Onneksi on kunnat! -lähetys: Kunnat väestönmurroksessa – ratkaisuvaihtoehtona kuntaliitokset

Etsimme kiinnostuneita kaupunkiseutuja ja kuntia mukaan Elinvoiman kasvualusta -kehittämishankkeeseen

Kuntaliitossa on valmisteltu Elinvoiman kasvualusta -kehittämishanke (ELKA) vuosille 2027–2028. Hankkeen tavoitteena on tunnistaa nykyisiä sekä arvioida ja kehittää uusia toimintamalleja kuntien väliseen elinvoima-, maankäyttö- ja yritysalueyhteistyöhön. Hankkeessa tarkastellaan erityisesti sitä, miten kunnat voivat yhdessä edistää yritysten sijoittumista, investointien toteutumista, yritysalueiden muodostumista sekä uusien työpaikkojen syntymistä yli kuntarajojen. 

Hankkeessa selvitetään, millaiset yhteistyö-, hallinto- ja mahdolliset yhtiömallit tukevat parhaiten kuntien välistä maankäyttöpoliittista yhteistyötä, yhteisten yritysalueiden kehittämistä ja investointien toteutumista.  

Monet yritys- ja teollisuusalueet sekä vihreän siirtymän investoinnit sijoittuvat nykyisin usean kunnan alueelle tai niiden vaikutusalueelle. Samaan aikaan kuntien elinvoima-, maankäyttö-, infrastruktuuri-, työllisyys- ja osaamispalveluiden yhteensovittamisen merkitys kasvaa. 

Hankkeessa muun muassa: 

  • kootaan ja arvioidaan Suomessa ja muissa Pohjoismaissa käytössä olevia toimintamalleja 
  • tunnistetaan kuntien välisen yhteistyön esteitä ja mahdollisuuksia 
  • kehitetään käytännön suosituksia kunnille ja kaupunkiseuduille 
  • tarkastellaan mahdollisia uusia alueellisia toimintamalleja ja niiden lainsäädännöllisiä edellytyksiä 
  • tuotetaan koulutus- ja kehittämisaineistoa kuntien käyttöön 

Haluatteko mukaan sparrausryhmään? 

Kartoitamme tällä hetkellä kaupunkiseutuja, seutukuntia, kuntia sekä muita alueellisia toimijoita, jotka ovat kiinnostuneita kehittämään kuntien välistä yhteistyötä maankäytön, yritysalueiden, investointien ja elinvoiman edistämiseksi. Erityisesti etsimme alueita, joilla on kokemusta tai kiinnostusta kuntarajat ylittävien yritys- ja työpaikka-alueiden kehittämiseen. Tavoitteena on koota hankkeelle monipuolinen sparrausryhmä, jossa on edustettuna erilaisia alueita, toimintaympäristöjä ja näkökulmia. 

Sparrausryhmän tehtävänä on tuoda esiin kehittämistarpeita ja hyviä käytäntöjä, arvioida hankkeen toimenpiteitä käytännön kokemusten pohjalta sekä tukea hanketta asiantuntemuksellaan hankkeen eri vaiheissa. 

Kiinnostuneiden kanssa käydään erikseen keskustelut hankkeen tavoitteista, osallistumismahdollisuuksista ja mahdollisesta roolista yhteistyöverkostossa. Hankkeessa toimimisesta ei vaadita maksuja osallistujilta. 

Jos organisaationne tunnistaa aiheen ajankohtaiseksi tai haluaisitte keskustella mahdollisuudesta osallistua hankkeen sparrausryhmään, olkaa yhteydessä: 

Projektipäällikkö Karri Wickman 
[email protected]
050 406 4934

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista