Lausunto maa- ja metsätalousministeriölle, 8.6.2011, Dnro 1421/90/2011, Maija Hakanen

Lausunto ehdotuksesta soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi strategiaksi

Maa- ja metsätalousministeriö on pyytänyt lausuntoa ehdotuksesta soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi strategiaksi.

Strategialuonnoksessa olisi tullut suuntautua jollain aikajänteellä energiantuotannon turveriippuvuuden vähentämiseen, ottaen huomioon turpeen merkitys energiantuotannossa monilla alueilla.

Maakuntakaavan ja ympäristöluvan välistä kytkentää on mahdollista vahvistaa esimerkiksi ympäristönsuojelulain kokonaisuudistuksen yhteydessä. Luonnontilaisuusasteikon tehokas hyödyntäminen kuitenkin edellyttää esimerkiksi selvitysten tekoon suunnattuja resursseja.

Luonnontilaisuusasteikkoa ja sen käyttöä tulisi kehittää ennen strategian lopullista hyväksymistä.

Ehdotus määrittelee tavoitteet ja toimenpiteet soiden ja turvemaiden käytölle. Tavoitteeksi esitetään maa- ja metsätalouden hyötyjen ja energiahuollon turvaaminen, haitallisten vesistö- ja ilmastovaikutusten vähentäminen sekä suoluonnon suotuisan suojelutason saavuttaminen. Lisäksi tavoitteena on monikäyttö- ja kulttuuripalvelujen turvaaminen.

Strategialuonnos sisältää 35 linjausta ja 82 toimenpidettä. Toimenpiteet liittyvät kestävään suometsätalouteen, turvepeltojen viljelyyn ja pellonraivaukseen, energia- ja ympäristöturpeen tuotantoon ja käyttöön sekä soiden luontaisten keruutuotteiden ja riistan saatavuuden turvaamiseen. Työryhmä ehdottaa suoluonnon suojelun ja ennallistamisen pitkän aikavälin ohjelman laatimista vuoden 2013 loppuun mennessä.

Strategiaehdotuksessa esitetään lisäksi neljä keinoa soiden ja turvemaiden käyttömuotojen yhteensovittamiseksi: luonnontilaisuusasteikon käyttöön ottoa, maakuntakaavoituksen ohjausvaikutuksen lisäämistä, vapaaehtoisia tilusjärjestely- ja vaihtomaa –mekanismeja sekä turvemaiden tilinpitojärjestelmän kehittämistä.

 

Yleistä

Strategialuonnos on monipuolinen katsaus suo- ja turvekysymykseen. Mutta samalla se on jossain määrin sekava ja vaikeasti hahmotettava kokonaisuus, koska esimerkiksi ehdotettuja toimenpiteitä on toistettu eri asiakokonaisuuksien yhteydessä. Voidaan myös esittää kysymys, onko työryhmä täysin onnistunut pyrkimyksessä sovittaa yhteen erilaisia soihin ja turpeen käyttöön liittyviä tavoitteita ja ristiriitoja.

Kuntien kannalta oleelliset strategialuonnoksen kysymykset koskevat turpeen energiakäyttöä ja ilmastopolitiikkaa, turpeenoton ympäristöluvan edellytyksiä sekä valtakunnallisten alueidenkäytön tavoitteiden ja maakuntakaavoituksen suhdetta turpeenottoon. Näiltä osin Kuntaliitto esittää asiasta seuraavaa.

 

Turpeen energiakäyttö ja ilmastopolitiikka

Turpeen energiakäyttö on paitsi suoluonnon monimuotoisuuden merkittävin uhkatekijä, myös ilmastopoliittinen ongelma. Turpeen poltosta aiheutuvat päästöt rinnastetaan sekä päästöjen laskennassa että päästökaupassa fossiilisiin polttoaineisiin. Turpeen hiilidioksidin ominaispäästö on suurempi kuin kivihiilen. Turpeen osuus energiantuotantoon käytettyjen polttoaineiden hiilidioksidipäästöistä on ollut 15–22 prosenttia Suomen energiantuotannon päästöistä ja turpeen polton päästöt ovat kasvaneet huomattavasti vuoden 1990 jälkeen: vuosien 2006–2008 päästöt olivat 50–90 prosenttia suuremmat kuin vuonna 1990.

Samalla on otettava huomioon turpeen merkitys energiatuotannossa. Jopa kymmenet kuntien energialaitokset käyttävät turvetta polttoaineenaan. Polttoaineen vaihto uusiutuvaan vaatii suuria investointeja eikä ole toteutettavissa lyhyellä tähtäimellä. Turpeella on myös työllistävä vaikutus etenkin Keski- ja Pohjois-Suomeen alueilla, jotka ovat elinkeinorakenteeltaan yksipuolisia ja syrjäisiä. Kotimaisena polttoaineena se ylläpitää energiaomavaraisuutta ja on monessa nykyisessä laitoksessa edellytys toimivalle puun energiakäytölle.

