Sisäministeriö on pyytänyt Suomen Kuntaliitto ry:ltä lausuntoa pelastustoimen aluejakoehdotuksesta, jossa pelastuslaitosten määrää vähennetään puoleen eli 11:een lähtökohtaisesti poliisilaitosaluejaon mukaisesti. Kuntaliitto toteaa lausuntonaan, että aluejaon uudistaminen on ristiriidassa valtioneuvoston alkuperäisen tavoitteen kanssa, jonka mukaan kuntien lakisääteisiä tehtäviä ja velvoitteita leikataan 1 Mrd € verran ja kuntien tulee tehostaa toimintaansa 1 Mrd € verran. 29.11.2013 tehty linjaus pelastuslaitosten aluerajojen siirtämisestä ei ole kuntia ohjaavan lainsäädännön karsimista. Jos pelastustoimen alueita yhdistellään, se tulee tehdä kuntien aloitteesta niiden toiminnan tehostamiseksi. Merkittävin kustannusvaikutus kuntia ohjaavasta lainsäädännöstä on sisäministeriön Pelastustoimen toimintavalmiuden suunnitteluohjeella. Tätä ohjetta ja sen tulkintaa joustavoittamalla voitaisiin pelastustoimen palvelutasoa optimoida nykyoloja vastaavaksi ja saavuttaa samalla merkittäviä kustannussäästöjä, ilman että kansalaisten turvallisuus tosiasiallisesti heikkenee. Kuntaliiton vastaukset lausuntopyynnössä esitettyihin yksittäisiin kysymyksiin sekä muut huomiot ovat ohessa.
Kuntaliitto ei pidä ehdotusta, joka on muodostettu mekaanisesti poliisilaitosaluejaon pohjalta, soveltuvana pelastustoimen aluejakona.
Esitetty aluejako ei perustu alueiden luonnolliseen yhteistyöhön tai työssäkäyntialueisiin. Tällä hetkellä mikään kunnallinen toiminta ei pohjaudu poliisialuejakoon.
Mikäli pelastuslaitosten alueuudistus etenee esitetyllä tavalla, voivat yksittäisen kunnan ja pelastuslaitoksen turvallisuusyhteistyön kontaktit varautumisen ja kriisijohtamisen tukemisen sekä Sisäisen turvallisuuden ohjelman osalta heiketä. Kuntakentässä on myös esitetty huoli siitä, että 11 pelastustoimialueen hallinnointi kuntajärjestelmän toimesta johtaa siihen, että vahvalla peruskunnallakaan ei ole tosiasiallisesti vaikutusmahdollisuutta sen järjestämisvastuulla olevaan pelastustoimeen. Näistä syistä voidaan kunnissa pelastustoimen valtiollistaminen nähdä varteenotettavana vaihtoehtona.
Alueuudistuksessa tulisi erityisesti huomioida sosiaali- ja terveydenhuollon käynnissä oleva palvelurakenneuudistus. Sen seurauksena maahan syntynee noin 20-30 sosiaali- ja terveysaluetta sekä viisi erityisvastuualuetta. Erityisvastuualueiden tehtävänä on ohjata ja yhteen sovittaa alueensa sosiaali- ja terveysalueiden ja perustason alueiden toimintaa ja niiden järjestämiä palveluja. Erityisvastuualueiden koordinointitehtäviin kuuluu mm. ensihoitokeskuksen perustaminen, ensihoidon ohjaaminen ja yhteen sovittaminen sekä sosiaali- ja terveysalueiden valmiussuunnittelun yhteensovittaminen.
Yhteiskunnallisesti suuria synergiaetuja saadaan pelastuslaitosten ja sosiaali- ja terveyden-huollon yhteistoiminnasta; pelastuslaitokset tuottavat noin 70 % ensihoidosta ja 100 % ensivasteesta. Jotta tätä toimintaa ei vaarannettaisi, tulisi sote-alueiden sekä Erva-alueiden ja pelastustoimialueiden olla riittävän yhteneviä.
Pelastuslaitosten yhdistäminen tulee aiheuttamaan kustannuksia. Osa niistä on kertaluonteisia, kuten esim. tietoliikenteeseen liittyvät investoinnit, jotka voivat tuoda pidemmällä aikavälillä säästöjä. Palkkojen, kiinteistökulujen ja sopimuspalokuntien sopimuskorvausten harmonisointi ovat kustannuksia, jotka jäävät rasittamaan budjettia jatkossakin. Nämä kustannukset tulee selvittää ennen päätöksentekoa.
Jotta alueuudistuksella päästään tavoiteltuun 7,5 M€ säästöihin, tulee valtion ottaa 100 %:sti kannettavakseen muutoksesta aiheutuvat kustannuslisäykset. Mikäli näin ei tehdä, lisääntyvät kustannukset johtavat säästöpaineisiin, jotka kohdistuvat hallitsemattomasti pelastustoimen palvelutasoon. Tällöin kansalaisten saama palvelu heikkenee.
Suomen Kuntaliitto ei kategorisesti vastusta pelastustoimen aluejaon uudistamista. Alueiden yhdistäminen tulisi kuitenkin valmistella yhteisymmärryksessä kuntien kanssa ja sen tulisi tapahtua pelastustoimen toiminnallisista lähtökohdista sekä pohjautua tutkittuun tietoon uudistuksen hyödyistä ja haitoista. Esimerkiksi onnettomuuksien esiintymisellä on havaittu yhteys paitsi asutuksen myös työssäkäyntialueiden välillä. Alueuudistusta valmistellessa tulisi huomioida maakunnallinen eheys ja kuntien vaikutusmahdollisuus kustantamaansa pelastustoimeen sekä arvioida pelastuslaitoksen optimaalista kokoa ylimääräisten hallinnollisten tasojen välttämiseksi. Myös laitosten henkilöresurssien ja taloudellisen liikkumavaran riittävyyttä tulisi arvioida.
