Yleiskirje 15/2021, 18.10.2021, Tuula Kock, Annika Korpela, Sami Uotinen, Ellen Vogt

Ilman laillista oleskeluoikeutta kunnassa oleskelevien sosiaali- ja terveyspalvelut

Tässä yleiskirjeessä kuvataan kunnan tai kuntayhtymän sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuita kunnassa ilman laillista oleskelulupaa oleskelevien sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisessä. Tämän yleiskirjeen ulkopuolelle on rajattu turvapaikanhakijoiden sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestäminen, josta on laadittu oma yleiskirjeensä 14/2021 sekä oleskeluluvan saaneiden sosiaali- ja terveyspalvelut, joita koskevat toimet kuuluvat kotouttamisen piiriin.

Lisätietoja:

Palvelusähköposti: soster@kuntaliitto.fi

asiantuntijalääkäri Tuula Kock (terveydenhuolto)
lakimies Annika Korpela
johtava lakimies Sami Uotinen
erityisasiantuntija Ellen Vogt (toimeentulotuki ja asumispalvelut)

Tämä yleiskirje korvaa yleiskirjeen 6/2016, Turvapaikanhakijoiden sosiaali- ja terveyspalvelut vastaanottokeskuksissa ja kuntien rooli. Tässä yleiskirjeessä kuvataan kuntien ja vastaanottokeskusten työnjakoa turvapaikanhakijoiden sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisessä ja tuottamisessa. Omana kohtanaan tarkastellaan yksin maahan tulleisiin alaikäisiin turvapaikanhakijoihin liittyviä kysymyksiä.

Keskeisimpiä teemaan liittyviä käsitteita

Oleskeluoikeus

Laillisen oleskelun perusteista säädetään ulkomaalaislain (301/2004) 40 §:ssä.

Suomen viranomaisen myöntämällä oleskeluluvalla tapahtuva oleskelu;
ilman oleskelulupaa tapahtuva enintään kolme kuukautta kestävä oleskelu, jos ulkomaalainen tulee valtiosta, jonka kansalaiselta ei edellytetä oleskelulupaa;
ilman viisumia tapahtuva enintään kolme kuukautta kestävä oleskelu kuuden kuukauden aikana Schengen-alueelle tulosta lukien, jos ulkomaalainen tulee valtiosta, jonka kansalaiselta ei edellytetä viisumia;
Schengen-viisumilla tapahtuva enintään kolme kuukautta kestävä oleskelu kuuden kuukauden aikana maahantulosta lukien;
Schengen-valtion kansallisella viisumilla tapahtuva enintään kolme kuukautta kestävä oleskelu viisumin ensimmäisestä voimassaolopäivästä; (20.7.2012/449)
Schengen-valtion myöntämällä oleskeluluvalla tapahtuva enintään kolme kuukautta kestävä oleskelu; sekä (20.7.2012/449)
ihmiskaupan uhrin ja 52 d §:ssä tarkoitetun laittomasti maassa oleskelleen ja työskennelleen kolmannen maan kansalaisen 52 b §:ssä tarkoitettuna harkinta-aikana tapahtuva oleskelu. (20.7.2012/449)

Ulkomaalainen saa laillisesti oleskella maassa hakemuksen käsittelyn ajan, kunnes asia on lainvoimaisesti ratkaistu tai on tehty täytäntöönpanokelpoinen päätös ulkomaalaisen maasta poistamiseksi.

Kansainvälistä suojelua hakeva henkilö (puhekielessä turvapaikanhakija)on ulkomaalainen, joka on hakenut kansainvälistä suojelua ulkomaalaislain 95 §:n mukaisesti. Vanha käsite turvapaikanhakija on korvattu lainsäädännössä 1.9.2011 lukien termillä kansainvälistä suojelua hakeva.

Maahanmuuttajaon Suomeen muuttanut ulkomaalainen henkilö, joka oleskelee maassa muuta kuin matkailua tai siihen verrattavaa lyhytaikaista oleskelua varten myönnetyllä luvalla tai jonka oleskeluoikeus on rekisteröity taikka jolle on myönnetty oleskelukortti. Turvapaikanhakijasta tulee maahanmuuttaja, kun hänelle myönnetään turvapaikka ja hän saa oleskeluluvan.

