Yleiskirje 14/80/2002, Vesa Valpasvuo/eg 13.8.2002

Ympäristönsuojelulain ja -asetuksen muutokset

Yleiskirje 14/80/2002, Vesa Valpasvuo/eg 13.8.2002 

Eduskunta antoi 14.6.2002 lain ympäristönsuojelulain muuttamisesta ja muutos tuli voimaan 1.7.2002. 

Euroopan yhteisöjen komissio on esittänyt Suomelle huomautuksen eräistä IPPC-direktiivin (96/61/EY) täytäntöönpanossa havaituista puutteista. Tämän vuoksi ympäristönsuojelulakiin on lisätty päästöraja-arvon määritelmä ja sen käyttöä lupapäätöksessä koskevat säännökset. Lisäksi parhaan käyttökelpoisen tekniikan käyttöä, tarkkailumääräyksiä ja luvan voimassaoloa koskevia säännöksiä on täsmennetty.

Samasta syystä annettiin 18.7.2002 valtioneuvoston asetus ympäristönsuojeluasetuksen muuttamisesta ja muutos tuli voimaan 1.8.2002.

Ympäristönsuojeluasetuksen muutoksella tarkennettiin eräitä ympäristöluvanvaraisia laitoksia ja laitosten kokorajoja sekä lupahakemuksen sisältöä koskevaa säännöstä. 
 

Lisätietoja:
Vesa Valpasvuo, puh. (09) 771 2558, vesa.valpasvuo@kuntaliitto.fi 

Liitteet:
Laki ympäristönsuojelulain muuttamisesta (506/2002)
Valtioneuvoston asetus ympäristönsuojeluasetuksen muuttamisesta (621/2002)
  

Tiedoksi: 
Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen
Ympäristöministeriö
Alueelliset ympäristökeskukset

 

1. Yleistä

Euroopan yhteisöjen komissio on esittänyt Suomelle huomautuksen (kirje 2001/2192) eräistä ympäristön pilaantumisen ja vähentämisen yhtenäistämiseksi annetun neuvoston direktiivin 96/61/EY (IPPC-direktiivi) täytäntöönpanossa havaituista puutteista. Suomen hallitus antoi komissiolle 5.12.2001 vastauksensa, jossa todettiin, että vaikka Suomen lainsäädäntö vastaa direktiiviä, voidaan lain sanamuotoja tästä vielä tarkentaa ja että hallitus antaa esityksen eduskunnalle lain muuttamiseksi ja lisäksi valtioneuvosto tulee muuttamaan ympäristönsuojeluasetusta tarvittavilta osin. 

 

2. Ympäristönsuojelulain muutos

Laki ympäristönsuojelulain muuttamisesta (506/2002) tuli voimaan 1.7.2002.

Muutoksessa lain 3 §:ään lisättiin päästöraja-arvoa koskeva määritelmä, joka vastaa IPPC-direktiivin 2 artiklan 6 kohtaa. Määritelmässä on korostettu sitä, että arvoa määritettäessä päästöä ei saa laimentaa päästämisen jälkeen. Lisäksi määritelmällä halutaan varmistaa, että päästöistä annetaan ympäristöluvassa määräys raja-arvona. Määritelmä vastaa pilaantumisen määritelmää, eikä sen voida katsoa poikkeavan jo nykyisin ympäristölupakäytännössä omaksutusta.

Lain 43 §:n 1 momentin lisättiin päästöraja-arvo -termi, jolla halutaan korostaa sitä, että päästöjä koskeva määräys tulee yleensä antaa päästöraja-arvona. Päästöjen ehkäisemiseksi voitaisiin kuitenkin edelleen antaa myös muunlaisia määräyksiä. 

