Kuntatalous on jo ennen koronaepidemiaa ollut heikossa tilanteessa ja myös kaupunkien tilanne on ollut hälyttävä. Korona kurittaa eri kaupunkeja ja
Ajankohtaista
Tältä sivulta löydät Kuntaliiton tiedotteet, uutiset ja blogit. Tutustu myös verkkolähetyksiimme Kuntaliitto LIVE -sivulla ja tapahtumiimme tapahtumakalenterissa.
Mediapalvelua tarjoavien viestintäammattilaisten tiedot löytyvät medialle-sivulta.
Julkaisemme 1.12.2020 yhdessä valtiovarainministeriön kanssa julkisen hallinnon strategian. Laajassa yhteistyössä sidosryhmien kanssa valmisteltu
1. Pitkittynyt taloudellinen taantuma ja ahdistus työpaikkojen säilymisestä lisäävät sosiaalisia ongelmia. Niitä aiheuttavat myös jatkuva etätyö
Kuntaliitto on myöntänyt tunnustukset ja kunniamaininnat vuoden 2019 parhaille pro gradu -tutkielmille sekä ammattikorkeakoulutasoisille
Liikenne solmukohdassa
Valtion ja kuntien työnjakoa työllisyyden hoidossa ollaan uudistamassa. Hallituksen budjettiriihen päätösten mukaisesti parhaillaan valmistellaan
Hallitus on esittämässä oppivelvollisuuslainsäädännön laajentamisen yhteydessä ammatillisen koulutuksen lakiin valtuutussäännöstä, jonka mukaan
Kuntaliiton kyselyyn vastanneista 62 prosenttia ei laskisi kuntavaalien äänestysikärajaa 18 vuodesta 16 vuoteen. Äänestysikärajan laskemista kannattaa
1) Kotien muuttuminen toimistoiksi ja oppilaitoksiksi haastaa kuntien palvelutarjontaa, kun ihmiset eivät liiku kotoa entiseen tapaan
Millaista tulevaisuuden liikkuminen voisi olla Suomen haja-asutusseuduilla? Tämä on kysymys, johon digitaalisista ratkaisuista etsitään nyt vastausta
Parantavatko määräykset ja uhkasakot?
Opetushallitus, Sivistystyönantajat ja Kuntaliitto ovat syksyllä 2020 keränneet kattavalta joukolta kasvatus-, koulutus-, tutkimusalan ja kuntien
Koronaepidemian vaikutukset näkyvät sairaanhoitopiirien vuoden 2020 tammi-elokuun talouden ja suoritteiden toteumatiedoissa, ilmenee Kuntaliiton
Kuntaliitto osallistuu oikeusministeriön Oma kieli -kampanjaan, joka puhuu paremman kieli-ilmapiirin puolesta. Oikeusministeriö toivoo viestin