Tilapäistä suojelua saava henkilö on ulkomaalaislain 109 §:n nojalla suojelua saava ulkomaalainen. Henkilön turvallinen paluu kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa ei ole mahdollista sen vuoksi, että maasta tai sen lähialueilta on tapahtunut ihmisten joukkopako aseellisen selkkauksen tai muun väkivaltatilanteen taikka ympäristökatastrofin vuoksi. Tilapäisen suojelun antaminen edellyttää, että suojelun tarve voidaan arvioida lyhytaikaiseksi. Tilapäisen suojelun kesto on yhteensä enintään kolme vuotta.

Ilman laillista oleskeluoikeutta maassa oleskeleva henkilöonhenkilö, jolla ei ulkomaalaislain mukaan ole oikeutta oleskella Suomessa. Laillisen oleskelun perusteista säädetään ulkomaalaislain 40 §:ssä.

Ilman laillista oleskeluoikeutta maassa oleskeleva kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut henkilö on turvapaikanhakija, jonka turvapaikkahakemukseen tehty kielteinen ratkaisu on saanut lainvoiman tai henkilölle on tehty täytäntöönpanokelpoinen päätös maasta poistamiseksi ja hänen oikeutensa vastaanottopalveluihin on päättynyt.

Paperiton henkilö.Paperitonta henkilöä ei ole määritelty lainsäädännössä, vaan se on yleistermi, jonka piiriin lukeutuu sekä oleskeluoikeutettuja että ilman laillista oleskeluoikeutta maassa oleskelevia henkilöitä. Henkilö ei ole automaattisesti paperiton henkilö, jos hänellä ei ole kotikuntaa tai jos hän ei ole sairausvakuutettu Suomessa. Paperittomilla ei tässä yhteydessä tarkoiteta Suomessa lyhytkestoisella turisti- tai liikematkalla olevia henkilöitä (3 kk). Yleensä paperittomalla henkilöllä tarkoitetaan:

maassa ilman oleskelulupaa oleskelevaa, muualta kuin EU- tai Eta-valtiosta tai Sveitsistä tullutta henkilöä (joilla ei ole vakuutusturvaa sairauden tai sairaanhoidon varalle). Henkilön oleskelulupa on umpeutunut tai maahantulo/maassa oleskelu ei ole ulkomaalaislain nojalla laillista.
Suomeen opiskelutarkoituksessa tai muusta syystä muualta kuin EU- tai Eta-valtiosta tai Sveitsistä tullutta henkilöä, joka on saanut oleskeluluvan yksityisen sairausvakuutuksen perusteella, mutta vakuutusturva on päättynyt tai se ei ole riittävän kattava.
Suomeen muualta kuin EU- tai Eta-valtiosta tai Sveitsistä tullutta henkilöä, jonka kotipaikkaoikeuden käsittely on kesken tai epäselvä.
EU-kansalaista, jonka maassa oleskelu on laillista, mutta jolla ei ole vakuutusturvaa sairauden tai sairaanhoidon varalle (esim. Romanian ja Bulgarian romanit).

Maahanmuuttovirasto (puhekielessä usein myös Migri) vastaa valtion vastaanotto- ja järjestelykeskusten ylläpidosta ja päättää niiden perustamisesta, lakkauttamisesta ja toimipaikoista. Vastaanoton käytännön toiminnan ohjaus, suunnittelu ja valvonta kuuluvat Maahanmuuttovirastolle. Maahanmuuttovirasto sopii kunnan, kuntayhtymän, muun julkisoikeudellisen yhteisön taikka yksityisen yhteisön tai säätiön kanssa vastaanottokeskuksen perustamisesta, lakkauttamisesta ja toimipaikasta.

Vastaanottokeskus on paikka, johon kansainvälistä suojelua hakeva ja tilapäistä suojelua saava rekisteröidään sekä usein myös majoitetaan ja joka järjestää kansainvälistä suojelua hakevan ja tilapäistä suojelua saavan vastaanottopalvelut. Alaikäisille turvapaikanhakijoille tarkoitetut ryhmäkodit ja tukiasuntolat ovat myös vastaanottokeskuksia. Vastaanottokeskukseen rekisteröity turvapaikanhakija voi majoittua myös yksityismajoituksessa.

