Tutkimustoiminta

tutkimus

Kuntaliiton tutkimuksellinen toiminta koostuu kuntiin ja kunnallisiin toimijoihin kohdistuvista tutkimus- ja selvitysprojekteista. Niitä toteutetaan sekä itse että yhteistyössä kuntatutkimusta harjoittavien ja edistävien tahojen, erityisesti yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kanssa.   

Tutkimus- ja selvityshankkeet sisältävät monipuolista kuntiin ja kunnallisiin toimijoihin liittyvää tutkimusta. Selvitämme muun muassa kuntien erilaisia toimintatapoja ja ratkaisuja sekä kunnissa tapahtuneita ja tulevia muutoksia hyvinvoinnin, sivistyksen, työllisyyden, elinvoiman, toimivan yhdyskunnan sekä hyvän hallinnon, johtamisen ja demokratian edistämiseksi.  

Tutkimus- ja selvitystietoa käytetään kuntien toiminnan kehittämisen, ennakoinnin ja edunvalvonnan tukena sekä laajemmin yhteiskunnalliseen keskusteluun ja valmisteluun kuntien toimintaedellytyksistä ja haasteista. 

Tutustu myös:

Tilastot ja julkaisut

Kuntavaali- ja demokratiatilastot

kaupunkiin

Kaupunkiin! Keskusteluja kaupungistumisen vaikutuksista

Kaupunkiin! -projektissa tarkastellaan, miltä muun muassa väestökehitykseen, työpaikkoihin, ekologiseen kestävyyteen, talouteen ja palvelurakenteeseen sekä elinvoimaan liittyvät kysymykset näyttäytyvät Suomessa 23 kaupungin (C23) valossa.

lateral-image-left

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää