Digitaalisen tiedon hyödyntäminen kunnissa ja kaupungeissa
Kunta luo tietoa ja jakaa tietoa ja suuntaa toimintaansa tiedon varassa. Tietoa käytetään kunnan organisaation, talouden ja palvelujen järjestämiseksi ja kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Tiedon onnistunut hyödyntäminen lisää kunnan elinvoimaisuutta ja joustavuutta myös muutoksen aikoina.
Digitalisaatio mahdollistaa kunnille entistä paremman pääsyn ajantasaiseen tietoon. Tämän myötä tietoa voidaan hyödyntää kunnan kehittämisessä, johtamisessa ja päätöksenteossa ja näin vastata entistä paremmin myös kuntalaisten odotuksiin.
Tietoa täytyy kuitenkin osata tulkita, sillä tieto itsessään ei vielä paranna päätöksentekoa. Erilaisia tietolähteitä on tärkeää myös yhdistellä toisiinsa kokonaiskuvan saamiseksi. Lisäksi tiedon hyödyntämisessä on huolehdittava tietosuojan ja tietoturvan toteutumisesta.
Tiedon yhteentoimivuus
Tiedon yhteentoimivuus kattaa EIF-kehyksen mukaisesti neljä osa-aluetta.
- Tiedon semanttisella yhteentoimivuudella tarkoitetaan tiedon ja siihen liitetyn merkityksen säilyttämistä, kun tietoa siirretään suoraan tietojärjestelmien välillä. Tällöin tiedolle on luotu metatietoa, eli tietoa tiedosta, joka selittää kyseisen tiedon merkityksen ja auttaa tiedon siirtymistä siten, että alkuperäinen tarkoitus ei muutu.
- Tekninen yhteentoimivuus tarkoittaa tiedonsiirtotekniikoiden yhteensovittamista, jolloin tietoa voidaan siirtää myös kuvattujen rajapintojen kautta. Oleellista yhteentoimivuuden edistämiselle on sanastojen, tietomallien ja koodistojen hyödyntäminen ja tuottaminen.
- Lainsäädännöllinen yhteentoimivuus tarkoittaa sitä, että lainsäädännölliset tekijät on otettu huomioon tietojen vaihtamisessa ja hyödyntämisessä järjestelmien välillä.
- Organisatorinen yhteentoimivuus viittaa yhtenäisiin toimintatapoihin ja prosesseihin.
Kunta yhteentoimivuuden edistäjänä voi sekä hyödyntää itse yhteisiä kuvauksia, tietomalleja ja sanastoja, mutta myös omassa kehittämistoiminnassaan yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa tuottaa kyseisiä kuvauksia muiden hyödynnettäväksi. Päällekkäisyyksiä eri järjestelmien osalta voidaan poistaa ja samalla kehittää toimintaa ja toimintaprosesseja.
Lue lisää yhteentoimivuusalustasta ja eurooppalaisista yhteentoimivuusperiaatteista sekä EU:n Yhteentoimiva Eurooppa -säädöksestä.
Yhteentoimivuustyö kunnissa -video kertoo yhteentoimivuuden merkityksestä kuntien näkökulmasta:
Tiedon elinkaari ja tiedonhallinta
Kunnan tulee hallita koko tiedon elinkaari tiedon synnystä sen mahdolliseen hävittämiseen tai arkistointiin asti. Elinkaari pitää sisällään muun muassa tiedon keräämistä, tuottamista, käsittelyä, tallentamista, luovuttamista, siirtoa, hävittämistä, säilyttämistä ja arkistointia.
Tiedonhallinnalla varmistetaan viranomaisen tietoaineistojen yhdenmukainen ja laadukas hallinta sekä tietoturvallinen käsittely. Tärkeää on julkisuusperiaatteen toteuttaminen.
Löydät lisää tietoa ja materiaaleja tiedon elinkaaresta, tiedonhallinnasta sekä tiedon säilyttämisestä tältä sivulta.
Kuntakentän kokonaisarkkitehtuuri
Kuntakentän kokonaisarkkitehtuuri (KA) tukee kuntien toimintalähtöistä tiedonhallinnan kehittämistä
Arkkitehtuuria kehitetään kuntakentän arkkitehtuuriverkoston asiantuntijoiden ja eri sidosryhmien kanssa. Kokonaisarkkitehtuurityö (kuvaukset, mallinnukset) edistävät ja tukevat tiedonhallintalaissa määriteltyjen tiedonhallintamallin (nykytila-kuvaus) sekä muutosvaikutusten arvioinnin (prosessin) toteutumista ja rakenteita.
Löydät lisää tietoa ja materiaaleja kokonaisarkkitehtuurityöhön tältä sivulta.
Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää
- Osallistuu kuntien digitalisaation, tiedonhallinnan ja tietojärjestelmien kehittämisen valmistelutyön ja -hankkeiden suunnitteluun ja toteuttamiseen.
- Asiantuntija-, edunvalvonta- sekä kehittämistehtävät
- liittyen erityisesti kuntien tietohallintoon, tiedonhallintaan ja tiedolla johtamiseen.