Ovatko peruskoulu ja toinen aste joutuneet laskemaan vaatimustasoa lasten ja nuorten koulukuntoisuuden heikentyessä?

Kirjoitus on julkaistu alun perin mielipidekirjoituksena 6.6. mm. Karjalaisessa, Savon Sanomissa ja Keski-Uusimaassa.

Keskustelu ammatillisesta koulutuksesta on käynyt kuluneen reilu viikon aikana vilkkaana, ja sai alkunsa Penni Pietilän tekemästä väitöstutkimuksesta. Näkemyksiä on esitetty puolin ja toisin, johtopäätöksiä vedelty moniin suuntiin. 

Vuoden 2021 kansainvälisen lukutaitotutkimuksen mukaan heikosti tai erittäin heikosti lukevien nuorten määrä ylittää erinomaisesti lukevien määrän. Vain hieman yli puolet suomalaisnuorista saavuttaa lukutaidossa edes tyydyttävän tason. Tämä ei ole yksittäinen koulutusalan ongelma, vaan yhteiskuntaa laajasti läpileikkaava ilmiö. Se heijastuu erityisen voimakkaasti ammatilliseen koulutukseen, jonne suuri osa heikon lukutaidon omaavista nuorista hakeutuu. 

Yhä useammalla peruskoulun päättävällä nuorella ei ole valmiuksia toisen asteen opintoihin eli nuoren koulukuntoisuus on heikentynyt. Oppivelvollisuuden laajeneminen on siirtänyt yhä enemmän tukea tarvitsevia nuoria juuri ammatilliseen koulutukseen, jossa koulutetaan kaikki. Tämä on johtanut paikoin siihen, että opetusresurssit kuluvat perustaitojen paikkaamiseen, vaikka niiden pitäisi tukea osaamisen kehittämistä ja ammatillista kasvua.  

Tilanne vaatii nyt rohkeita ratkaisuja. On esitetty mallia, jossa yhdistyvät hyvinvointialueiden palvelut, työpajatoiminta ja ammatillinen koulutus – niin sanottu kuntouttavan opetuksen malli. Tätä mallia kannattaisi kehittää. Samalla katse on suunnattava myös peruskouluun: lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen perustaidot on vahvistettava jo ennen toisen asteen opintoja. Koulu ei kuitenkaan yksin ratkaise kaikkea, tarvitaan myös vanhempien ja koko yhteiskunnan tukea. 

Erityisenä haasteena ovat tekniikan alojen koulutukset, joihin hakeutuu paljon poikia. Puutteet perustaidoissa ovat raadollisen näkyvillä osassa tekniikan aloja, joista tiedetään myös työllistymisen olevan useita muita aloja heikompaa. Vaikutukset ulottuvat opiskelijoiden itsensä lisäksi laajalle: saadaanko yrityksiin osaajia, yhä useampi hakeutumaan korkea-asteelle, maahanmuuttajataustaiset kotoutumaan ja sukupuolten väliset erot kurottua? Tilanteen korjaamiseksi tulisi tarkastella tutkintorakenteita: voisiko koulutus alkaa laaja-alaisemmalla yhteisellä osiolla ja erikoistuminen tapahtua vasta myöhemmin? 

Kysymys ei kuitenkaan ole vain ammatillisesta koulutuksesta, vaan koko yhteiskunnan tulevaisuudesta. Ei Suomessa yritetä rakentaa luokkayhteiskuntaa, mutta suuret erot oppimistuloksissa ja sen vaikutukset koulutuspolkuihin johtavat eriytymiseen.  

Työn tekeminen on koko globaalissa maailmassa murroksessa, ja vahvoja perustaitoja tarvitaan enemmän kuin koskaan, jotta muutoksiin voidaan sopeutua. On selvää, että ammatillisessa koulutuksessa ei ole henkisesti varaa lähteä saksimaan tutkintojen laajuuksista sivistyksen kustannuksella, mitä aika-ajoin julkisuudessakin on esitetty. 

Riikka-Maria Yli-Suomu 
Kuntaliiton ammatillisen koulutuksen Areena -verkoston puheenjohtaja, 
kuntayhtymän johtaja, Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda 

Emma Holsti 
Ammatillisen koulutuksen projektipäällikkö, Suomen Kuntaliitto