Yleiskirje 17/80/2000, 15.6.2000, V. Valpasvuo/eg

Maa-aineslain muutos

Yleiskirje 17/80/2000, 15.6.2000, V. Valpasvuo/eg  

Laki maa-aineslain muuttamisesta (495/2000) on annettu 26.5.2000 ja muutos tulee voimaan 15.6.2000. 

Muutoksessa tehtiin maa-aineslakiin maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) johtuvat tarkistukset.

Vanhan rakennuslain (370/1958) 6 a §:n mukainen kielto ottaa maa-aineksia rantavyöhykkeellä ilman vahvistettua yleiskaavaa tai rantakaavaa on lisätty maa-aineslakiin hieman lievemmässä muodossa siten, että maa-aineksia ei saa ottaa meren tai vesistön rantavyöhykkeellä ilman erityistä syytä.

Vuonna 1997 tehdyllä muutoksella saatettiin maa-ainesten ottotoiminta vuosittaisen seurannan piiriin. Nyt tehdyllä muutoksella myös kotitarveotto saatettiin seurannan piiriin siten, että merkittävän ottamispaikan sijainti ja arvioitu ottamisen laajuus tulee ilmoittaa kunnan valvontaviranomaiselle. Olemassa olevista kotitarveoton ottamispaikoista ilmoitus tulee tehdä vuoden kuluessa lain voimaantulosta.

Maa-aineslain mukaisen lupahakemuksen kuulemismenettelyä koskevaa 13 §:ä tarkennettiin siten, että kuulutusaika on 30 päivää ja että ottamisalueen sisältävään kiinteistöön rajoittuvien kiinteistöjen ja muiden alueiden omistajien ja haltijoiden kuulemisvelvollisuutta ei ole silloin, kun kuulemista heidän osaltaan voidaan pitää ilmeisen tarpeettomana.

 

Lisätietoja:
Vesa Valpasvuo, puh. (09) 771 2558
Hannu Huhtala, puh. (09) 771 2266

 

Liite
Laki maa-aineslain muuttamisesta 495/2000

 

Tiedoksi
Kunnan maa-aineslain mukaiset lupa- ja valvontaviranomaiset
Ympäristöministeriö
Alueelliset ympäristökeskukset
Maakuntien liitot

Maa-aineslain muutos

1. Yleistä

 

Laki maa-aineslain muuttamisesta (495/2000) on annettu 26.5.2000 ja muutos tulee voimaan 15.6.2000.

 

Maa-aineslakia (555/1981) muutettiin maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) säätämisen yhteydessä niin, että maa-ainesten ottaminen kokonaisuudessaan, myös kaavoitetuilla alueilla, saatettiin maa-aineslain piiriin. Tästä johtuen maa-aineslakia täydennettiin samassa yhteydessä niin, että asemakaavan, yleiskaavan ja kaavoituksesta aiheutuvien toimenpiderajoitusten vaikutus voidaan ottaa huomioon lupaharkinnassa.

 

 

Ainesten ottamisen rajoituksia koskevan uuden 3 §:n 2 momentin takia on nyt tarkistettu 4 §:ssä olevia, kotitarvekäyttöä koskevia viittaussäännöksiä.

 

Vanhan rakennuslain (370/1958) 6 a §:ssä oli kielletty maa-ainesten ottaminen rantavyöhykkeellä ilman vahvistettua yleiskaavaa tai rantakaavaa. Maa-ainesten ottamista koskevissa 3 §:ssä luetelluissa rajoituksissa on kielletty maa-ainesten ottaminen muun ohella niin, että turmellaan kaunista maisemakuvaa. Säännös ei korosta vesistöön liittyvää maisemaa, vaikkakin rantamaisemalla usein on kauneusarvoja. Rantamaisemien ei kuitenkaan kaikilta osin voida sanoa olevan säännöksessä tarkoitettuja kauniita maisemia, vaan alueelle tyypillisiä, tavanomaisia maisemia. Rantamaisemilla on tästä huolimatta erityistä merkitystä vesimaiseman ja luonnon monimuotoisuuden kannalta.

