Kuntaliitossa on valmisteltu Elinvoiman kasvualusta -kehittämishanke (ELKA) vuosille 2027–2028. Hankkeen tavoitteena on tunnistaa nykyisiä sekä
Ajankohtaista
Julkaisemme ajankohtaista tietoa kunta-alasta. Tältä sivulta voit seurata eri alojen asiantuntijatietoa.
Kuntaliiton viestintä palvelee mielellään Kuntaliittoon liittyvissä kysymyksissä.
Kuntaliiton päivitetty Normitutka osoittaa, että kuntien normien purkaminen etenee edelleen hitaasti. Hallituskauden alusta lokakuuhun 2026 mennessä
EU:n valtiontukisääntöjen soveltaminen ja sääntöjen vastaisesti myönnetyn tuen takaisinperintä Suomessa on selkeytymässä. Tasavallan presidentti on
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen jätelain muuttamisesta. Hallituksen esitys sisältää useita kunnallisen jätehuollon toimivuuteen ja
Kuntapäättäjien tuki lasten ja nuorten vaaleille on vahvaa. Tuoreen kyselyn mukaan 66 prosenttia kuntien luottamushenkilöistä ja johtavista
Kuntaliitto on koonnut kunnille uuden materiaalin paikallisen järjestöyhteistyön kehittämiseen. Järjestöyhteistyön uusi logiikka -materiaali sisältää
Kuntaliitto pitää Euroopan komission uutta teknologisen suvereniteetin strategiaa ja siihen kytkeytyvää avoimen lähdekoodin strategiaa tärkeänä, mutta
Kuntaliitto ja Opsia ry ovat myöntäneet vuoden 2026 Sivistyksen suunta -palkinnon Porin kaupungin sivistystoimen toimialajohtaja Esa Kohtamäelle
Valtiovarainministeriö on antanut lausunnoille luonnoksen hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kuntalain 137 §:n muuttamisesta. Pääministeri
Vuosina 2017–2025 voimassa olleen Kunta-alan energiatehokkuussopimuksen tulokset on julkaistu. Vapaaehtoisuus on toiminut hyvin, ja kunta-ala ylitti
30.9. julkaistiin kunta-alan ja elinkeinoelämän järjestöjen Destialta tilaama selvitys alueellisen tieverkon tilasta. Selvityksen mukaan alueellisen
Tänään perjantaina 25.9. on SDG-liputuspäivä, ja myös Kuntaliitto liputtaa suomalaisen kuntien rinnalla perjantaina kestävän kehityksen puolesta. –
Keva, Kuntaliitto ja MDI toteuttavat yhteistyössä laajan Kuntapäättäjäkyselyn. Toista kertaa toteutettavan kyselyn kohderyhmänä ovat kaikkien Manner
Kuntaliiton Työllisyystutka on päivitetty uusimmilla työllisyyspalvelujen tiedoilla. Tuore katsaus kertoo, miltä työllisyysalueiden palveluiden ja
Miten lasten ja nuorten tulevaisuususkoa voitaisiin vahvistaa? Tähän etsitään nyt toimivia käytäntöjä vuoden 2026 Cygnaeus-palkintohaussa. Palkinnon
Pidennetty oppivelvollisuus on muutettu varhennetuksi oppivelvollisuudeksi, jota suoritetaan esiopetuksessa sekä perusopetuksessa järjestettäväksi
Maailman turvallisuustilanne on viime vuosina heikentynyt ja muuttunut entistä arvaamattomammaksi. Venäjän laiton hyökkäyssota Ukrainassa sekä sen
Euroopan komissio on saanut osaltaan päätökseen kesällä 2024 aloittamansa hankintadirektiivien uudistamistyön. Komissio esittää uudeksi
EU:n asetus poliittisen mainonnan avoimuudesta ja kohdentamisesta (niin kutsuttu TTPA-asetus) tuli sovellettavaksi lokakuussa 2025, ja sen