Parhaan käyttökelpoisen tekniikan käyttöä koskevaan lain 43 §:n 3 momenttiin lisättiin maininta päästöraja-arvosta. Lisäksi säännöstä tarkennettiin siten, että lupamääräysten tulee perustua parhaaseen käyttökelpoiseen tekniikkaan, ilman että määräyksellä yksilöitäisiin tietyn tekniikan tai kaupallisen tuotteen käyttö. Tämä ei kuitenkaan estä tarvittaessa edellyttämästä määrättyjä teknisiä ratkaisuja päästöjen tai onnettomuuden ehkäisemiseksi, jos samalla hyväksytään muutkin keinot vastaavan ympäristönsuojelutason saavuttamiseksi. Samoin voidaan edellyttää välttämättömän teknisen laitteen, kuten öljynerotuskaivon tai turvakatkaisimen, käyttöä. Säännös vastaa IPPC-direktiivin 9 artiklan 4 kohtaa sekä yleisesti vakiintunutta lain tulkintaa ympäristölupaharkinnassa.

Tarkkailumääräystä koskevaan lain 46 §:n 1 momenttiin on lisätty säännös, jonka mukaan tarkkailun toteuttamiseksi tulee määrätä myös mittausmenetelmästä, mittausten tiheydestä, mittausten arvioinnista sekä tulosten raportoinnista. Säännös vastaa IPPC-direktiivin 9 artiklan 5 kohtaa. Myös tältä osin Suomen lupakäytäntö on täysin vakiintunut ja säännös vastaa sitä. 

Lain 46 §:n 3 momentin sanamuotoa täsmennettiin nykyiseen verrattuna. Säännöksen mukaan ympäristöluvassa toiminnanharjoittaja voidaan velvoittaa esittämään tarkkailusuunnitelma edellä 1 momentissa säädetystä tarkkailusta. Lupapäätöksessä tulee olla kuitenkin 1 momentin mukaisesti tarpeelliset määräykset tarkkailun yleisestä järjestämisestä. Tarkkailua koskevien luvassa olevien määräysten yksityiskohtaisuus riippuu asian luonteesta. Käyttötarkkailua ja päästöraja-arvojen tarkkailua koskevat määräykset tulee antaa luvassa mahdollisimman tarkasti, mutta muuta ympäristön tilan tarkkailua koskevat määräykset voivat olla myös yleispiirteisiä. Jos luvassa ei voida määrätä tarkkailusta yksityiskohtaisesti, niin sen tarkemman järjestämisen hyväksyy erikseen lupaviranomaisen määräämä viranomainen. Ehdotettu säännös selventäisi nykyistä käytäntöä. 

Luvan voimassaoloa koskevaan lain 55 §:n 2 momenttiin lisättiin säännös, jonka mukaan lupaa on tarkistettava määräajoin, jos lupa koskee IPPC-direktiivin mukaan luvanvaraista toimintaa. Tämä on ollut myös aiemman säännöksen tarkoitus. Muutos on tarpeen IPPC-direktiivin 13 artiklan 1 kohdan täytäntöönpanon tarkentamiseksi. Monien pienehköjen toimintojen lupien määräaikaiseen tarkistamiseen ei siten ole välttämättä tarvetta, jos toimintojen luvanvaraisuus ei perustu yhteisölainsäädäntöön tai yhteisölainsäädännössä ei ole edellytetty luvan tarkistamista. 

 

3. Ympäristönsuojeluasetuksen muutos

Valtioneuvoston asetus ympäristönsuojeluasetuksen muuttamisesta (621/2002) tuli voimaan 1.8.2002.

Muutoksessa asetuksen 1 §:n 1 momentin 8 kohtaan (mineraalituotteiden valmistus) on lisätty uusi alakohta i, joka on muita alakohtia täydentävä ja perustuu IPPC-direktiivin liitteen I luokan 3.4 täsmälliseen täytäntöönpanoon.