 

Tämän vuoksi lakia on muutettu niin, ettei maa-aineksia saa ottaa meren tai vesistön rantavyöhykkeeltä ilman erityistä syytä. Vanhan rakennuslain säätämistapaan nähden säännös olisi hieman lievempi, sillä kysymyksessä ei ole ehdoton kielto, vaan lupa voitaisiin myöntää, jos erityisiä syitä harkittaisiin olevan. Erityiset syyt voisivat olla olemassa esimerkiksi sellaisissa tapauksissa, jossa ottaminen määrän vähäisyyden vuoksi tai ottamistavaltaan ei heikennä rantavyöhykkeen maisemallisia arvoja tai luonnon monimuotoisuutta. Mikäli maa-aineslupahakemus kohdistuu rantavyöhykkeelle, tulee hakijan hakemuksessaan asianmukaisilla selvityksillä ja ympäristön vaikutusarvioilla perustella erityisten syiden olemassa oloa sekä sitä, ettei ottamisesta muutoinkaan aiheudu 3 §:n mukaisia haitallisia vaikutuksia.

 

Vuonna 1997 maa-aineslakiin tehdyllä varsin laajalla muutoksella saatettiin maa-ainesten ottamistoiminta vuosittaisen seurannan piiriin. Tämän tarkoituksena oli parantaa tietoja maa-ainesvarojen käytöstä suhteessa voimassa oleviin lupiin. Laissa tarkoitettu kotitarveotto on edelleen lupavelvollisuuden ulkopuolella, eikä sitä ole säädetty vuosittaisen seurannan piiriin kuuluvaksi. Sen vuoksi kotitarveotosta on varsin vähän tietoja alueellisesti tai laajuudeltaan. Muutoksella saatetaan myös kotitarveotto seurannan piiriin siten, että merkittävän ottamispaikan sijainti ja arvioitu ottamisen laajuus ilmoitettaisiin kunnan valvontaviranomaiselle.

 

Maankäyttö- ja rakennuslain säätämisen yhteydessä maa-aineslakiin jääneet viittaukset rakennuslakiin ja sen mukaisiin kaavoihin, toimenpidekieltoihin ja kuulemismenettelyihin on muutettu vastaaviksi viittauksiksi maankäyttö- ja rakennuslakiin sekä kuulemismenettelyä koskevaa säännöstä on samalla selkeytetty ja mahdollistettu jättää rajanaapureiden kuuleminen suorittamatta silloin, kun sitä on pidettävä ilmeisen tarpeettomana.

2. Lakimuutoksen perusteluja

3 §. Ainesten ottamisen rajoitukset.
Pykälän uudeksi 3 momentiksi on otettu säännös, jonka mukaan meren tai vesistön rantavyöhykkeellä maa-aineksia ei saa ottaa ilman erityisiä syitä, ellei aluetta ole asemakaavassa tai oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa osoitettu tätä tarkoitusta varten. Säännös vastaa vaikutukseltaan varsin pitkälle vanhassa rakennuslain 6 a §:ssä ollutta kieltoa ottaa maa-aineksia rantavyöhykkeeltä ilman kaavoitusta. Erona on kuitenkin, että säännöksen mukaisesti sen tulkinta tulee harkittavaksi lupamenettelyn yhteydessä. Tämä on perusteltua sen vuoksi, että joissakin paikoin esimerkiksi vanhoja kalliokiviaineksen ottopaikkoja on hyvinkin lähellä rantaa ja näiden ottojen kohtuullinen jatkaminen voidaan harkita lupa-asian yhteydessä. Samoin jos ottaminen määrän vähäisyyden vuoksi tai ottamistavaltaan ei heikennä rantavyöhykkeen maisemallisia arvoja tai luonnon monimuotoisuutta, erityiset syyt saattaisivat olla olemassa. Jos maa-aineslupahakemus, esimerkiksi rakennuskiven ottamiseksi, kohdistuu rantavyöhykkeelle, hakemuksessa tulee selvityksillä ja ympäristön vaikutusarvioilla perustella erityisten syiden olemassa oloa sekä sitä, ettei ottamisesta muutoinkaan aiheudu 3 §:n mukaisia haitallisia vaikutuksia.

 

Rantavyöhykkeellä tarkoitettaisiin suhteellisen kapeaa rannan osaa, samaa käsitettä kuin maankäyttö- ja rakennuslaissa oleva rantavyöhyke. Näin ollen rantavyöhykkeen asettaminen muita alueita jonkin verran tiukemman lupaharkinnan piiriin ei vaikuttaisi myöskään merkittävästi maanomistajiin tai maa-ainesten ottajiin.

