Uskalla kokeilla -ohjelma

Kokeilijan tukimateriaalia

Kokeilut Rubikin kuutioina

Professori Jari Stenvallin raportti julkisen sektorin kokeiluista, kokeilukulttuurista ja niiden arvioinneista tarjoaa mielenkiintoisen kuvan kokeiluista julkisen hallinnon kehittämisvälineenä.

Lataa Stenvallin Kokeilut Rubikin kuutioina täältä.

Kokeilijan Starttipaketti valtakunnallisen kokeiluviikon tueksi toimintatapojen uudistamiseen

Valtakunnallisen kokeiluviikon 6.-13.10.2017 kampanjassa ratkottiin viittä alueellista haastetta, joita lähdetään ratkomaan kokeillen kehittäen. Haasteet liittyivät paikallisen yhteistyön kehittämiseen, uusien toimintamallien käyttöönottoon sekä uudenlaisen työn tekemiseen. Esimerkiksi Varsinais-Suomen liiton haasteessa haluttiin avoin data osaksi aluekehittämistä. Pyhätunturin kyläyhdistyksessä kehitettiin koululaisille ja alueen yrittäjille suunnattua pop-up yrityskasvatuskokeilua. Joensuussa puolestaan kehitettiin maakuntauudistusta silmälläpitäen asiakaslähtöistä toimintamallia työllisyys- ja hyvinvointipalveluille.

Kaikille mukaan ilmoittautuneille kokeiluille tarjottiin starttipaketti kokeilun käyntiin saattamiseksi. Organisaatioita kannustettiin innovoimaan ja suunnittelemaan kokeilujaan ns. Tuplatimanttimallilla palvelumuotoilun menetelmin. Malli tukee kokeilevan kehittämisen prosessia ongelman määrittelystä ratkaisun muotoiluun ja kattaa neljä kokeilun suunnittelun vaihetta: Tutki, Tarkenna, Kehitä ja Toteuta. Starttipaketti sisältää yhteensä 12 eri työkalua näihin vaiheisiin. Starttipakettia testattiin ensi kertaa KEHA-keskuksen kasvujameissa 3-14.10. Helsingissä. Starttipaketin ovat laatineet palvelumuotoilija Hannu Ripatti Passi & Ripatti Oy:stä, innovaatioasiantuntija Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitosta ja kokeilukehittäjä Anni Leppänen Valtiokonttorin D9-tiimistä.

Valtakunnallisen kokeiluviikon järjestivät ja starttipaketista vastaavat valtiovarainministeriön Digikuntakokeilu-hanke yhdessä Työ 2.0 -ohjelman, Kokeilevan Suomen sekä Kuntaliiton Uskalla Kokeilla -ohjelman kanssa.

Lataa Starttipaketti käyttöösi täältä.

 

NKO Cookbook: Case Fiksu Kalasatama

Kaupunkikehityksen uudet reseptit löytyvät Forum Virium Helsingin julkaisemasta Nopeiden kokeilujen ohjelman Cookbookista. Keittokirja vastaa kaupunkikehityksen tarpeeseen tarjoamalla toimintamalleja joissa kaupunki, yritykset ja asukkaat kehittävät ketterästi tulevaisuuden palveluita.

Erityisesti digitalisaation ja tekoälyn soveltaminen ovat luoneet tarpeen uudistaa palvelurakenteita ja toimintamalleja. Nopeiden kokeilujen ohjelma tarjoaa yrityksille mahdollisuuden pilotoida ratkaisujaan aidossa käyttöympäristössä ja oikeiden käyttäjien kanssa.

Nopeiden kokeilujen ohjelman Cookbookista löytyvät parhaat kokeilujen toteuttamisen mallit, jotka on testattu Fiksussa Kalasatamassa. Vuosina 2016–2017 ohjelmaan on valittu 16 kokeilua yli 150 hakemuksen joukosta. Kokeilujen toteuttamiseen on osallistunut noin 30 yritystä, joista esimerkiksi TUUP:n liikkumispalvelu ja Auntien “terapiachat” ovat edenneet markkinoille. Molempia palveluita kansainvälistetään jo vauhdilla. Kalasatamassa kokeilut ovat lisäksi vahvistaneet alueen identiteettiä, kun noin 1000 eli joka kolmas alueen asukkaista on osallistunut niihin.

Tutustu Nopeiden kokeilujen ohjelman Cookbookiin täältä: https://goo.gl/AvaDiQ 

 

Guide to the Nordics on opas yrityksille terveys- ja hyvinvointipalveluiden yhteiskehittämiseen Pohjoismaissa julkisen sektorin kanssa 

Innovaatioiden ja uusien palvelujen käyttöönoton kulttuurissa löytyy eroja Pohjoismaiden välillä. Guide to the Nordics esittelee maiden ominaispiirteitä ja kehittämistyön parhaita käytäntöjä. Pohjoismainen yhteistyö ja toimivat verkostot tarjoavat yrityksille pääsyä suuremmille markkinoille niin Pohjoismaissa kuin maailmanlaajuisesti. Nykyään on tavallista, että julkinen sektori testaa käyttöön otettavat ratkaisut ja palvelut oikeassa ympäristössä sekä tarjoaa yrityksille mahdollisuuksia testata palveluitaan. Lue lisää Forum Viriumin sivuilta.  

 

Kasvujami -palvelumuotoillen kohti kasvupalveluja

Osana kansallista Kokeiluviikkoa järjestettiin Helsingissä 3.-4.10.2017 Kasvujami -palvelumuotoillen kohti kasvupalveluja- tilaisuus TE-toimistojen ja ELY-keskusten henkilökunnalle ympäri Suomea.

Kaksipäiväisessä tapahtumassa ennakoitiin TE-toimistojen ja ELY-keskusten toimintojen yhdistämistä kasvupalveluiksi osana maakuntauudistusta. Uusia työllisyys- ja yrityspalveluja kehitettiin tapahtumassa palvelumuotoilun menetelmin.

Kasvujami-projektin osana kokeilukehittämisen asiantuntija Anni Leppänen Valtiokonttorin D9 Digitalisaation tukitiimistä piti 26.9.2017 webinaarin palvelumuotoilusta.

Tallenne palvelumuotoilu webinaarin luennosta (kesto 1.5h)

Webinaarin esitysmateriaali (PDF) 

 

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista