TE-palvelut 2024 -uudistus
TE-palveluista tuli kuntien peruspalvelua 1.1.2025
Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyi valtion työ- ja elinkeinotoimistoilta eli TE-toimistoilta kunnille 1.1.2025. TE-palveluista tuli vuoden 2025 alussa osa jokaisen kunnan lakisääteisiä tehtäviä ja sitä kautta osa jokaisen kunnan peruspalveluja. TE-toimistot on lakkautettu.
Suomeen muodostui uudistuksen myötä 45 työllisyysaluetta, jotka ovat vastuussa työvoimapalveluiden hallinnollisesta järjestämisestä. Työllisyysalueet kartalla.
Oman kunnan puoleen voi kääntyä jatkossa
Huolimatta TE-palveluiden hallinnollisesta järjestämisestä ja työllisyysalueiden rakenteista, asukkaat voivat jatkossa kääntyä oman kunnan puoleen työvoimapalveluihin liittyvissä kysymyksissä samaan tapaan, kuin etsiessään esimerkiksi teknisiä palveluja tai tietoa päivähoitopaikasta. Omasta kunnasta saa minimissään ohjausta ja neuvontaa, jotta palvelupolulla pääsee eteenpäin.
Ajankohtaista
Vastaa kyselyyn: TE-palvelu-uudistuksen toimeenpanon tuen arviointi
Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyi 1.1.2025 valtion työ- ja elinkeinotoimistoilta kunnille ja kuntien muodostamille työllisyysalueille. Vuodenvaihteessa tapahtunutta siirtymää edelsi valmistelu- ja toimeenpanovaihe, jossa työllisyysalueita ovat tukeneet useat valtakunnalliset toimijat, kuten KEHA-keskus, TE-toimistot ja ELY-keskukset, Kuntaliitto ja työ- ja elinkeinoministeriö. Toimeenpanon tukea on tarjottu myös luovuttaville tahoille. TE-palvelu-uudistuksen toimeenpanon tuen arviointi on käynnissä.
Käynnistyneen arvioinnin tavoitteena on arvioida TE-palvelut 2024-uudistuksen valtakunnallisen toimeenpanon tuen onnistumista ja vaikutuksia paikallisella, alueellisella ja valtakunnallisella tasolla. Arvioinnissa keskitytään valtakunnallisen toimeenpanon tuen onnistumiseen ja vaikutuksiin. Arvioinnin tilaajana toimii Kuntaliitto ja toteutuksesta vastaa Owal Group Oy. Arvioinnille on asetettu ohjausryhmä, jonka puheenjohtajana toimii työ- ja elinkeinoministeriö ja muut jäsenet ovat KEHA-keskuksesta ja Kuntaliitosta. Arviointi käynnistyi elokuussa 2025 ja valmistuu marraskuussa 2025.
Kyselyn tavoitteena on kerätä näkemyksiä uudistuksen toimeenpanon tuen onnistumisesta. Kysely on kohdennettu uudistuksen valmisteluun ja toimeenpanoon osallistuneelle henkilöstölle, työllisyys- ja elinkeinojohdolle sekä muille teemaa tunteville kuntien johtajille. Kysely on vastattavissa Tuutti-palvelun kautta, minkä lisäksi se on välitetty vastattavaksi uudistuksen valmisteluun osallistuneille Kuntaliiton verkoston välityksellä.
Kyselyyn pääset vastaamaan täällä:
Vastaathan kyselyyn viimeistään perjantaina 24.10.2025. Palautteesi on meille arvokasta!
Kyselyyn vastaaminen kestää noin 10–15 minuuttia. Vastausten käsittelystä ja analysoinnista vastaa Owal Group Oy. Vastauksia käsitellään luottamuksellisesti ja tulokset analysoidaan niin, ettei yksittäisiä vastaajia ole mahdollista tunnistaa. Arvioinnista julkaistava raportti julkaistaan Kuntaliiton toimesta.
Lisätietoja kyselyyn vastaamisesta antaa: Tiina Koivula, [email protected]
Lisätietoja selvityksen toteutuksesta: Taru Aihinen, [email protected]
Muuta ajankohtaista
Nuorten työpajojen ja TEpalveluiden yhteistyö (PDF, 14.8.2025)
Toimeenpanon käsikirjat
- TE-palvelut 2024- ja KOTO24-uudistuksen toimeenpanon käsikirja
(laajempi verkkojulkaisu. Verkkojulkaisua päivitetään ja tarkennetaan toimeenpanon edetessä)- TE-palvelut 2024- ja KOTO24-uudistuksen toimeenpanon käsikirjan ensimmäinen osa
(tiivis diasetti, pdf 41 sivua).- Ohje kuntien TE-palvelut 2024 -uudistuksen yhteistoimintasopimuksessa määrättävistä asioista (pdf)
- Toukokuinen ohjeemme perustuu Kuntaliiton yleiseen ohjeeseen yhteistoimintasopimuksesta. Ohje ei ole suoraan käyttöön otettava sopimusmalli vaan ohje siitä, mitä ainakin tulisi huomioida työllisyysalueen yhteistoimintasopimuksessa.
Hyviä käytänteitä
TE24-uudistus Kuhmossa, Naantalissa ja Lohjalla:
Kolmen esimerkkikunnan valmistautuminen TE-uudistukseen (pdf, 50 sivua)

Digitaaliset palvelut ja tietojärjestelmät
Tämä kokonaiskuva ja tiekartta tukevat kuntia uudistukseen valmistautumisessa. Dokumentti jakautuu neljään osaan: lähtökohtia digitaalisten palvelujen valmisteluun, palvelupolkukuvaus, tiekartta kuntien valmistelun tueksi sekä yhteenveto ja ehdotuksia jatkoselvityksen kohteiksi.
Ajankohtaista
Kuntien taloushaasteissa on tulevina vuosina sivistyksen mentävä aukko
Työttömyyden rakenteessa huolestuttava suunta - pitkäaikaistyöttömien määrä korkealla
Työttömyyden kustannukset karkaavat käsistä
Tuumaustunti: Turvallisuus ja varautuminen työllisyyspalveluissa

Muutosvalmennus
Muutosvalmennuksen keskeisenä tavoitteena on rakentaa hyvää yhteistyötä valtio-ja kuntatoimijoiden välillä ja samalla tukea henkilöstön osaamista, motivaatiota sekä voimavaroja muutoksessa. Yhteistä muutosvalmennusta voidaan toteuttaa mm. erilaisilla yhteistyöfoorumeilla, tapaamisissa ja
Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Erja Lindberg
- työllisyyspolitiikan valmistelu ja toteuttaminen
- EU:n työllisyyspolitiikka

Palvelemme kuntien henkilöstöä ja luottamushenkilöitä heidän tehtäviinsä liittyvissä asioissa. Neuvontapalveluita varten suosittelemme käyttämään ensisijaisesti neuvontapyyntölomaketta.

Juristiverkosto - kuntien asialla yhdessä
Kuntajuristi! Liity mukaan ja hyödynnä verkostotapaamiset työsi tukena.

Kuntajuridiikan ytimessä: Turpakäräjät Live
Webcast-sarjamme tarjoaa kuntajuridiikan näkökulmia ajankohtaisiin teemoihin.
