Lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle 6.11.2026 ( 634/03.01.01/2026) Minna Antila, Mari Sjöström, Annakaisa Tikkinen, Jarkko Lahtinen

HE 233/2026 vp hallituksen esitys eduskunnalle varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja vapaan sivistystyön järjestämistä häiriötilanteessa koskevaksi lainsäädännöksi

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi varhaiskasvatuslakia, perusopetuslakia, Helsingin eurooppalaisesta koulusta annettua lakia ja vapaasta sivistystyöstä annettua lakia. Esitys sisältää ehdotukset mainituissa laeissa säädetyn kasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen turvaamiseksi erilaisten häiriötilanteiden aikana sekä näihin tilanteisiin varautumiseksi. 

Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2027.  

Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta lausua sivistysvaliokunnalle.

Pääsääntönä on, että normaalioloissa ja normaaliolojen häiriötilanteissa esiintyvät uhat voidaan torjua viranomaisten säännönmukaisin, normaaliolojen lainsäädännön mukaisin toimivaltuuksin ja voimavaroin. Poikkeusoloista ja poikkeusolojen toimivaltuuksista säädetään valmiuslaissa. Varautumista koskeva sääntely tukee osaltaan häiriötilanteen hallintaa myös normaalioloissa. 

Kuntaliitto näkee, että kasvatuksen ja koulutuksen osalta on tärkeää, että myös normaaliolojen erityislainsäädäntöä kehitetään siten, että siihen sisältyy riittävät ja ajantasaiset säännökset erilaisten poikkeus- ja häiriötilanteiden varalle. 

Kuntaliitto toteaa yleisesti, että esityksessä on nostettu esille hyviä asioita. Koska kunnat järjestävät kaikkia tähän esitykseen sisältyviä palveluja, on tärkeää tarkastella ehdotettuja säännöksiä siten, että ne muodostavat loogisen kokonaisuuden ja edistävät varautumista sekä häiriötilanteissa toimimista. 

Esitys liittyy samalla valmiuslain kokonaisuudistukseen, minkä vuoksi sääntelykokonaisuuden johdonmukaisuuden merkitys korostuu. Häiriötilanteita ja poikkeusoloja koskevien ehdotusten suhde valmiuslain opetusta ja koulutusta koskeviin toimivaltuuksiin edellyttää rinnakkaista tarkastelua. 

Kasvatuksen ja koulutuksen järjestäjien kannalta on olennaista hahmottaa toimivaltuudet 1) valmiuslain käyttöönottoon johtavissa tilanteissa 2) niissä häiriötilanteissa, jotka kasvatuksen ja koulutuksen lainsäädäntö tunnistaa sekä 3) niissä häiriötilanteissa, joita kasvatuksen ja koulutuksen lainsäädäntö ei tunnista. Lainsäädännön on oltava näiden erilaisten tilanteiden kannalta selkeä. 

Kuntaliitto toteaa, että kyseessä on uutta lainsäädäntöä ja pitää erittäin tärkeänä, että ehdotettujen säännösten käytännön soveltamista ja niiden riittävyyttä tuetaan ja seurataan. Tarvittaessa lainsäädäntöä on jatkokehitettävä toimeenpanossa saatujen kokemusten pohjalta. 

Vaikutusten arvioinnista

Lisäksi Kuntaliitto toteaa yleisesti, että uudet ja laajenevat tehtävät on korvattava kunnille ja muille opetuksen järjestäjille täysimääräisesti. Kuntaliitto yhtyy siihen, että häiriötilanteiden aikana kasvatus- ja opetusjärjestelyistä voi aiheutua kunnille kustannuksia, jotka ovat riippuvaisia käsillä olevasta häiriötilanteesta ja sen kestosta sekä siitä, minkälaisia poikkeuksia häiriötilanteessa tulee sovellettavaksi ja tästä syystä kustannuksia voi olla mahdotonta tarkoin ennakoida. 

Esityksen taloudellisten vaikutusten arvioinnin osalta todetaan muun ohella, että valtiolla on häiriötilanteiden joustojen aktivoiduttua mahdollisuus tarkastella kasvatuksen ja opetuksen järjestäjien sekä vapaan sivistystyön oppilaitosten ylläpitäjien taloudellista tukemista tarpeen mukaan tilapäisesti esimerkiksi valtionavustuksella, kuten tehtiin koronapandemian aikana. Kuntaliitto edellyttää, että tarvittaessa varaudutaan myös määräaikaisiin valtionosuuden korotuksiin eikä valtionosuuden tasoa häiriötilanteen johdosta saa alentaa. Esimerkiksi aamu- ja iltapäivätoiminnan keskeytyksestä huolimatta tuntimääriä ei kompensoida oppilaalle ja valtionosuudet säilyvät keskeytyksestä huolimatta muuttumattomina. Häiriötilanteistä ei lähtökohtaisesti synny kunnille kustannussäästöjä. 

Esityksessä vaikutuksia on arvioitu muun ohella seuraavasti: ”Etäopetukseen siirtymisen yhteydessä olisikin huolehdittava siitä, että oppivelvollisilla on maksutta käytettävissään opetukseen osallistumisen edellyttämät digitaaliset päätelaitteet, tarvittavat verkkoyhteydet sekä riittävä tuki niiden käyttöön. Käytännössä näiden edellytysten toteuttaminen voi kuitenkin vaatia opetuksen järjestäjiltä aikaa hankintojen, laitteiden käyttöönoton ja tukijärjestelyjen toteuttamiseksi sekä aiheuttaa lisäkustannuksia. Tämän vuoksi etäopetukseen siirtyminen häiriötilanteissa edellyttäisi todennäköisesti opetuksen järjestäjille osoitettavaa erillistä valtion rahoitusta tai muuta valtion tukitoimea, jotta digitaalisten välineiden ja yhteyksien saatavuus voitaisiin turvata yhdenvertaisesti koko maassa.” Kuntaliitto pitää tärkeänä, että taloudellisten vaikutusten arvioinnissa asia on tunnistettu ja huomioitu. 

Häiriötilanteen määrittely 

Hallituksen esityksessä perusopetuslakiin ehdotetaan uutta häiriötilanteen määritelmää koskevaa sääntelyä. Häiriötilanteella tarkoitetaan tässä laissa poikkeuksellista uhkaa, tilannetta tai tapahtumaa, joka estää opetuksen järjestämisen siten kuin muualla tässä laissa säädetään tai joka vaarantaa oppilaiden turvallisuuden ja terveyden. Häiriötilanne voi ilmetä paikallisesti, alueellisesti tai valtakunnallisesti. Säännöksessä lueteltaisiin tilanteet, joita pidettäisiin häiriötilanteina. Lisäksi mahdollisia häiriötilanteita on kuvattu esimerkinomaisesti säännöskohtaisissa perusteluissa. Lisäksi on mainittu, että häiriötilanteita eivät ole esimerkiksi lakko tai henkilöstön saatavuusongelmat. 

Esityksessä varhaiskasvatuslakiin ja vapaasta sivistystyöstä annettuun lakiin ehdotetaan perusopetuslakia vastaavaa häiriötilannetta koskevaa säännöstä. 

Kuntaliitto pitää tarkoituksenmukaisena, että häiriötilanteen määritelmä on yhtenevä varhaiskasvatuslaissa sekä eri koulutusmuotoja koskevassa lainsäädännössä. 

Varhaiskasvatus

Lähtökohtaisesti varhaiskasvatusta tulee järjestää ja tuottaa varhaiskasvatuslain mukaisesti myös häiriötilanteissa. Esityksessä säädettäisiin mahdollisuudesta valtioneuvoston asetuksella poiketa eräistä varhaiskasvatuksen järjestämiseen liittyvistä säännöksistä kuten aukioloajoista, henkilöstömitoituksista häiriötilanteen aikana, jos se häiriötilanteesta johtuen on välttämätöntä. Kuntaliitto ehdottaa, että valiokunta arvioisi, miten poikkeussäännökset soveltuvat rajattuihin ja äkillisiin tilanteisiin, jonka johdosta varhaiskasvatuksen tilat eivät ole käytettävissä tai pääsy niihin estyy tai päiväkoteja/toimipisteitä joudutaan kokonaan tai osittain sulkemaan. Myös tuen toteuttaminen häiriötilanteissa edellyttäisi tarkempaa arviointia. 

On perusteltua, että varhaiskasvatuslakiin ehdotetaan lisättäväksi yksityisten varhaiskasvatuksen tuottajien velvollisuus ennakkoon tehtävillä varautumista koskevilla suunnitelmilla, etukäteisvalmisteluilla sekä muilla toimenpiteillä varmistaa tehtäviensä mahdollisimman häiriötön hoitaminen häiriötilanteissa. 

Esitykseen sisältyy säännös siitä, että kunnan on varautumisessaan varmistettava palvelujen jatkuvuuden turvaaminen myös silloin, jos yksityinen palveluntuottaja ei pysty järjestämään tai tuottamaan varhaiskasvatusta häiriötilanteissa. 