Valtion korvaus kunnan järjestämistä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista

Valtion korvauksen tarkoituksena on korvata valtion varoista

hoitokustannuksia julkiselle terveydenhuollolle, kun se on antanut hoitoa henkilölle, jolla ei ole kotikuntaa Suomessa tai jolla on kotikunta Suomessa, mutta jonka sairaus- ja äitiysetuuksien kustannuksista vastaa toinen EU-lainsäädäntöä soveltava valtio
kiireellisen sosiaalipalvelun kustannuksia kunnalle tai kuntayhtymälle, kun se on antanut välttämättömänä huolenpitona ruokaa, lääkkeitä tai tilapäistä asumispalvelua henkilölle, joka on saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen ja jonka vastaanottopalvelut ovat lakanneet.

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden henkilöiden oikeus vastaanottopalveluihin

Vastaanottolain (746/2011) 14 a §:n mukaan kansainvälistä suojelua hakeva saa vastaanottolain mukaisia vastaanottopalveluja pääsääntöisesti siihen saakka, kun hän joko saa oleskeluluvan tai kielteisen ratkaisun hakemukseensa ja poistuu maasta. Jos kansainvälistä suojelua koskeva hakemus hylätään, päätetään samalla asianomaisen käännyttämisestä tai maasta karkottamisesta. Henkilö poistetaan maasta, jos hänet tavataan maasta laittomasti tai hänelle ei ole myönnetty oleskeluun oikeuttavaa lupaa. Joidenkin henkilöiden kohdalla voidaan päätyä kuitenkin tilanteeseen, jossa henkilöä ei voida lainvoimaisesta päätöksestä huolimatta palauttaa kotimaahansa vastaanottavien viranomaisten puuttuessa.

Vastaanottopalvelujen saannin kesto tilanteissa, jossa hakija saa kielteisen turvapaikkapäätöksen vaihtelee tapauksittain. Turvapaikanhakijalle, joka ei tee hakemusta avustetusta vapaaehtoisesta paluusta, annetaan vastaanottopalveluja pääsääntöisesti enintään 30 päivää sen jälkeen, kun päätös maasta poistamisesta on tullut täytäntöönpanokelpoiseksi ja poliisi on ilmoittanut vastaanottokeskukselle, että täytäntöönpano viranomaistoimin ei ole mahdollista. Jos taas avustettu paluu ei hakemuksesta huolimatta ole toteutunut tai hakemus on peruutettu, vastaanottopalvelut lakkaavat viimeistään 90 päivän kuluttua hakemuksesta. Jos ulkomaalainen ei poistu maasta vapaaehtoisesti, eikä häntä saada viranomaistoimin poistettua maasta, oikeus vastaanottopalveluihin päättyy, vaikka henkilö vielä oleskelisi maassa. Tämä ei koske yksin maahan ilman huoltajaa tullutta lasta.

Vapaaehtoinen paluu

Vapaaehtoisen paluun tukeminen perustuu Euroopan unionin ns. paluudirektiivin (2008/115/EY) säännöksiin, joissa korostetaan vapaaehtoisten paluujärjestelmien ensisijaisuutta ja sitä, että palauttamisen sijasta tulisi suosia vapaaehtoista paluuta. Direktiivin mukaan jäsenvaltioiden tulisi antaa tehostettua tukea ja neuvontaa vapaaehtoista paluuta varten ja käyttää Euroopan paluurahaston tähän tarkoitukseen tarjoamia rahoitusmahdollisuuksia.

Suomessa direktiivin kansallinen täytäntöönpano on toteutettu ulkomaalaislaissa. Ulkomaalaislain 147 a §:n mukaan käännyttämisestä tai maasta karkottamisesta koskevassa päätöksessä määrätään aika, jonka kuluessa kolmannen maan kansalainen voi poistua maasta vapaaehtoisesti. Vapaaehtoiseen paluuseen liittyviä säännöksiä on myös vastaanottolain 31 ja 14 a §:ssä. Vapaaehtoisen tuen tarkemmasta sisällöstä säädetään Sisäministeriön asetuksessa vapaaehtoisen paluun avustuksesta (1278/2018).

Ensisijaisesti kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen henkilön paluu pyritään järjestämään vapaaehtoisesti tähän varatun määräajan kuluessa. Vapaaehtoisen paluun tuki sisältää matkakustannukset sekä avustusta uudelleenkotoutumiseen kotimaassa. Tuen myöntää ja järjestää Maahanmuuttovirasto. Maahanmuuttoviraston yhteistyökumppanina toimiva Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM voi tehdä palaajan matkajärjestelyt ja avustaa palaajaa lentokentällä hänen paluumatkansa aikana. Henkilöllä on oikeus saada tietoa tuesta ja paluun mahdollisuudesta, jotta hän voi valita kotiinpaluun laittomasti Suomessa oleskelemisen sijaan.

