Nykytilanne Perusopetusasetuksen (852/1998) 2 §:n mukaan opetusryhmät muodostetaan vuosiluokittain. Jos opetuksen tarkoituksenmukainen järjestäminen sitä edellyttää, eri vuosiluokkien sekä esi- ja lisäopetuksen oppilaita voidaan kuitenkin opettaa samassa opetusryhmässä tai antaa opetusta yhdessä
Lausunnot
Lausunnot ovat Kuntaliiton kannanottoja viranomaisten lausuntopyyntöihin. Kunnille annettuja lausuntoja emme julkaise verkossa.
Ympäristöministeriö pyytää lausuntoa asunto-osakeyhtiötalojen perusparannuslainojen valti-ontakausta koskevasta lakiesityksestään. Valtiontakauksella on tarkoitus parantaa asunto-osakeyhtiötalojen perusparannusten rahoitusedellytyksiä. Tavoitteena on nopeuttaa erityisesti lähiöissä sijaitsevien
Ympäristöministeriö pyytää lausuntoa asunto-osakeyhtiötalojen perusparannuslainojen valti-ontakausta koskevasta lakiesityksestään. Valtiontakauksella on tarkoitus parantaa asunto-osakeyhtiötalojen perusparannusten rahoitusedellytyksiä. Tavoitteena on nopeuttaa erityisesti lähiöissä sijaitsevien
Yleistä Suomen Kuntaliitto kiinnittää huomiota siihen, että nyt lausuttavana oleva sosiaalihuoltolakia olisi ollut syytä tarkastella samassa yhteydessä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lain kanssa. Näiden lakiluonnosten lausuntokierrokset olisi ollut syytä järjestää
Selvityksen pääsisältö - lähtökohdat Metropolilainsäädäntöä valmistelevan työryhmän työn taustalla on hallituksen rakennepoliittisessa ohjelmassaan (29.8.2013) tekemä linjaus, että metropolialueen kilpailukyky varmistetaan, estetään segregaatiota sekä tehostetaan maankäytön, asumisen ja liikenteen
Ympäristöterveydenhuollon keskusvirastot (Evirs, Valvira ja Tukes) ovat valmistelleet yhteisen valvontaohjelman. Ympäristöterveydenhuollon valvontaohjelmaa ohjaa Vna 78/2011, jossa määritellään keskusvirastojen yhteiset periaatteet. Valvontaohjelman tärkeä tehtävä on yhtenäistää keskusvirastojen
Terveydensuojelun valvontaohjelmassa on esitetty valvontavelvoitteiden keventämistä vähempiriskisiltä kohteilta. Ohjelmassa on nostettu esiin kohteita, joissa oleskelu on lyhytaikaista ja jotka eivät todennäköisesti aiheuta terveyshaittaa (luentosalit, kirkot, kirjastot, konserttisalit, bingohallit
Sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltu terveydensuojelulain muutos, jolla yhtenäistetään ns. ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimuksia ja hyväksymismenettelyä keskittämällä arviointitehtävät valtakunnallisesti yhteen rekisteriin ja poistamalla kuntakohtaisen hyväksymisvaatimuksen
Kuntaliiton lausunto: Hallituksen esitysluonnos oppivelvollisuusiän nostamiseksi 9.6.2014. Lausunto ohessa pdf-liitteenä.
Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt Suomen Kuntaliitolta lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi työllistymistä edistävästä moniammatillisesta yhteispalvelusta sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Lausunnon laatimisen tueksi Kuntaliitto toteutti kaikille Manner
Opetushallitus on pyytänyt Kuntaliitolta lausuntoa yhteisten tutkinnon osa-alueiden osaamistavoitteista ja arvioinneista. Tavoitteena on, että jokainen nuori jatkaisi opintojaan perusopetuksen jälkeen toiselle asteelle, lukioon tai ammatilliseen peruskoulutukseen suorittaen siellä tutkinnon. Jotta
Opetus- ja kulttuuriministeriössä on valmisteltu luonnos valtioneuvoston asetukseksi kirjastoista annetun valtioneuvoston asetuksen 4 §:muuttamisesta. Asetuksessa ehdotetaan muutettavaksi yhtä tai useampaa kirjaston toimipistettä johtavan kelpoisuusvaatimusta koskevaa säännöstä. Asetusmuutos koskee
Opetus- ja kulttuuriministeriö on pyytänyt Kuntaliitolta lausuntoa hallituksen esityksestä koskien lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain muuttamista. Lakiin lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta ehdotetaan
Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lausuntoa asetusluonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi ammattikorkeakouluista ja asetusluonnoksesta opetus- ja kulttuuriministeriön asetukseksi ammattikorkeakoulujen perusrahoituksen kriteereistä. Lausunnolla olevat asetusluonnokset perustelumuistioineen
Opetushallitus on pyytänyt Kuntaliitolta lausuntoa Opetushallituksen toimialaan kuuluvista muista määräyksistä. Hallitus on 20.3.2014 antanut eduskunnalle esityksen laeiksi ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta sekä eräiksi
Kuntaliiton lausunto HE 38/2014 vp laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta eduskunnan hallintovaliokunnalle, 26.5.2014, dnro 2345/90/2014, Jouko Heikkilä löytyy pdf-dokumenttina liitteet osiosta.
Energiatehokkuuslain säätämistarve perustuu energiatehokkuusdirektiivin (2012/27/EU) kansalliseen toimeenpanoon. Direktiivin toimeenpanoa on edeltänyt laajapohjaisen työryhmän työ vuosina 2012 ja 2013. Keskeinen osa energiatehokkuusdirektiivin sisällöstä on Suomessa tarkoitus toteuttaa
Yleistä Esiopetukseen osallistui vuonna 2013 Tilastokeskuksen mukaan 59 671 lasta eli runsaat 98 prosenttia koko ikäluokasta. Suomessa kuusivuotiaiden ikäluokasta v. 2012 noin 1 200 lasta ei osallistunut esiopetukseen. Osa esiopetuksen ulkopuolelle jääneistä kuusivuotiaista oli jo koulussa tai
Sosiaali- ja terveysministeriö on valmistellut ympäristöterveydenhuollon maksullisuutta koskevia lakimuutoksia. Taustalla on Kuntaliiton aloite ympäristöterveydenhuollon lainsäädännön yhtenäistämisestä sekä rakennepoliittisen ohjelman tavoite kattaa valvonnan kustannukset jatkossa paremmin
Valtioneuvoston kirjelmät direktiiviehdotuksista koskien keskisuurten 1-50 MW polttolaitosten päästöjä (U13/2014 vp.) ja päästökattoja (U14/2014 vp.) Päästökattodirektiiviehdotus ja keskisuurten polttolaitosten päästödirektiiviehdotus perustuvat monivuotiseen EU-ohjelmaan ”Puhdasta ilmaa Eurooppaan