Kuntaliitto toteaa, että vaikka kunnan järjestämisvelvollisuus ei varhaiskasvatusta ns. ostopalveluna tai palvelusetelillä järjestettäessä siirry yksityiselle palveluntuottajalle, yksityisellä varhaiskasvatuksen tuottajalle on kuitenkin ensisijainen vastuu varhaiskasvatuksen järjestämisestä asiakkaille kunnan/asiakkaan kanssa tehdyn sopimuksen ja varhaiskasvatuslain mukaisesti myös poikkeus- ja häiriötilanteissa. Samoin tilanteessa, jossa perhe valitsee kunnan järjestämän varhaiskasvatuspaikan sijaan taloudellisen tuen, yksityisellä on vastuu varhaiskasvatuksen järjestämisestä asiakkaan kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti. Hakeutumisesta kunnan palveluiden piiriin säädetään varhaiskasvatuslaissa erikseen. Lisäksi yksityisen varautumisvelvollisuudesta säädettäisiin jatkossa lailla.  Kuntaliitto katsoo, että olisi kuitenkin tarpeen tarkemmin arvioida missä tilanteessa, millaisten edellytysten täyttyessä, miten todennettaisiin, ettei yksityinen palveluntuottaja pysty varhaiskasvatuspalvelua häiriötilanteessa järjestämään tai tuottamaan. 

Kuntaliitto painottaa, että sellaisia vastuita tai velvoitteita ei kunnille voi asettaa, joita sen on häiriötilanteessa mahdoton toteuttaa.

Esi- ja perusopetus

Esityksessä perusopetuslakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 b luku, jossa säädettäisiin muun muassa häiriötilanteen määritelmästä esi- ja perusopetuksessa, opetuksen järjestämisen periaatteista häiriötilanteissa, opetuksen järjestämisestä etäopetuksena häiriötilanteissa sekä opetukseen tehtävistä poikkeuksista häiriötilanteissa. 

Perusopetuslakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 20 k §; jossa säädettäisiin opetuksen järjestämisen periaatteet häiriötilanteissa seuraavasti: Häiriötilanteissa opetus tulee ensisijaisesti järjestää valtakunnallisten opetussuunnitelmien perusteiden mukaisesti siten, että kelpoisuus jatko-opintoihin saavutetaan. Oppilaalla on oikeus opetukseen, 4 a luvussa tarkoitettuun oppimisen ja koulunkäynnin tukeen sekä turvalliseen opiskeluympäristöön myös häiriötilanteiden aikana. Lisäksi pykälän 2 momentissa säädettäisiin ns. haavoittuvasta oppilasjoukosta, jotka tulee häiriötilanteiden opetusjärjestelyissä erityisesti ottaa huomioon. 

Kuntaliitto pitää hyvänä, että lakitasolla on määritelty, ketkä kuuluvat häiriötilanteessa ns. haavoittuvassa asemassa oleviin, erityisesti huomioon otettaviin oppilaisiin. 

Voimassa olevassa perusopetuslaissa (34 §) säädetään mm. opetuksen järjestäjän tapaturman hoitovastuusta. Keinot, joilla opetuksen järjestäjä voi turvata sekä puuttua turvallisen oppimisympäristön ongelmiin on etäopetuksessa selkäesti lähiopetusta rajatummat. Kuntaliitto ehdottaa, että valiokunta arvioisi tarkemmin, mitä turvallinen opiskeluympäristö häiriötilanteen aikana tarkoittaa, esimerkiksi etäopetukseen siirryttäessä, jolloin oppilaat ovat fyysisesti eri tiloissa/kotona. Kuntaliitto painottaa, että sellaisia vastuita tai velvoitteita ei kunnille ja muille opetuksen järjestäjille voi asettaa, joita sen on häiriötilanteessa mahdoton toteuttaa. Kuntaliitto toteaa, että uusi oppimisen ja koulunkäynnin tuen malli on tosiasiallisesti haastava toteuttaa häiriötilanteissa ja ehdottaa, että valiokunta arvioisi asiaa tarkemmin. Opetuksen järjestäjän on häiriötilanteessa kohdennettava henkilöstövoimavaroja sekä lähi- että etäopetukseen. Oppilaan oikeus opiskeluympäristön turvallisuuteen ja tukeen on syytä huomioida, mutta lienee kuitenkin selvää, että häiriötilanne jo itsessään asettaa haasteen turvata lasten ja nuorten turvallisuus ja täysimääräinen tuki.

Perusopetuslakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 20 l §, jossa säädettäisiin opetuksen järjestämisestä etäopetuksena häiriötilanteessa: “Etäopetuksella häiriötilanteissa tarkoitetaan opetusta, jossa opettaja ja oppilas ovat fyysisesti eri tilassa. Jos häiriötilanteesta johtuen opetuksen järjestämiseksi on välttämätöntä, valtioneuvoston asetuksella säädetään opetuksen järjestämisestä etäopetuksena. Tällainen asetus annetaan määräajaksi, enintään kolmeksi kuukaudeksi.  Jos häiriötilanne on paikallinen tai alueellinen, voi valtioneuvoston asetuksen sijaan Lupa- ja valvontavirasto päättää opetuksen järjestämisestä etäopetuksena. Päätös tulee tehdä yhteistyössä OKM:n kanssa. Tällainen päätös voidaan antaa enintään viikoksi. Lupa- ja valvontaviraston päätös voidaan panna täytäntöön lainvoimaa vailla olevana. Opetuksen järjestäjä arvioi valtioneuvoston asetuksen tai LVV:n päätöksen mukaisesti, mitkä toimipisteet, vuosiluokat ja opetusryhmät siirtyvät etäopetukseen. Mitä tässä pykälässä säädetään ei koske 20 k §:n 2 momentissa tarkoitettuja oppilaita.” 

Kuntaliitto pitää ehdotettua etäopetuksen määritelmää hyvänä. Perusopetuslakiin ehdotettu säännös opetuksen järjestämisestä etäopetuksena on keino jatkaa opetusta häiriötilanteessa. Kuntaliitto toteaa, että henkinen kriisinkestävyys ja resilienssikyvykkyys ovat sivistyspalveluiden keskeinen tehtävä. Poikkeusoloissakin vahva tahtotila on, että opetusta ja koulutusta ei keskeytetä. Koronapandemian aikana opetuksen ja koulutuksen järjestämistä ei poikkeusoloissa keskeytetty vaan valtioneuvoston ns. soveltamisasetuksilla otettiin käyttöön perusopetuksessa uutena opetuksen järjestämismuotona etäopetus, johon kunnat ja muut opetuksen järjestäjät eivät olleet voineet ennalta varautua, koska normaaliolojen lainsäädäntö ei sitä mahdollistanut eikä voimassa oleva valmiuslain toimivaltuussäännös tunnista. Kuntaliitto pitää tärkeänä, että normaaliolojen lainsäädäntöä kehitetään siten, että esimerkiksi perusopetuksessa etäopetuksen mahdollistaminen huomioidaan jo ns. normaaliolojen lainsäädännössä. 

Esityksen mukaan etäopetukseen siirtymisestä voidaan säätää valtioneuvoston asetuksella sekä ajallisesti ja alueellisesti rajatussa häiriötilanteessa Lupa- ja valvontaviraston päätöksellä. Kuntaliitto toteaa, että häiriötilanteille luonteenomaista on äkillisyys, joten Kuntaliitto pitää tärkeänä, että LVV:llä on riittävät voimavarat ja resurssit, jotta häiriötilanteisiin pystytään reagoimaan välittömästi. 

Esityksen mukaan opetuksen järjestäminen etäopetuksena häiriötilanteissa ei koskisi 20 k §:n 2 momentissa tarkoitettuja ns. haavoittuvassa asemassaolevia oppilaita. Näitä olisivat esiopetuksen oppilaat, perusopetuksen 1.-3. vuosiluokan oppilaat, oppilaat, jotka saavat 20 c §:n 2 momentissa tarkoitettuna oppilaskohtaisena tukitoimena erityisopettajan antamaa opetusta erityisluokassa tai tulkitsemis- ja avustajapalveluita, 20 i §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetut toiminta-alueittain opiskelevat oppilaat ja 5 §:ssä tarkoitetut perusopetukseen valmistavan opetuksen oppilaat. 

Kuntaliitto pitää perusteltuna esityksen tahtotilaa, että kaikki oppilaat eivät voisi häiriötilanteessa siirtyä etäopetukseen ja, että kohdejoukko on lailla rajattu. Kuntaliiton mukaan esityksessä ei ole riittävästi perusteltu, miksi oppilaat, jotka saavat 20 c §:n 2 momentissa tarkoitettuna oppilaskohtaisena tukitoimena tulkitsemis- ja avustajapalveluita eivät voi siirtyä häiriötilanteessa etäopetukseen. Kuntaliitto esittää oppilaskohtaista tukea saavien oppilaiden osalta, että vain 20 c §:n 2 momentissa tarkoitettuna oppilaskohtaisena tukitoimena erityisluokanopettajan antamaan opetusta erityisluokassa saavat oppilaat kuuluvat lähiopetuksen piiriin. Näin rajaus selkeytyy. 