4 §. Luvanvaraisuus.
Maa-ainesten ottaminen 2 momentissa säädettyä kotitarvekäyttöä varten on edelleen luvanvaraisuuden ulkopuolella, mutta tällöinkin ottamispaikat on sijoitettava ja ainesten ottaminen järjestettävä siten kuin maa-aineslain 3 §:n 2 momentissa säädetään. Ottamisen on lisäksi noudatettava 3 §:n1 momentissa säädettyjä ottamisen rajoituksia, jos kysymyksessä on ottaminen kiinteistönmuodostamislain (554/1995) 2 §:n 2 kohdassa tarkoitetulla yhteisalueella. Perusteena jälkimmäiselle oli yhteisalueottamisen mahdollisuus nousta määrällisesti huomattavan suureksi. Edellä kerrotut muutokset maa-aineslakiin lisättiin kesäkuun 1997 alusta voimaan tulleella lainmuutoksella.

 

Maa-aineslain 3 §:ään on vuoden 2000 alusta lukien lisätty uusi kaavallisia näkökohtia sisältävä 2 momentti ja tässä muutoksessa niin ikään lisätään uusi 3 momentti. Näin voimassa oleva 2 momentti siirtyy 4 momentiksi ja edellä mainittu omalta tilalta tapahtuvan kotitarveoton järjestämistä koskeva viittaussäännös vastaavasti tarkistetaan. Samalla yhteisalueottamisessa säädetään noudatettavaksi 3 §:n 1 momentin rajoitusten ohella myös pykälän 2 momenttiin lisättyjä kaavallisia edellytyksiä. Näin estyisi ottaminen yhteisalueelta esimerkiksi niin, että kaavassa virkistysalueeksi tarkoitetun alueen käyttö vaikeutuisi tai että turmeltaisiin kaupunki- tai maisemakuvaa.

10 §. Luvan voimassaolo.

Maankäyttö- ja rakennuslain 208 §:n mukaan muussa laissa oleva viittaus rakennuslakiin ja sen mukaisiin kaavoihin tarkoittaa maankäyttö- ja rakennuslain voimaantulon jälkeen viittausta tuohon lakiin ja sen mukaisiin kaavoihin. Selvyyden vuoksi kuitenkin pykälän 2 momentissa oleva viittaus seutukaavaan on muutettu viittaukseksi maakuntakaavaan, koska uuden maankäyttö- ja rakennuslain kaavoitusjärjestelmässä ei enää siirtymäkautta lukuun ottamatta ole seutukaavaa. Kun vahvistettua yleiskaavaa maankäyttö- ja rakennuslaissa vastaa oikeusvaikutteinen yleiskaava, on säännökseen lisätty myös tästä maininta.

 

Vielä voimassa oleville, vuonna 1996 tai sen jälkeen vahvistetuille rakennuslain mukaisille seutukaavoille ja yleiskaavoille annetaan nykyisen säännöksen mukainen vaikutus luvan myöntämiseksi enintään 15 vuodeksi tämän lain siirtymäsäännöksellä.

 

Pykälän 3 momentissa on aiemmin tehty mahdolliseksi jatkaa maa-ainesluvan voimassaoloaikaa kymmeneksi vuodeksi, jos aineksia on lupa-ajan päättyessä vielä ottamatta. Lupaa ei voimassa olevan säännöksen mukaan saa kuitenkaan jatkaa, jos alueelle on tullut voimaan rakennuslain 124 a §:ssä tarkoitettu toimenpidekielto. Lain 3 ja 6 §:ään vuoden 2000 alusta lisättyjen kaavoituksellisten näkökohtien huomioon ottamiseksi lupaa ei saa nyt tehdyn muutoksen mukaan jatkaa, jos alueelle on tullut voimaan asemakaava tai oikeusvaikutteinen yleiskaava tai näiden kaavojen laatimista turvaava toimenpiderajoitus. Tällöin lupa-ajan jatkamisen sijasta on haettava uutta lupaa, jolloin mainitut kaavoitukselliset näkökohdat voidaan ottaa huomioon.

 

Pykälän 1 momentti vastaa voimassa olevaa 1 momenttia.

13 §. Kuuleminen.
Maa-aineslupaa koskevan hakemuksen johdosta tapahtuvassa naapureiden kuulemismenettelyssä on säännöksen mukaan noudatettava, mitä maankäyttö- ja rakennusasetuksen (895/1999) 86 §:ssä säädetään. Pykälään on lisätty kuulutusajan pituutta koskevan säännös, jonka mukaan maa-aineslupaa koskevasta hakemuksesta on kuulutettava kunnan ilmoitustaululla 30 päivän ajan. Pykälän mukaan ottamisalueen sisältävään kiinteistöön rajoittuvien kiinteistöjen ja muiden alueiden omistajille ja haltijoille on varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Koska kuulemissäännös saattaa laajentaa kuulemisvelvollisuutta laajan tai monipalstaisen kiinteistön osalta sellaisiinkin naapureihin, joihin maa-aineshakemus ei vaikuta, on pykälään lisätty säännös, jonka mukaan kuulemisvelvollisuutta ei ole, jos kuulemista voidaan pitää ilmeisen tarpeettomana.

