoi toimia osallistumista lisäävänä porkkanana.  

Kokeilussa tehtiin havainto, että kotoa suoraan esiopetukseen tulevien osalta oli eroa kartoitettujen taitojen osalta kouluun siirtyessä verrattuna lapsiin, jotka olivat joko varhaiskasvatuksessa tai kokeiluesiopetuksessa jo viisivuotiaina.

Kunnissa olisikin hyvä pohtia, millä keinoin voitaisiin lisätä entisestään lasten osallistumista varhaiskasvatukseen. Tulisiko pohtia erilaisia uusia lähestymistapoja, kuten kutsumenettelyjä, palveluohjauksen käytänteitä ja tiivistää yhteistyötä neuvolan kanssa osallistumisen lisäämiseksi alueilla, joissa se vielä muita alueita alhaisemmalla tasolla?

Valtakunnallisesti tulisi myös pohtia esimerkiksi ikää, jolloin lapsen tulisi viimeistään varhaiskasvatukseen osallistua. Tiedämme lasten kehityksen osalta, että monissa asioissa oppimisen herkkyys ajoittuu aikaisempaan aikaan. Eri selvitykset ovat myös osoittaneet, että varhaisempi osallistuminen parantaa yhdenvertaisuutta ja antaa vahvemman pohjan oppimiselle. Perheiden tietämystä säännöllisen läsnäolon merkityksestä sekä siitä, montako tuntia päivässä on riittävä määrä varhaiskasvatusta esimerkiksi kokeilussa mainittujen taitojen parantamiseksi, olisi hyvä edelleen lisätä. 

Varhaiskasvatuksen laatuun on myös syytä panostaa ja kiinnittää huomiota. On pidettävä huolta siitä, että koulutettua henkilöstöä on riittävästi saatavilla sekä toimintaedellytykset on luotu paikallisesti tarkoituksenmukaisiksi. 

Jotta tässä voidaan onnistua, tulee pohtia nykyisen sääntelyn selkiyttämistä ja eheämpää palvelukokonaisuutta, jolla voidaan paikallista toimintaa kehittämällä saavuttaa halutut tavoitteet.  

Esiopetuksesta tulisi säätää nykyistä selkeämmin

Kokonaisuuden kannalta tulisi pohtia myös nykyisen erillisen yhden ikävuoden esiopetuksen toteuttamista. Esiopetuksen osalta säädöksiä tulee selkiyttää ja pohtia sen säätämisestä esimerkiksi kokonaan osana varhaiskasvatuslakia. 

Suurin osa nykyisessä esiopetuksessa olevista on esiopetuksen lisäksi varhaiskasvatuksessa. Kokeilun loppuraportissa asiaan kiinnitettiin myös huomiota. Nykykäytäntö on säädösnäkökulmasta sekava ja aiheuttaa turhaa ja ylimääräistä työtä monine päällekkäisine velvoitteineen.

Laadun parantaminen syntyy arjen rakenteista 

Raportti osoitti, että kokeilu ei muuttanut pedagogiikkaa merkittävästi, eikä leikin määrä tai luonne poikennut varhaiskasvatuksesta.  Tämä on hyvä uutinen: meillä on jo vahva pedagoginen perusta ja varhaiskasvatus toimii. Mutta samalla havaittiin, että käytännöt vaihtelevat paljon eri kuntien ja jopa toimipaikkojen välillä. 

Kunnissa tulee jatkossa edelleen kehittää ja vahvistaa varhaiskasvatuksen pedagogista toimintaa, pohtia toimintatapoja, joita voidaan toteuttaa kaikissa päiväkodeissa riittävän yhtenevästi ja luoda joustavia ratkaisuja, jotka tukevat lapsen yksilöllisiä tarpeita ilman uusia rakenteita. 

Lasten tuen vahvistaminen 

Kokeilun yksi tärkeä havainto oli, että lasten väliset erot eivät kaventuneet esiopetuksen aikaistamisella. Tästä pitäisi vetää yksinkertainen johtopäätös: varhaisen tuen parantaminen ei synny vuosikelloa siirtämällä, vaan toimintakulttuuria kehittämällä. Tähän voidaan vaikuttaa jo nyt: tiivistämällä neuvolan, varhaiskasvatuksen ja perhepalvelujen yhteistyötä, hyödyntämällä digitaalisia työkaluja sujuvoittamaan dokumentointia ja tiedonkulkua, edelleen selkiyttämällä henkilöstön rooleja ja vastuita pedagogiikassa ja varhaiskasvatuksen eri toiminnoissa.

Nyt tarvitaan rohkeutta vahvistaa sitä, mikä toimii ja kehittää sitä, millä saadaan oikeasti vaikuttavia tuloksia. Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu teki palveluksensa. Tiedämme, ettei mallin laajentamiselle ole pedagogisia eikä taloudellisia perusteita. Seuraavaksi tuleekin keskittyä varhaiskasvatuksen laadun, osallistumisen ja yhtenäisyyden vahvistamiseen.

On myös syytä todeta, että kaikkia haasteita lasten osalta ei ratkaista varhaiskasvatusta tai kouluja kehittämällä. Kyse on usein monimutkaisista asioista, joita ei voi korjata vain peiton yhtä kulmaa paikkaamalla. Jossakin vaiheessa peitto on ehkä tehtävä osittain tai kokonaan uudelleen. 

Nyt tarvitaan ratkaisuja, jotka tukevat lapsia ja perheitä – ratkaisu saattaa löytyä lähempää kuin ajattelikaan.