Asetuksen 1 §:n 1 momentin 10 kohdan (elintarvikkeiden ja rehujen valmistus) b ja c alakohtia on täsmennetty siten, että säännöksessä ei enää viitata suoraan elintarvikehygienialainsäädäntöön. Säännöksissä määriteltyjen laitosten, lihanjalostuslaitos ja kalastustuotteita käsittelevä laitos, käsitteet vastaavat kuitenkin hygienialainsäädännön peruskäsitteitä ilman, että mainitun lainsäädännön soveltamisalaa koskevat rajaukset olisivat ympäristönsuojelulainsäädännön kannalta ehdottomia. Laitosten luvanvaraisuutta on rajattu vuosikapasiteetilla, joka lihanjalostuslaitoksen osalta on vähintään 200 tonnia ja kalastustuotteita käsittelevän laitoksen osalta vähintään 50 tonnia. Tällaiset laitokset ovat selvästi teollisuuslaitosmaisia, joten esimerkiksi muutaman hengen työllistävä kalanperkaamo ei olisi luvanvarainen pelkästään kyseisen säännöksen perusteella. Vuosikapasiteetiltaan 50 tonnin laitos vastaa vesistökuormituksena asukasvastineluvultaan noin 100 henkilön asumisjätevesien vesistökuormitusta. 

Asetuksen 1 §:n 1 momentin 10 kohtaan on lisätty myös uusi n alakohta, joka on muita alakohtia täydentävä ja joka perustuu IPPC-direktiivin liitteen I luokan 6.4.b täsmälliseen täytäntöönpanoon.

Asetuksen 6 ja 7 §:ään tehtiin vastaavasti muutetusta 1 §:stä johtuvat muutokset. IPPC-direktiivin tarkoittamien toimintojen lupa-asian käsittely kuuluu siten alueellisen ympäristökeskuksen toimivaltaan.

Asetuksen 9 §:n 1 momentin 3 kohtaan lisättiin velvoite esittää yleisölle tarkoitettu tiivistelmä lupahakemuksessa esitetyistä tiedoista. Edelleen 3 momenttiin lisättiin säännös, jonka mukaan 2 momentissa mainitut tiedot tulee aina esittää IPPC-direktiivin mukaan luvanvaraisista toiminnoista. Säännökset ovat tarpeen IPPC-direktiivin 6 artiklan 1 kohdan sanatarkan täytäntöönpanon turvaamiseksi.

Asetuksen 42 §:ää on laajennettu koskemaan myös 1 §:n 1 momentin 8 kohdan uudessa i alakohdassa tarkoitettuja muita toimintoja. Muilta osin 42 §:ää ei ole tarpeen tarkistaa 1 §:ään tehtyjen muutosten johdosta. Asetuksen 1 §:n 1 momentin 8 kohdan i alakohdan ja 10 kohdan n alakohdan tarkoittamia toimintoja ei tiettävästi ole Suomessa, mutta jos kuitenkin tällaisia maassamme on, niin ympäristönsuojelulain 114 §:n mukaan tällaiseen toimintaan voidaan velvoittaa hakemaan lupa aikaisintaan vuoden kuluttua luvanvaraisuuden voimaantulosta.

 

4. Lopuksi

Ympäristönsuojelulain ja -asetuksen muutoksilla ei voida katsoa olevan sanottavampaa vaikutusta ympäristönsuojelulainsäädännön käytännön soveltamiseen vaan niiden voidaan katsoa jossain määrin selventävän lupamenettelyä ja lupaviranomaisten työnjakoa.

Yleisölle tarkoitetun yhteenvedon tekeminen voi aiheuttaa lisätyötä lupahakemusta laadittaessa sekä vireillä olevien lupahakemusten osalta mahdollisesti täydentämistarpeita. Lupaviranomaisten tuleekin huolehtia siitä, että lupahakemus sisältää yleisölle tarkoitetun tiivistelmän hakemuksessa esitetyistä tiedoista ja tarvittaessa edellyttää hakijaa täydentämään hakemustaan tältä osin.
 

SUOMEN KUNTALIITTO 

Leena Karessuo, vastuualueen päällikkö, yhdyskunta, tekniikka ja ympäristö 
Vesa Valpasvuo, ympäristöasiantuntija

tags