23 §. Valvontamaksu ja valtion avustus.
Säännöksessä ollut viittaus rakennuslain 136 §:n tarkoittamaan rakennustyön valvontataksaan on muutettu viittaukseksi maankäyttö- ja rakennuslain 145 §:ssä tarkoitettuun vastaavaan taksaan.

 

23 a §. Ilmoittamisvelvollisuus. Maa-ainesluvan haltijan on 1.6.1997 jälkeen tullut 23 a §:n 1 momentin mukaan ilmoittaa vuosittain kunnalle otetun aineksen määrä ja laatu. Kotitarveottona, johon lupaa ei tarvita, tapahtuvaa ottamista ei ole seurattu sijainniltaan eikä määrältään. Kunnan valvontaviranomaisen on kuitenkin tarpeellista tietää ainakin merkittävien kotitarveottopaikkojen sijainti ja arvioitu ottamisen laajuus voidakseen hoitaa sille kuuluvaa valvontavelvollisuutta. Ilmoitusvelvollisuus ei ole vuosittain toistuva, vaan alueen sijaintipaikan ja arvioidun ottamisen laajuuden toteava. Uusi ilmoitus olisi tarpeen vasta, jos ottamisen laajuus aikaisempaan ilmoitukseen nähden huomattavasti suurenisi. Tällaisena kotitarveottona voidaan pitää ottamisaluetta, josta on otettu tai on tarkoitus ottaa kokonaismäärältään enemmän kuin 500 kiintokuutiometriä maa-aineksia.

Siirtymäsäännös. Vuoden 2000 alusta lähtien maakunnallinen kaava on nimeltään maakuntakaava. Seutukaava kumoutuu, kun alueelle vahvistetaan maakuntakaava. Ellei maakuntakaavaa ole vahvistettu 10 vuoden kuluessa, seutukaava muuttuu maakuntakaavaksi maankäyttö- ja rakennuslain mukaisin oikeusvaikutuksin. Kuitenkin vuonna 2000 ja vielä useana vuonna sen jälkeen on voimassa vanhan rakennuslain aikana vahvistettuja seutukaavoja. Näille kaavoille, samoin kuin vanhan rakennuslain nojalla vahvistetuille yleiskaavoille voidaan jatkossakin antaa se vaikutus, että niissä varatuilla ottamisalueilla lupa voidaan myöntää enintään 15 vuodeksi edellyttäen, että vahvistaminen on tapahtunut vuonna 1996 tai sen jälkeen,. Aikaraja on edelleen tarpeen sen vuoksi, että kaavaa laadittaessa tehdyt ympäristövaikutus- ja muut selvitykset tuon ajan jälkeen voidaan arvioida riittävän perusteellisiksi.

 

Maa-aineslain 10 §:n 2 momentin mukainen oikeusvaikutus on säädetty koskemaan rakennuslain mukaisia seutukaavoja ja yleiskaavoja siihen saakka, kunnes ne on korvattu uuden maankäyttö- ja rakennuslain mukaisilla kaavoilla.

 

Sellaisesta kotitarveoton ottamispaikasta, joka on jo ollut käytössä tämän lain voimaan tullessa, uudessa 23 a §:n 3 momentissa tarkoitettu ilmoitus tulee tehdä vuoden kuluessa lain voimaan tulosta eli 15.6.2001 mennessä.

 

3. Lopuksi

Kuntaliitto tullee syksyllä yhteistyössä ympäristöministeriön kanssa lähettämään kunnille ohjeen kotitarveoton ilmoitusmenettelystä.

 

Ympäristöministeriö tulee julkaisemaan loppuvuonna maa-ainesten ottoa ja ottoalueiden jälkihoitoa koskevan ympäristöoppaan.

 

SUOMEN KUNTALIITTO

 

Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja 
Vesa Valpasvuo, ympäristöasiantuntija

 

Lisätietoja:
Vesa Valpasvuo, puh. (09) 771 2558
Hannu Huhtala, puh. (09) 771 2266

tags