Kunnan yleiseen neuvonta- ja ohjausvelvollisuuteen kuuluu maassa ilman laillista oleskeluoikeutta oleskelevien kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita henkilöitä kohdatessaan antaa tietoa ja ohjausta vapaaehtoisen paluun tuesta yhtenä pysyvänä ratkaisuna henkilön oleskeluoikeudettoman tilan ratkaisemiseksi. Lisätietoja vapaaehtoisen paluun tuesta voi pyytää Maahanmuuttoviraston vastaanottoyksiköstä sähköpostilla return@migri.fi. Maahanmuuttovirasto voi myös lähettää kuntaan jaettavaksi vapaaehtoisen paluun esitteitä, joita voi pyytää em. sähköpostiosoitteesta.

Ilman laillista oleskeluoikeutta kunnassa oleskelevien terveyspalvelut

Kiireellinen sairaanhoito

Terveydenhuoltolain (1326/2010) 50 §:n mukaan kiireellinen sairaanhoito on annettava potilaalle hänen oleskeluoikeudestaan riippumatta. Vastaava säännös on myös erikoissairaanhoitolain (1062/1989) 3 §:ssä.

Kiireellisellä hoidolla tarkoitetaan:

äkillisen sairastumisen, vamman, pitkäaikaissairauden vaikeutumisen tai toimintakyvyn alenemisen edellyttämää välitöntä arviota ja hoitoa. Näissä tapauksissa hoidon aloittamista ei voida pitkittää ilman, että sairaus pahenee tai vamma vaikeutuu.
kiireellistä suun terveydenhuoltoa, mielenterveyshoitoa, päihdehoitoa ja psykososiaalista tukea.

Potilaan kiireellisen hoidon tarpeen arvioi terveydenhuollon ammattihenkilö. Kyse on lääketieteellisestä arviosta, joka perustuu potilaan terveydentilaan ja kansallisiin hoitokäytäntöihin. Henkilöltä, jolla ei ole oleskelulupaa eikä kotikuntaa Suomessa, laskutetaan kiireellisen hoidon kustannukset täysimääräisenä.

Kunnalla ei ole velvollisuutta järjestää kiireettömiä julkisen terveydenhuollon palveluja henkilölle, joka oleskelee Suomessa ilman laillista oleskeluoikeutta. Kunta voi kuitenkin omalla päätöksellään tarjota maassa ilman laillista oleskeluoikeutta oleskeleville henkilöille myös kiireettömiä terveyspalveluita.

Lisätietoja: päivitetty STM:n Kuntainfo 2/2017: Kunnille suositukset laittomasti maassa oleskelevien kiireelliseen sosiaali- ja terveydenhuoltoon kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden maassa laittomasti oleskelevien palveluista.

Valtion korvaus julkiselle terveydenhuollolle

Kansaneläkelaitos korvaa valtion varoista kunnalle ja kuntayhtymälle julkisen terveydenhuollon palveluista aiheutuneet kustannukset täysimääräisesti, kun terveydenhuoltolain 50 §:ssä tarkoitettua kiireellistä hoitoa on annettu henkilölle, jolla ei ole kotikuntaa Suomessa ja jonka hoidosta aiheutuneita kustannuksia ei ole saatu perittyä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (734/1992) 1, 2 ja 13 §:n perusteella. Jos hoidosta ei peritä henkilöltä kustannuksia, ei valtion korvausta voi saada. Perimisellä tarkoitetaan palvelun laskuttamista kotikunnattomalta palvelun käyttäjältä. Valtion korvaus perustuu rajat ylittävästä terveydenhuollosta annetun lain (1201/2013) 20 §:ään. Muihin kuin kiireellisen hoidon kustannuksiin ei voi hakea korvausta valtion varoista.

Lisätietoa Kansaneläkelaitoksen ylläpitämästä korvausjärjestelmästä ja valtion korvauksen hakemisesta sekä hakuasiakirjat löytyvät Kansaneläkelaitoksen internetsivuilta.

