Ajankohtaista
Tältä sivulta löydät Kuntaliiton tiedotteet, uutiset ja blogit. Tutustu myös verkkolähetyksiimme Kuntaliitto LIVE -sivulla ja tapahtumiimme tapahtumakalenterissa.
Mediapalvelua tarjoavien viestintäammattilaisten tiedot löytyvät medialle-sivulta.
Kuntaliitto luovutti 22.9. opetusministeri Li Anderssonille aloitteen etäopetuksen mahdollistamisesta oppivelvollisuusikäisten perusopetuksessa
Sivistystyönantajat, Opetushallitus ja Kuntaliitto aloittavat selvityksen kasvatus-, koulutus- ja tutkimusalan johtajuudesta. Tutkimuksellisena
Piilevää potentiaalia
Tervetuloa seuraamaan Työllisyystiistai -lähetyksen ajankohtaisia teemoja suorana Kunta.tv:stä tiistaina 22.9.2020 klo 10.00! Lähetystä pääset
Kuntalaki antaa valtuustolle harkintavaltaa päättää laissa säädettyä vähimmäismäärää suuremmasta valtuuston koosta. Kunnissa olisi syytä nyt
Kunnat ovat Suomessa merkittävin yhdyskuntien vesihuoltopalvelujen tuottaja. Meillä on kansainvälisesti tunnustettu juotavan hyvä talousvesi sekä
Viime vuonna alkanut valtiovarainministeriön erillisrahoitusmuoto kuntien digikehitykseen saa parhaillaan jatkoa lokakuun haussa. Kunnilta toivotaan
Kuntaliitto on varovaisen helpottunut, että Sanna Marinin hallitus kuuli kuntien tuskan ja jatkoi kuntakentän koronatukea myös vuodelle 2021. Vaikka
Sote – nopeus- vai kestävyyslaji?
Kuntaliiton ja Ylen tekemässä kyselyssä viranomaiset nostavat esiin kiinteistönhaltijan jätteenkuljetusjärjestelmän ja kaksoisjärjestelmän aiheuttamat
Kansallisarkisto on tehnyt päätöksen 25.8.2020 (KA/14752/07.01.01.03.01/2020) kaupanvahvistajien päiväkirjojen, kiinteistönluovutusilmoitusten sekä
Kuntaliiton julkaisu Kunnan hallintosääntö on päivitetty vastaamaan vuoden 2020 sääntelyä. Lukuun 7 on lisätty hallintosäännössä määriteltävät
Yhteiset digiratkaisut -kehitystyössä olemme nostaneet esiin avointen ohjelmistokielten merkitystä ja niiden hyödynnettävyyttä myös julkishallinnon
Lämmin kiitos kaikille Kuntamarkkinoille ja kuntatalousyksikön tietoiskuihin ja seminaariin osallistuneille. Tavataan taas ensi vuonna 15.-16.9.2021
Kunnissa halutaan viedä eteenpäin investointeja, jotka tukevat energiamurrosta, ilmastotoimia ja saavutettavuutta sekä edistävät innovaatioita ja
Koronavirus ja sen torjumiseksi asetetut rajoitteet ovat koetelleet kaupunkien ja kaupungistumisen perusluonnetta. Aluekehittämisen konsulttitoimisto
Lempäälän kunnanhallituksen puheenjohtaja Heikki Hakala on nimetty vuoden valtuutetuksi Kuntaliiton keräämistä ehdotuksista. Toista kertaa
Tuoreen tutkimustiedon mukaan enemmistö, 59 prosenttia, vastanneista kuntalaisista, arvioi oman kotikuntansa sijoittuvan melko tai erittäin hyvin