Kuntaliitto pitää tärkeänä, että esityksessä on tunnistettu, että opetuksen järjestäminen etäopetuksena häiriötilanteissa lisää tietosuoja- ja tietoturvaosaamisen vaatimuksia, ja, että tarve kansalliselle keskitetylle ja ajantasaiselle informaatio-ohjaukselle ja koulutukselle korostuu. Tämä olisi syytä tehdä ennakoivasti osana varautumistyötä. 

Esityksessä ei ehdoteta säädettäväksi poikkeusta perustuslain 16 §:n oikeudesta maksuttomaan perusopetukseen. Perusopetuslakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 20 m §, jossa säädettäisiin opetukseen tehtävät poikkeukset häiriötilanteissa. Pykäläluonnoksen 1 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta valtioneuvoston asetuksella poiketa eräistä opetuksen järjestämistä koskevista säännöksistä, jos se häiriötilanteesta johtuen on välttämätöntä. Poikkeamismahdollisuus koskisi opetussuunnitelman laatimista ja noudattamista, valtakunnallisesta tuntijaosta poikkeamista sekä opetuksen vuosittaista, viikoittaista sekä päivittäistä työmäärästä poikkeamista. 

Kuntaliitto ehdottaa, että valiokunta arvioi ehdotuksen vaikutuksia valtakunnallisesta tuntijaosta poikettaessa sekä poikettaessa opetuksen vuosittaisesta, viikoittaisesta ja päivittäisestä työmäärästä, esimerkiksi siitä näkökulmasta olisivatko lyhennettyä opetuksen määrää ja laajuutta koskevat ratkaisut oppilaan osalta pysyviä ja miten ne vaikuttaisivat oppilaan sivistyksellisiin oikeuksiin, yhdenvertaisuuteen sekä jatko-opintokelpoisuuteen erityisesti silloin, kun oppilas on häiriötilanteen aikana yhdeksänvuotisen perusopetuksen päättövaiheessa. Tällöin myös vaikutukset opetuksen järjestäjän järjestämisvelvollisuuteen häiriötilanteen päätyttyä edellyttävät tarkempaa arviointia.  

Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi poikkeuksista maksuttoman aterian järjestämisessä häiriötilanteessa. Kuntaliitto esittää, että 20 m §:n 3 momentin ensimmäistä lausetta täydennetään siten, että opetuksen järjestäjällä olisi velvollisuus antaa häiriötilanteen aikana kaikille opetukseen osallistuville oppilaille maksuton ateria. 

Perusopetuslain mukaisen aamu- ja iltapäivätoiminnan keskeyttäminen

Esityksessä ehdotetaan perusopetuslakiin uutta 20 n §:ä, jonka mukaan ”Jos häiriötilanteesta johtuen on välttämätöntä, valtioneuvoston asetuksella säädetään 8 a luvussa tarkoitetun aamu- ja iltapäivätoiminnan väliaikaisesta keskeyttämisestä. Tällainen asetus voi olla voimassa enintään kolme kuukautta kerrallaan.”

Kuntaliitto pitää tärkeänä, että aamu- ja iltapäivätoiminnan keskeyttämismahdollisuus häiriötilanteissa esityksessä tunnistetaan mutta kiinnittää huomiota siihen, että aamu- ja iltapäivätoiminnan kohdejoukkoon kuuluu pääsääntöisesti ne oppilaat, joiden opetusta ei ehdotettujen säännösten perusteella voida järjestää etäopetuksena häiriötilanteessa. Kuntaliitto pitää tärkeänä, että kunnan ei keskeytyksen johdosta tarvitse korvata säädettyjä aamu- ja iltapäivätoiminnan tuntimääriä ja valtionosuudet säilyvät keskeytyksestä huolimatta muuttumattomina. 

Yksityisten opetuksen järjestäjien varautumisvelvollisuus

Esityksessä ehdotetaan uudessa 20 o §:ssä säädettäväksi, että yksityisen opetuksen järjestäjän tulee ennakkoon tehtävillä varautumista koskevilla suunnitelmilla, etukäteisvalmistelulla sekä muilla toimenpiteillä varmistaa tehtäviensä mahdollisimman häiriötön hoitaminen. Kuntaliitto pitää ehdotusta perusteltuna. 