Ilman laillista oleskeluoikeutta kunnassa oleskelevien sosiaalipalvelut

Kiireellinen ja välttämätön sosiaalihuolto

Sosiaalihuoltolain (1301/2014) 12.1 §:n mukaan jokaisella kunnassa oleskelevalla henkilöllä on oikeus saada kiireellisessä tapauksessa yksilölliseen tarpeeseensa perustuvat sosiaalipalvelut siten, ettei hänen oikeutensa välttämättömään huolenpitoon ja toimeentuloon vaarannu. Kunnan tulee aina yksilöllisesti arvioida sosiaalipalveluja hakevan henkilön välttämättömän ja kiireellisen sosiaalihuollon tarve sekä tarjota tarpeeseen vastaavat sosiaalipalvelut niin kuin sosiaalihuoltolaissa tai muussa sosiaalihuollon erityislainsäädännössä säädetään. Säännöksen 2 momentissa todetaan vielä, että toimeentulotuen myöntämisestä säädetään erikseen toimeentulotuesta annetussa laissa (1412/1997). Kiireellisen sosiaalihuollon tarpeeseen vastataan yleensä vakiintuneen soveltamiskäytännön mukaan joko toimeentulotukilain (1412/1997) tai/ja sosiaalihuoltolain (1301/2014) perusteella.

Toimeentulotukilain 2 §:n mukaan jokaisella on oikeus saada toimeentulotukea, jos hän on tuen tarpeessa, eikä voi saada toimeentuloaan ansiotyöllään tai muin säännöksessä luetelluin keinoin. Toimeentulotukilakiin ei sisälly nimenomaisia säännöksiä maassa tilapäisesti tai ulkomaalaislainsäädännön kannalta laittomasti maassa oleskelevien henkilöiden oikeudesta toimeentulotukeen. Toimeentulotuen viimesijaisuus ja perustuslain (731/1999) 19 § huomioon ottaen oikeus kiireelliseen ja välttämättömään toimeentulotukeen ulottuu myös maassa tilapäisesti tai ilman laillista oleskeluoikeutta oleskeleviin, jos henkilö tai perhe on tuen tarpeessa, eikä voi saada toimeentuloaan laissa mainituilla muilla keinoilla. Myös perustuslakivaliokunta on vastaanottolaista säädettäessä todennut antamassaan lausunnossa (PeVL 26/2010), että henkilöt, jotka eivät enää kuulu vastaanottojärjestelmän piiriin, eivät menetä oikeuttaan perustuslain 19.1 §:ssä turvattuun välttämättömään ja kiireelliseen toimeentuloon. Samassa yhteydessä valiokunta on todennut, että henkilö näissä tilanteissa voi hätätilanteessa turvautua toimeentulotukilain mukaiseen kiireelliseen ja välttämättömään tukeen (toimeentulotukilain lausunnon antoajankohdan 14 § 3 mom., nyk. 14 a § 1 ja 2 momenttien viimeiset lauseet sekä 14 §:n 3 mom.).

Lisäksi eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin on 18.12.2015 antamassaan ratkaisussa (EOA Dnro 4096/4/14) todennut, että henkilön toimeentulotukihakemusta ei voida hylätä pelkästään siitä syystä, että henkilöltä puuttuu pysyvä oleskeluoikeus Suomessa. Edelleen Sakslinin mukaan pysyvää oleskeluoikeutta osoittavan asiakirjan (EU-ETA-maan kansalaisen kohdalla rekisteröintitodistuksen tai pysyvää oleskeluoikeutta osoittavan todistuksen ja muiden ulkomaalaisten osalta oleskeluluvan) puuttuminen ei merkitse sitä, että henkilön voidaan katsoa oleskelevan tilapäisesti kunnassa tai olevan oikeutettu pelkästään kiireelliseen toimeentulotukeen. Oleskelun tosiasiallinen luonne ja hakijan tuen tarve sekä toimeentulotuen saamisen muut edellytykset on selvitettävä yksilöllisesti jokaisen hakijan kohdalla, tarvittaessa pyytämällä hakijalta lisäselvitystä.

Kunnan ja Kelan välinen tehtäväjako maassa ilman laillista oleskeluoikeutta oleskelevien henkilöiden sosiaalipalvelussa

Toimeentulotuen toimeenpanon toimivalta on jakautunut Kelan ja kuntien kesken niin, että Kela myöntää perustoimeentulotuen ja kunnat täydentävää ja ehkäisevää toimeentulotukea.

