Kuntien varautumisen ja turvallisuuden tueksi julkaistu laaja tietopaketti
Kuntaliitto on koonnut uudelle kuntien varautumisen verkkosivustolle laajasti varautumisohjeita kuntien varautumisen tueksi.
- Sivusto on toistaiseksi laajin suoraan kuntien varautumista tukeva ohjeistus- ja suosituskokonaisuus, sanoo Kuntien varautumisesta ja turvallisuudesta vastaava kehittämispäällikkö Ari Korhonen.
- Mukaan on otettu ajankohtaisia varautumisohjeita niin kriittisen infrastruktuurin suojaamisen kuin asiakirjojen salassapidonkin näkökulmista. Lisäksi sivustolla ohjeistetaan myös varautumisen päätöksentekomallista kunnissa, Korhonen kertoo.
Kunnissa varautumiseen suhtaudutaan nyt eri tavoin kuin vielä muutama vuosi sitten. Yhä useampi kaupunki on esimerkiksi palkannut varautumisasiantuntijan. Varautumisen taso on ottanut harppauksia eteenpäin, mutta kehittävää on yhä, etenkin yhteistoiminnassa eri toimijoiden välillä, sanoo Korhonen.
Kuntaliiton ohjeistusten lisäksi varautumissivustolle on koottu linkkejä eri toimijoiden oppaisiin. Lisäksi julkaistaan myös kokonaan uusia häiriötilanneoppaita.
- Väestönsuojelun sopimusmallit kuntien ja hyvinvointialueiden välillä, kirjastojen valmiussuunnitelman malli sekä kuntien toiminta säteilyvaaratilanteissa ovat tuoreimmat oppaat.
Verkkosivut elävät ajassa eli niitä päivitetään tarpeen tullen.
- Varautuminen ja painotukset muuttuvat, silloin myös ohjeistuksia muutetaan. Lisäksi kuntien turvallinen ja kriisinkestävä kunta -verkosto tarjoaa keskinäistä varautumisen tukea kunnille, muistuttaa Korhonen.
Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää
- kuntien varautuminen ja turvallisuus
Palvelemme kuntien henkilöstöä ja luottamushenkilöitä heidän tehtäviinsä liittyvissä asioissa. Neuvontapalveluita varten suosittelemme käyttämään ensisijaisesti neuvontapyyntölomaketta.
Tuoretta turvallisuudesta ja varautumisesta
Nuorisorikollisuuden kasvu vaatii nopeita toimia
Väkivaltaa vastaan -hanke
Väestön siirtäminen ja majoittaminen - varautuminen pelastustoimintaan, väestönsuojeluun ja evakuointiin
Kunnan varautuminen säteilyturvaonnettomuuteen
Suositus kunnan someviestintään kansallisissa tai alueellisissa kriiseissä
Selvitys radikalisoitumisen ja väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisevästä työstä on ilmestynyt
Millaisia valmiuksia kuntatason toimijoilla on toteuttaa ennaltaehkäisevää toimintaa, minkä tasoista osaamista radikalisoitumiseen ja väkivaltaiseen ekstremismiin kunnilla on käytössään ja miten johdettu toiminta jalkautuu käytännön työhön.
Kuntaliiton ratkaisut teknisen toimen osaajapulaan
Teknisen alan työvoimapula on pahenemassa. Kunnista puuttuu kaavoittajia, rakennustarkastajia, kiinteistöinsinöörejä ja rakennuttajia sekä monia muita maankäytön, rakentamisen ja infrapalvelujen ammattilaisia.