Luontaisten vahvuuksien omaperäinen ja tuottoisa markkinointi toi tämän vuoden kuntamarkkinoinnin Suomen mestaruuden Lapin kansainväliselle
Ajankohtaista
Tältä sivulta löydät Kuntaliiton tiedotteet, uutiset ja blogit. Tutustu myös verkkolähetyksiimme Kuntaliitto LIVE -sivulla ja tapahtumiimme tapahtumakalenterissa.
Mediapalvelua tarjoavien viestintäammattilaisten tiedot löytyvät medialle-sivulta.
Kuka antaa esimerkillisen mallin kunnanvaltuutetun yhteistyö- ja uudistustaidoista? Se selviää Kuntamarkkinoiden seminaarissa torstaina 10. syyskuuta
Puoluejohtajat ottavat perinteisesti yhteen Kuntamarkkinoiden ensimmäisen päivän päätapahtumassa eli puheenjohtajapaneelissa, mutta koronavuonna 2020
Suomen ensimmäinen kansallinen julkisten hankintojen strategia lanseerataan Kuntamarkkinoilla tänään 9.9.2020. Valtiovarainministeriö ja Kuntaliitto
Useampi kuin kolme neljästä Kuntaliiton kyselyyn vastanneesta aikoo äänestää kevään 2021 kuntavaaleissa. Lähes joka viides ei ottanut vielä kantaa
Kuntaliitto tapasi maakuntajohtajat 2.9.2020 sote-uudistuksen lakiluonnosten merkeissä. Keskustelussa maakuntajohtajat totesivat, että maakuntien
Kuntien ja kaupunkien näkökulma on jäänyt liian vähälle huomiolle Marinin hallituksen sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenneuudistusta koskevissa
Tuoreen selvityksen mukaan suomalaiset kunnat pitävät ilmastonmuutokseen varautumista tärkeänä kehittämisteemana. Vaikka systemaattista
Osallisuuden arviointi auttaa kuntia kehittämään toimintaansa niin, että osallistumisella on hyödyllisellä tavalla vaikuttavuutta sekä kunnan
Kuntaliiton verkostoissa käsiteltiin elokuun aikana laajasti sote-uudistusta koskevia lakiluonnoksia sekä niihin liittyviä kuntatoimijoiden kannalta
Kuntaliitto on saanut vuoden ennakointiteko -palkinnon kunta-alan ennakointitoiminnan kartoittamisesta. Selvitys tuotti uraa-uurtavaa tietoa kunnissa
Laki digitaalisten palveluiden tarjoamisesta eli niin kutsuttu digipalvelulaki (306/2019) velvoittaa kuntia tekemään verkkosivustoista ja
Ulosottouudistuksen myötä perintätoimintaa harjoittavan henkilön ja julkisyhteisön on toimitettava ulosottohakemus ulosottoviranomaiselle
Kuntaliiton lakimiesten perinteinen Lakiklinikka järjestettiin 9.-10.9.2020 verkossa. Kiitos kaikille Kuntamarkkinoille ja Lakiklinikalle
Tervetuloa seuraamaan kuntavaalien paneelikauden avaavaa Kuntamarkkinoiden puoluejohdon paneelia suorana verkkolähetyksenä 9.9.2020 klo 10.00-11.30
Koronakriisi on haastanut suomalaisen terveydenhuoltojärjestelmän. Mitä ajankohtaista tapahtuu sosiaali- ja terveysasioiden saralla ja miten sote
Tärkeä kuntien digikehityksen vauhdittaja ja mahdollistaja on yhteiskehittäminen. Se tarkoittaa osaamisen ja tuen jakamista kunnissa sekä yhdessä
Kuntaliitolla on käynnissä laajat kuntalais- ja päättäjäkyselyt kuntien palveluista ja tulevaisuudesta. Keväällä toteutettuun kuntalaiskyselyyn