Toimeentulotukilain 14 §:n mukaan täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen myöntäminen edellyttää, että henkilö on saanut perustoimeentulotukea koskevan päätöksen Kansaneläkelaitoksesta. Säännöksen 3 momentissa on poikkeussäännös, jonka mukaan kiireellisen ja välttämättömän avun turvaamiseksi kunta voi poikkeuksellisesti myöntää ehkäisevää toimeentulotukea ilman, että Kansaneläkelaitos on ensin arvioinut ja ratkaissut asiakkaan oikeuden perustoimeentulotukeen. Poikkeussäännös on lain esitöiden mukaan tarkoitettu tilanteisiin, joissa Kelan toimipiste ei ole auki eli yleensä virka-ajan ulkopuolella tarvittavan kiireellisen avun ja tuen varmistamiseksi. Toimeentulotukilain 13.1 §:n mukaan kunta myöntää päättämiensä perusteiden mukaan ehkäisevää toimeentulotukea lain 1 §:n 2 momentissa mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Toimeentulotukilaissa ehkäisevä toimeentulotuki ei siis määrity vastaavanlaiseksi subjektiiviseksi oikeudeksi kuin perus- ja täydentävä toimeentulotuki, vaan kunnalla on oikeus määritellä ehkäisevän toimeentulotuen myöntökriteerit. Uusi Kela-siirron yhteydessä lisätty säännös ei ole sanamuodoltaan velvoittava.

Kela noudattaa perustoimeentulotuen tarvetta arvioidessaan edellä kuvattuja oikeusperiaatteita, joiden mukaan oikeus perustoimeentulotukeen ei määrity yksinomaan esimerkiksi oleskeluluvan, sen tyypin tai oleskeluoikeuden rekisteröinnin perusteella. Ulkomaalaisen tai maassa ilman laillista oleskeluoikeutta oleskelevan henkilön hakiessa Kelasta perustoimeentulotukea, Kela tarkistaa henkilön oleskeluoikeuden sekä arvioi hänen oleskelunsa tosiasiallista luonnetta ja huomioi tämän arvion henkilön yksilöllistä kokonaistilannetta arvioidessaan ja perustoimeentulotukioikeutta ratkaistessaan. Kelan toiminnan periaatteet ja oleskelun luonteen arvioinnin prosessi ja sen vaikutus ratkaisukäytäntöön on kuvattu Kelan Toimeentulotuen etuusohjeessa luvussa 1.4.2.6 Ulkomaalaiset. Oleskelun luonteella on erityistä merkitystä ratkaistaessa, onko henkilöllä oikeus muuhun kuin esim. tilapäisen oleskelun perusteella myönnettävään kiireelliseen ja välttämättömään osaan perustoimeentulotuesta. Tilapäiseksi arvioitu oleskelu oikeuttaa vakiintuneessa ratkaisukäytännössä pääsääntöisesti ruoan ja välttämättömien reseptilääkkeiden turvaamiseen. Perustoimeentulotukioikeutta ratkaistessaan Kela myös selvittää henkilön oleskelukunnasta, onko oleskelukunta mahdollisesti järjestänyt henkilölle jonkin perustoimeentulotukeen nähden ensisijaisen mahdollisuuden välttämättömään ja kiireelliseen toimeentuloon.

Riippuen Kelan ratkaisemasta henkilön oleskelun luonteen huomioivasta perustoimeentulotukioikeudesta, kunnan tehtäväksi voi tulla muun kiireellisen ja välttämättömän avun turvaaminen. Kuntaliitto suosittaa, että kunta yhdessä Kelan kanssa sopii parhaista alueellisista ja paikallisista yhteistyökäytännöistä, jotta voidaan varmistaa, että asiakas saa välttämättömän avun. Kunnan tulee vastata henkilön avun tarpeeseen arvioimalla henkilön kiireellinen ja välttämätön palvelutarve, johon voidaan vastata sosiaalihuoltolain 14 §:n mukaisilla kunnan järjestämisvastuuseen kuuluvilla sosiaalipalveluilla tai toimeentulotukilain sekä muun sosiaalihuollon erityislainsäädännön henkilölle mahdollisesti turvaamilla oikeuksilla ja palveluilla.