Valtioneuvoston tulisi pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja keskittyä karsimaan lainsäädännöstä ja normeista johtuvia kustannuksia. Ensisijaisesti tulisi uudistaa Pelastustoimen toimintavalmiuden suunnitteluohje. Myös AVIen tulkintaa, joka vaihtelee alueittain, tulee yhtenäistää ja joustavoittaa.
Pelastuslaitoksilla on vuosittain yli 100 000 erilaista pelastustehtävää. Palvelutaso suunnitellaan sisäministeriön ohjaamana vastaamaan lähinnä rakennuspaloja, joita on vain noin parituhatta vuodessa eli noin 2 % kaikista tehtävistä. Palvelutasoa pystyttäisiin optimoimaan ottamalla huomioon uusimmat tutkimustulokset mm. Onnettomuusvahingot pelastustoimen toimintavalmiuden suunnittelussa ja Toimintavalmiuden vaikuttavuus asuntopaloissa -hankkeista siten ettei kansalaisten turvallisuus tosiasiallisesti heikkene.
AVIen tulkinta on johtanut siihen, että lähes kaikkien pelastusyksiköiden tulee olla savusukelluskelpoisia 1+3 henkilön vahvuudella ja myös harvaan asutuilla alueilla sopimuspalokunnilla on samat vaateet, vaikka rakennuspalojen tehtävätkin ovat lähinnä ulkoa päin sammuttamista.
Pelastustoimen toimintavalmiuden suunnitteluohjetta muuttamalla palvelutasoa voitaisiin tarkentaa siten, että se vastaisi paremmin pelastustoimen nykyistä tehtävänkuvaa. Esimerkiksi liikenneonnettomuuksissa olisi tärkeämpää saada paikalle nopeammin kaksi ensimmäistä auttajaa, kuin odottaa kauempaa tulevaa neljän hengen yksikköä. Suurimmassa osassa tehtävistä avunantaminen voi alkaa, vaikka paikalla ei olisikaan ensimmäisessä vaiheessa neljää savusukelluskelpoista pelastajaa.
Ensihoidon siirron kustannuksista sairaanhoitopiireille ja kunnille ei ole vielä ajankohtaista tietoa, sillä sairaanhoitopiirien ja kuntien tilinpäätökset vuodelta 2013 eivät ole käytettävissä. Alustavien tietojen mukaan ensihoidosta kunnille aiheutuneet kustannukset ovat selvästi kasvaneet. Osa kustannusten kasvusta selittyy palvelutason paranemisella.
STM:n asetus ensihoitopalvelusta (340/2011) edellyttää perustason ensihoidon yksiköihin vähintään yhtä terveydenhuollon nimikesuojattua ammattihenkilöä. Muutokselle ei esitetty toiminnallisia, lääketieteellisiä tai turvallisuuteen liittyviä riittäviä perusteluja. Ensihoitoasetuksen henkilöstön tiukennettuja kelpoisuusvaatimuksia voisi olla perusteltua tarkastella uudelleen kustannusten hillitsemiseksi. Tällöin pelastuslaitokset pystyisivät tuottamaan ensihoitopalveluita nykyistä tehokkaammin.
Esitetty aikataulu on ongelmallinen. Kunnille jäisi 4-5 kk aikaa päästä yhteisymmärrykseen uusien alueiden hallintomallista ja kustannustenjaosta. Edellisen uudistuksen kokemuksiin nojaten voidaan todeta, että tämä aika on aivan liian lyhyt.
Uusien laitosten tulisi aloittaa 1.1.2016. Kahden tai useamman nykyisen pelastuslaitoksen toimintamallien yhdistäminen ei tule onnistumaan tässä aikataulussa, vaan kiirehtimällä vaarannetaan palvelutuotannon jatkuvuus vuodenvaihteessa 2016.
Kuntien taloussuunnittelun tulisi tapahtua noin puolitoista vuotta etupainotteisesti. Esityksen aikataululla tämä ei toteudu.
Lisäksi valtion vetämät ITC-hankkeet, hätäkeskusjärjestelmä Erican ja kenttäjohtamisjärjestelmä KEJOn osalta tulisi tahdistaa yhteen pelastuslaitosten alueuudistuksen kanssa.
SUOMEN KUNTALIITTO
Timo Kietäväinen
varatoimitusjohtaja
Jussi Rahikainen
pelastustoimen kehittämispäällikkö
Kunnissa toimeenpannaan aivan merkittävä osa EU-politiikkaa ja EU-lainsäädäntöä. EU-politiikan vaikuttavuus onkin paljolti kiinni kuntien toimista.
EU-vaaleissa määritellään EU:n suunta seuraavaksi viideksi vuodeksi. Samalla määrittelemme kuntien suuntaa - EU-vaalit ovat kuntavaalit.
Teknisen alan työvoimapula on pahenemassa. Kunnista puuttuu kaavoittajia, rakennustarkastajia, kiinteistöinsinöörejä ja rakennuttajia sekä monia muita maankäytön, rakentamisen ja infrapalvelujen ammattilaisia.