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että kunnan on varautumisessaan varmistettava opetuksen jatkuvuuden turvaaminen silloin, jos yksityinen opetuksen järjestäjä ei pysty järjestämään opetusta häiriötilanteessa. Kuntaliitto ei pidä ehdotettua säännöstä tarpeellisena ja ehdottaa sitä poistettavaksi. Kuntaliiton käsityksen mukaan yksityisen opetuksen järjestäjän tulee varautua opetuksen jatkuvuuden turvaamiseen häiriötilanteissa. Opetuksen järjestämisestä voidaan esityksen mukaisesti häiriötilanteissa poiketa. Kuntaliitto kiinnittää huomiota, että yksityiset valtioneuvoston luvansaaneet opetuksen järjestäjät saavat opetuksen järjestämiseen 100 % kotikuntakorvauksen ja opetus ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain mukaisen lisärahoituksen. 

Vapaa sivistystyö

Kuntaliitto pitää tärkeänä, että vapaan sivistystyön oppivelvollisuuskoulutus tunnistetaan häiriötilanteita koskevassa sääntelyssä. 

Oppivelvollisille suunnatun koulutuksen tavoitteena on edistää opiskelijan omaehtoista oppimista ja antaa opiskelijalle valmiudet opintojen jatkamiseen perusopetuksen jälkeisessä koulutuksessa. Oppivelvollisen koulutuspolun jatkuvuuden kannalta on tarkoituksenmukaista, että koulutukseen kuuluvien opintokokonaisuuksien tavoitteet ja keskeiset sisällöt on mahdollista saavuttaa myös häiriötilanteen sattuessa. 

Kuntaliitto katsoo, että olisi perusteltua arvioida oppivelvollisuuttaan suorittavien oikeutta opintososiaalisiin etuihin ja oppilaitoksen ylläpitäjän velvollisuutta niiden rajatumpaan järjestämiseen häiriötilanteiden aikana. 

Esityksessä ehdotetaan vapaasta sivistystyöstä annettuun lakiin lisättäväksi uusi 23 a §, jonka 1 momentissa säädettäisiin vapaan sivistystyön oppilaitosten varautumisvelvollisuudesta. 

Vapaasta sivistystyöstä annetun lain mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö voi myöntää luvan oppilaitoksen ylläpitämiseen kunnalle, kuntayhtymälle, rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle. Kuntien ja kuntayhtymien osalta varautumisvelvollisuudesta säädetään valmiuslaissa. Pykäläluonnoksen säännöskohtaisten perustelujen mukaan syntyy vaikutelma, että pykälässä olisi tarkoitus säätää yksityisten luvansaaneiden vapaan sivistystyön oppilaitosten, joita valmiuslain varautumisvelvollisuus ei koske, varautumisvelvollisuudesta. Kuntaliitto ehdottaa, että säännöksen sanamuoto täsmennetään siten, että 23 c §:ssä säädetty varautumisvelvollisuus koskisi muita kuin kuntia ja kuntayhtymätaustaisia vapaan sivistystyön oppilaitoksia. 

Kuntaliitto pitää tärkeänä, että vaikutusarvioinnissa tunnistetaan vapaan sivistystyön oppijoiden moninaisuus ja erityisesti ne haasteet, joita voi liittyä esimerkiksi ikäihmisten ja maahanmuuttajien puutteellisiin digitaitoihin.

 

SUOMEN KUNTALIITTO

Susanna Huovinen                             Minna Antila
Varatoimitusjohtaja                            Juristi

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista

Kuntajuristi, et työskentele yksin!

Liity mukaan juristiverkostoon ja hyödynnä verkostotapaamiset työsi tukena.

Liity verkostoon!

Ilmoittaudu mukaan Sivistyksen ajankohtaistunti – webinaareihin!

Sivistyksen ajankohtaistunti -webinaareissa käsitellään muun muassa varhaiskasvatukseen, peruskouluun ja toisen asteen koulutukseen liittyviä teemoja. Webinaareja pidetään noin kuusi vuodessa.

Lue lisää ja ilmoittaudu webinaareihin.

Muutoksenhakuohjemallit varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen toimialalla

Erikoislainsäädäntöön sisältyvät muutoksenhakusäännökset syrjäyttävät kuntalaissa säädetyn muutoksenhaun. Lue lisää