Strategialuonnoksessa ei ole esitetty vaihtoehtoa turpeen energiakäytölle Suomen energiaomavaraisuuden ylläpitäjänä, vaikka työryhmän tavoitteiden kannalta olisi voinut olettaa, että tähän olisi työryhmässä ollut nimenomaista mielenkiintoa. Esimerkiksi linjaukset L19 (”Turpeen energiakäytöllä edistetään Suomen energiaomavaraisuutta, puu- ja peltoenergian käyttöä sekä turvataan taajamien ja teollisuuden lämmön ja sähkön saantia.”) ja L21 (”Varmistetaan turpeen saatavuus varaamalla turvetuotannolle… riittävät tuotantopinta-alat maanomistajien näkemykset huomioon ottaen ja luonnontilaisuusasteikon mukaisesti.”) sekä toimenpiteen T35 (”Kotimaisten polttoaineiden… kilpailukykyä edistetään ja pidetään yllä uusiutuvan energian velvoitepaketin sisältämin keinoin.”) olisi ollut mahdollista esittää niin, että ne suuntautuisivat jollain aikajänteellä turveriippuvuuden vähentämiseen.

Turpeen muita polttoaineita alhaisempi verotus on ollut edellytys sen kilpailukyvylle suhteessa muihin polttoaineisiin. Strategiaehdotuksessa soiden ja turvemaiden kestävästä ja vastuullisesta käytöstä ja suojelusta olisi tullut etsiä taloudellisia ja teknologisia ratkaisuja, jotka pitkällä tähtäimellä ratkaisevat turpeen käyttöön liittyviä ilmasto-, energia- ja aluepoliittisia ristiriitoja. Tähän olisi sinänsä hyvät edellytykset, koska turvetta koskevat ratkaisut – mukaan lukien sen verotus - ovat täysin kansallisessa päätösvallassa.

Strategiaehdotuksessa on rajoituttu etsimään toimenpiteitä joilla luonnontilaisia soita saataisiin turpeen energia- ja ympäristöhyödyntämisen ulkopuolelle. Strategiaehdotuksessa ehdotetaan, että uusiin turvetuotantoon hankittaviin alueisiin sovellettaisiin 1.2.2011 alkaen luonnontilaisuusasteikkoa, mikä ehdotuksen mukaan edistäisi pitkällä aikavälillä soiden suojelun ja hyödyntämisen tavoitteiden yhteensovittamista.

Luonnontilaisuusasteikko on sinänsä kannatettava ajatus, mutta ehdotetussa muodossa on epävarmaa johtaako se toivottuun lopputulokseen. Myöskään menettelyn soveltaminen vasta 1.2.2011 jälkeen hankittuihin alueisiin ei edistä soiden suojelun ja hyödyntämisen tavoitteiden yhteensovittamista.

Strategiaehdotuksessa todetaan, että soiden ja turvemaiden käytön ilmastovaikutukset muodostavat monimutkaisen ja huomattavia epävarmuuksia sisältävän kokonaisuuden. Tämäkin epävarmuus olisi edellyttänyt varovaisuusperiaatteen mukaisesti erityistä painotusta pyrkimykseen välttää suoluontoa merkittävästi muuttavia hankkeita. Turveriippuvuuden vähentäminen Suomen energiapolitiikassa voisi myös merkittävästi vähentää paineita turpeen käytön sääntelyyn vaikeaksi osoittautuneiden ympäristö- ja luonnonsuojelusääntelyn sekä valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden / kaavoituksen avulla.

 

Turpeenoton edellytykset

Energiaturpeen verotukseen ja luonnontilaisuusasteikon käyttöön liittyvien keinojen ohella turpeen hyödyntämisen ja etenkin luonnontilaisten soiden suojelua voidaan edistää myös säädöksiä kehittämällä. Turpeen voidaan katsoa olevan ainoa merkittävä kansallinen luonnonvara, joka ei ole sääntelyn piirissä.

Ongelmalliseksi on muodostunut ympäristönsuojelulain 42 §:n tulkinta ympäristöluvan myöntämisen edellytyksistä, jonka mukaan ympäristöluvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta aiheudu yksin tai yhdessä muiden toimintojen kanssa muun muassa terveyshaittaa, merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, maaperän tai pohjaveden pilaantumista tai erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista.

Vallitsevan tulkinnan mukaan ympäristöluvan harkintaperusteisiin kuuluvat lähtökohtaisesti ainoastaan toiminnasta aiheutuvien päästöjen ympäristövaikutukset eikä ympäristön fyysistä muuttamista voida lupaharkinnassa ottaa huomioon paitsi silloin kun kyseessä olevalla alueella on luonnonsuojelulailla suojeltuja lajeja, luontotyyppejä tai muun muassa suurten petolintujen pesäpuita tai vesilailla suojeltuja pienvesiä.