Voimassa olevan sosiaalihuollon lainsäädännön perusteella Kela ei voi vastata ns. hätämajoituspalvelusta perustoimeentulotuella. Uudessa sosiaalihuoltolaissa hätämajoitus on yksi sosiaalihuoltolain mukainen sosiaalipalvelu. Hätämajoituksesta säädetään sosiaalihuoltolain (1301/2014) , jonka soveltaminen on ensisijaista toimeentulotukilakiin nähden. Säännöksen mukaan tilapäistä asumista järjestetään henkilöille, jotka tarvitsevat lyhytaikaista, kiireellistä apua. Niissä tilanteissa, joissa Kela on arvioinut henkilön oleskelun tilapäiseksi esimerkiksi laillisen oleskeluoikeuden puuttuessa ja henkilöllä on tarve tilapäisen asumisen järjestämiseen, Kela ohjaa henkilön oleskelukuntaan, joka ratkaisee ja tekee kokonaisarvion henkilön avun tarpeesta sosiaalihuoltolain

Sosiaali- ja terveysministeriön 13.9.2017 päivitetyssä Kuntainfossa 2/2017 on kuvattu pääpiirteittäin eri viranomaisten vastuiden jakautuminen maahan kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen ilman laillista oleskeluoikeutta jääneiden turvapaikanhakijoiden sosiaalihuollon palvelujen järjestäminen. Lisäksi Sosiaali- ja terveysministeriön on antanut 19.9.2019 Sosiaali- ja terveysministeriön kannanoton liittyen toimeentulotuen myöntämiseen eräissä ulkomaalaisia koskevissa erityistilanteissa (asianumero STM/3043/2019). Kannanotto liittyi korkeimman hallinto-oikeuden antamaan yksittäisratkaisuun (KHO 2019:62), jossa tulkittiin ensimmäistä kertaa korkeimmassa oikeusasteessa perustoimeentulotuen Kela-siirron jälkeistä viranomaisten tehtäväjakoa. Ministeriö korostaa kannanotossaan toimeentulotukilain 14 §:n 3 momentin lain esitöissä yksityiskohtaisesti kuvattua soveltamisalaa (HE 217/2016, s. 11-12) ja toteaa, että päivitetyn Kuntainfon 2/2017 linjaukset ovat edelleen voimassa. Sinänsä turvapaikanhakijoiden kohdalla tehdyt linjaukset on yleistettävissä myös muihin maassa ilman laillista oleskeluoikeutta oleskeleviin henkilöihin.

Kunnan on sosiaalipalveluja järjestäessään huomioitava se, että sosiaalihuoltolain 12 §:n edellyttämälle yksilöllisen sosiaalihuollon tarpeen arvioimiselle ei voi asettaa aikarajoja esimerkiksi niissä tilanteissa, joissa maassa ilman laillista oleskeluoikeutta oleskeleva henkilö toistuvasti tai pitkäkestoisesti hakee kunnasta sosiaalipalvelua.

Valtion korvaus kunnalle maassa ilman laillista oleskeluoikeutta oleskeleville kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille henkilöille järjestetystä välttämättömästä ja kiireellisestä sosiaalipalvelusta

Valtion korvauksesta maassa ilman laillista oleskeluoikeutta oleskelevalle kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneelle henkilölle järjestetystä kiireellisestä ja välttämättömästä sosiaalipalvelusta säädetään sosiaalihuoltolain. Säännöksen mukaan Kansaneläkelaitos korvaa valtion varoista kunnalle ja kuntayhtymälle aiheutuneet kustannukset täysimääräisesti, kun palvelua on annettu kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneelle henkilölle, jonka vastaanottopalvelut ovat päättyneet vastaanottolain 2 ja 3 momenttien tarkoittamalla tavalla. Valtion korvausta voi hakea vain laissa määritellylle rajatulle kohderyhmälle tarjotuista säännöksessä luetelluista palveluista. Kelan vastaavalle kohderyhmälle myöntämästä perustoimeentulotuesta ei voi hakea korvausta, eikä sen korvaamisesta ole erikseen säädetty. Valtion korvauksen hakemisesta ja hallinnoinnista on annettu Valtioneuvoston asetus kiireellisessä tapauksessa annettujen sosiaalipalveluiden kustannusten hallinnoinnista

