Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle 21.9.2020 (774/03/2020), Maarit Kallio-Savela

Luonnos opetus- ja kulttuuriministeriön asetukseksi ammatillisen koulutuksen rahoituksen laskentaperusteista

Opetus- ja kulttuuriministeriö on pyytänyt Suomen Kuntaliitolta lausuntoa luonnokseksi asetukseksi ammatillisen koulutuksen rahoituksen laskentaperusteista.

Yleistä rahoitusjärjestelmästä

Kuntaliitto haluaa muistuttaa tässä yhteydessä, että ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmä on osa valtionosuujärjestelmää. Valtionosuus on yleiskatteellista eli koulutuksen järjestäjät saavat toimintalainsäädännön puitteissa järjestää koulutuksen ja päättää valtionosuuden kohdentamisesta.

Kuntaliitto katsoo, että ammatillisen koulutuksen rahoituksen laskentaperusteita tulisi yksinkertaistaa ja selkeyttää. Nykyinen ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmä ja siihen liittyvät rahoituksen laskentaperusteet ovat monimutkaiset ja liian yksityiskohtaiset.

Kuntaliitto katsoo, että harkinnanvaraisella perusrahoituksen korotuksella ei tule kattaa toiminnasta säännöllisesti aiheutuvia kuluja.  Lain opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 32 e §:n mukaan perusrahoitusta voidaan korottaa harkinnanvaraisesti koulutuksen järjestäjän toimintaan liittyvästä erityisestä syystä.

Luonnoksessa paino- ja korotuskertoimet ehdotetaan tarkastettavaksi uusimpia kustannustietoja vastaaviksi. Kuntaliitto huomauttaa, että kustannusten kohdentaminen rahoitusjärjestelmän mukaisten paino- ja korotuskertoimien määrittämiseksi on vaikeaa ja perustuu usein arvioihin ja laskentaan. Lisäksi Kuntaliitto huomauttaa, että investoinnit eivät sisälly kerättäviin kustannuksiin.

Kuntaliitto huomauttaa, että rahoitusjärjestelmän tulee olla ennakoitava ja siihen tehtävät muutokset eivät saa kohtuuttomasti muuttaa rahoitusta saavan koulutuksen järjestäjän taloudellista asemaa.

Luonnoksen vaikutusten arviointi on vähäistä. Yksittäisen koulutuksen järjestäjän on erittäin vaikea arvioida muutoksen vaikutusta omaan taloudelliseen asemaansa. Luonnoksen mukaan asetusta sovellettaisiin kuitenkin jo myönnettäessä varainhoitovuoden 2021 rahoitusta, vaikka asetusluonnos on vasta nyt lausuntokierroksella ja nyt ensimmäistä kertaa koulutuksen järjestäjien arvioitavana.

Luonnoksessa esitetään, että jatkossa kaikki koulutuksen järjestäjän päättämät lomajaksot vähennettäisiin opiskelijavuoteen kuuluvista päivistä lomajakson kestosta riippumatta.

Kuntaliitto vastustaa muutosta, koska kyse on tosiasiallisesti rahoitusleikkauksesta. Lisäksi muutos heikentää toisen asteen, lukio- ja ammatillinen koulutus, opiskelijoiden tasa-arvoista asemaa kesäloman suhteen.

 

SUOMEN KUNTALIITTO
 

Terhi Päivärinta                         Maarit Kallio-Savela
johtaja, opetus ja kulttuuri         erityisasiantuntija

tags

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Kuvituskuva.

EU-vaalit ovat kuntavaalit

Kunnissa toimeenpannaan aivan merkittävä osa EU-politiikkaa ja EU-lainsäädäntöä. EU-politiikan vaikuttavuus onkin paljolti kiinni kuntien toimista. 

EU-vaaleissa määritellään EU:n suunta seuraavaksi viideksi vuodeksi. Samalla määrittelemme kuntien suuntaa - EU-vaalit ovat kuntavaalit.

Tutustu EU-vaalikauden tavoitteisiimme