Strategiaehdotuksessa on päädytty olemaan tekemättä tilannetta selkiyttäviä säädösmuutosehdotuksia. Linjauksissa on tyydytty yleiseen tavoitteeseen kehittää turvetuotannon lupakäsittelyä ja lisätä sen ennakoitavuutta (L22). Ainoana sääntelyn kiristämiseen johtavana toimenpiteenä ympäristönsuojeluasetusta ehdotetaan muutettavaksi siten, että myös alle kymmenen hehtaarin kaupalliset turvetuotantohankkeet tulevat luvanvaraisiksi (T40). Ehdotus on parannus nykytilanteeseen, mutta suojelutavoitteiden kannalta varsin varovainen uudistus. Laajennettua luvanvaraisuutta koskevien turvetuotantohankkeiden osalta toimivaltaisen viranomaisen tulee olla valtion lupahallinnon.

Mahdollisuuksia turpeen käytön sääntelyn tehostamiseen on useita. Erillisen suo- tai turvelain tai turpeen maa-aineslakiin sisällyttämisen lisäksi on mahdollista kehittää ympäristönsuojelulain, luonnonsuojelulain ja/tai maankäyttö- ja rakennuslain säädöksiä.

Strategiaehdotuksenkin mukaan tämä voisi olla tehtävissä esimerkiksi lisäämällä suojeltujen soiden määritelmä ympäristönsuojelulakiin tai viittaamalla luonnonsuojelulakiin otettavaan vastaavaan säännökseen ja kehittämällä luvanmyöntämisedellytyksiä koskevia säännöksiä.

Koska vallitseva tulkinta erityisten luonnonolosuhteiden huonontumisesta ympäristöluvan edellytyksiä harkittaessa ei tue luonnontilaisten soiden suojelua, mikä on todettu selkeäksi ongelmaksi, säädösmuutoksia asian selkiyttämiseksi tulisi vielä harkita.

Ehdotukset sähköisestä lupajärjestelmästä (T43) ja lupahakemusten laatimisen ohjeistuksesta (T44) ovat kannatettavia.

 

Maakuntakaavoitus

Strategiaehdotuksen mukaan lisäämällä maakuntakaavoituksen ohjausvaikutusta soiden käytön suunnittelussa voidaan edistää uuden, soita merkittävästi muuttavan maankäytön ohjaamista jo ojitetuille tai muuten luonnontilaltaan merkittävästi muuttuneille soille ja turvemaille. Se edellyttää kuitenkin maakuntaliitoilta aktiivista panostusta ja eri soiden käyttömahdollisuuksien kohdekohtaista tunnistamista.

Strategiaehdotuksen mukaan luonnontilaisuusasteikon avulla on maakuntakaavassa mahdollista ohjata soiden ja turvemaiden käyttöä nykyistä paremmin. Näin alueen suunniteltu käyttö voi ennakoidusti edetä ympäristölupamenettelyssä edellyttäen, että luvan muutkin edellytykset toteutuvat. Maakuntakaavan ohjausvaikutusta esitetään vahvistettavaksi ympäristönsuojelulain uudistamisen yhteydessä.

Kuntaliiton näkemyksen mukaan maakuntakaavan ja ympäristöluvan välistä kytkentää on mahdollista vahvistaa esimerkiksi ympäristönsuojelulain kokonaisuudistuksen yhteydessä. Luonnontilaisuusasteikon tehokas hyödyntäminen kuitenkin edellyttää esimerkiksi selvitysten tekoon suunnattuja resursseja. Näitä resursseja tulisi osoittaa maakuntaliittojen käyttöön esimerkiksi samanlaisella menettelyllä kuin kunnille on osoitettu METSO-arvojen kartoituksiin.

Strategiaehdotuksen mukaan luonnontilaisuusasteikon käyttöönotto myös toteuttaa ja tarkentaa valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden turvetuotantoa koskevaa päätöstä, jonka mukaan turvetuotantoalueiksi varataan jo ojitettuja tai muuten luonnontilaltaan merkittävästi muuttuneita soita ja käytöstä poistettuja suopeltoja. Strategiaehdotukseen sisältyvässä eriävässä mielipiteessä toisaalta esitetään näkemys, että luonnontilaisuusasteikon luokittelu jopa heikentää nykytilannetta tulkitsemalla VAT-määrittelyä uudelleen siten, että luonnontilaisia suon osia ei enää tarvitsisikaan jättää turvetuotannon ulkopuolelle. Tällainen tulkinta huonontaa soiden huomioimista maakuntakaavoituksessa jopa nykytilanteeseen verrattuna. Luonnontilaisuusasteikkoa ja sen käyttöä tulisikin tältä osin selkiyttää ennen strategian lopullista hyväksymistä.

 

SUOMEN KUNTALIITTO

Leena Karessuo
johtaja,
yhdyskunta, tekniikka, ympäristö

Maija Hakanen
ympäristöpäällikkö

tags