Korvausta voidaan maksaa hakemuksesta sosiaalihuoltolain perusteella myönnetystä välttämättömänä huolenpitona annetusta ruoasta tai lääkkeistä tai sosiaalihuoltolain 21 §:n mukaisesta tilapäisestä asumispalvelusta. Kunnan on tehtävä antamistaan palveluista yksilö- tai perhekohtainen hallintopäätös, josta tulee ilmetä, että palvelu on tarjottu nimenomaan sosiaalihuoltolain 12 §:n perusteella. Päätös voidaan kuitenkin tehdä esimerkiksi täydentävänä tai ehkäisevänä toimeentulotukena toimeentulotukilain mukaisesti. Lisäksi korvauksen saaminen edellyttää, että laissa asetetut kriteerit täyttyvät (henkilöllä on täytäntöönpanokelpoinen kielteinen turvapaikkapäätös ja hänen vastaanottopalvelunsa ovat päättyneet).

Usein tilanne voi olla sellainen, että esimerkiksi UMA-rekisteristä ei ole saatavissa riittävän ajantasaista tietoa siitä, kuuluuko henkilö kunnan vai vastaanottokeskuksen vastuulle erityisesti tilanteissa, joissa henkilö laittaa toistuvasti vireille uuden turvapaikkahakemuksen. Kunnan tulee varmistaa korvauksen hakemista varten, että henkilö täyttää laissa olevat kriteerit päätöksen tekohetkellä. Päätöstä tehdessään kunta voi tarkistaa henkilön tilanteen Maahanmuuttoviraston tilannekeskuksesta. Kuntaliitto suosittelee merkitsemään päätökseen myös sen, miten kunta on varmistanut henkilön kuuluvan valtion korvausvastuun piiriin. Kela voi hylätä kunnan hakemuksen, mikäli laissa olevat kriteerit korvauksen myöntämiselle eivät täyty.

Lisätietoja korvauksen hakemisesta sekä hakuasiakirjat kiireellisen sosiaalihuollon valtion korvauksen hakemiseksi ovat saatavissa Kansaneläkelaitoksen internetsivuilta.

Muuta asiaan liittyvää

Kotikuntalain (201/1994) muutostarpeita selvittänyt hanketyöryhmä sai työnsä päätökseen 27.5.2020. Selvityksessään (VM189:00/2019) työryhmä mm. ehdottaa, että kotikuntalain sääntelyä tulisi tarkentaa siten, että laista kävisi selvästi ilmi menettely, jonka nojalla maahan tulleelle henkilölle väestötietojärjestelmään tehty kotikuntamerkintä voidaan poistaa tilanteessa, jossa henkilö ei enää täytä lain 4 §:n mukaisia kotikunnan saamisen edellytyksiä.

Edelleen työryhmä ehdottaa että, maahanmuuttoviraston asiankäsittelyjärjestelmää tulisi kehittää mahdollisimman pian siten, että järjestelmään siirtyisi automaattisesti tieto henkilöiden oleskeluoikeutta ja sen päättymistä koskevien päätösten lainvoimaisuudesta. Tämä järjestelmämuutos edistäisi merkittävällä tavalla sitä, että Digi- ja väestötietovirasto voisi poistaa kotikuntamerkinnän henkilöiltä, jotka eivät ole enää oikeutettuja kotikuntaan Suomessa ja väestötietojärjestelmän tiedot olisivat näiltä osin ajantasaiset. Oleskelulupapäätösten lainvoimaisuustietojen automaattinen saaminen järjestelmästä palvelisi myös näitä tietoja hyödyntävän Kelan toimintaa.

Työryhmä ehdottaa myös, että viranomaisten välisen tietojenvaihdon parantamiseksi tulisi myös arvioida, olisiko kotikuntalain säännöstä valtion ja kuntien viranomaisten velvollisuudesta antaa Digi- ja väestötietovirastolle henkilön kotikuntaa ja asuinpaikkaa koskevia tietoja syytä laajentaa viranomaisten oma-aloitteiseen tietojen luovuttamiseen. Tässä yhteydessä olisi kuitenkin tarkasti arvioitava viranomaisten välisen tietojen luovuttamisen suhde salassa pidettäviin tietoihin.

Työryhmän ehdotuksiin palataan kotikuntalain kokonaisuudistuksen yhteydessä.

Suomen Kuntaliitto ry

Hanna Tainio Sari Raassina
varatoimitusjohtaja johtaja, sosiaali- ja terveysyksikkö