Tiedote, 

Valtakunnallinen työterveysyhtiö julkiselle sektorille etenee

(Kuntaliitto tiedottaa 15.8.2018) Kuntakentän uuden työterveyshuoltokonsernin rakentaminen etenee. Kuntalain mukaan työterveyshuollon sairaanhoito- ja muut terveydenhuoltopalvelut, joiden järjestäminen on kunnille vapaaehtoista, tulee yhtiöittää tai tästä toiminnasta tulee luopua kokonaan 1.1.2019 mennessä.

- Jotta yksittäiset kunnat eivät joutuisi yhtiöittämään toimintaansa yksin, ovat KEVA, Kuntaliitto, eräät kaupungit, kunnat ja sairaanhoitopiirit käynnistäneet hankkeen, jolla on selvitetty, löytyykö julkisen sektorin toimijoiden keskuudessa kiinnostusta yhteisen valtakunnallisen työterveyshuoltokonsernin perustamiseen. Selvityksessä on myös arvioitu hankkeen taloudellisia edellytyksiä, sanoo Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainio.

- Toimiva työterveyshuolto on vahva alueellinen elinvoimatekijä. Kuntaliitto pitää julkisen sektorin yhteisen valtakunnallisen työterveysyhtiön toimintamallia kannatettavana.

Kunta, kuntayhtymä ja niiden tytäryhtiöt voivat jatkossakin tuottaa työterveyshuoltopalveluja omalle henkilöstölleen kuten muutkin työnantajat. Kunnan lakisääteinen velvollisuus järjestää tarvittaessa ennalta ehkäisevä työterveyshuolto muille kuin kuntien omille työntekijöille on tarkoitus siirtyä tuleville maakunnille.

Kuntakentällä kiinnostusta osallistua uuteen yhteistyömalliin

Kuntien ja sairaanhoitopiirien kiinnostus yhteisestä työterveyshuoltoyhtiöhankkeesta on ollut laajaa.

- Hankkeessa on siirrytty vaiheeseen, jossa selvitetään valtakunnallisten julkisen sektorin omistamien valtakunnallisten työterveysyhtiöiden perustamiseen, hallinnointiin sekä toimintaan liittyviä oikeudellisia ja taloudellisia seikkoja, kuvailee johtava lakimies Pirkka-Petri Lebedeff.

- Kuntien, kaupunkien ja sairaanhoitopiirien tulisi ilmoittautua mukaan hankkeeseen elokuun aikana, mikäli ne haluavat varmistaa mahdollisuutensa esittää omat näkemyksensä ja toiveensa tulevien yhtiöiden tarkemmasta tarkoituksesta, tavoitteista, toimintaperiaatteista ja hallintorakenteesta sekä osakassopimuksien sisällöstä yhtiöiden perustamisvaiheessa, sanoo Lebedeff.

Lisätietoja:
Hanna Tainio, varatoimitusjohtaja, p. 050 567 1624
Pirkka-Petri Lebedeff, johtava lakimies, p. 0500 482 016

Liite:
Kuntaliiton Yleiskirje kunnille 15.8.2018: Julkista sektoria koskeva valtakunnallinen työterveysyhtiö-hanke https://www.kuntaliitto.fi/yleiskirjeet/2018/julkista-sektoria-koskeva-…

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista