Naisten kunnallinen äänoikeus ja vaalikelpoisuus 100 vuotta

Vuoden 1917 maalaiskuntien ja kaupunkien kunnallislait hyväksyttiin eduskunnassa marraskuun puolivälissä ja  julkaistiin asetuskokoelmassa 27. marraskuuta 1917. Lakeihin sisältyivät säännökset naisten ja miesten yhdenvertaisesta oikeudesta äänestää kunnallisvaaleissa ja tulla valituiksi kunnan toimielimiin. Tie näiden oikeuksien saavuttamiseen oli pitkä ja vaivalloinen.

Vuoden 1865 asetus kunnallishallituksesta maalla ja vastaava vuoden 1873 asetus kunnallishallinnosta kaupungeissa antoivat äänioikeuden kuntakokouksessa ja vastaavasti raastuvankokouksessa sekä miehille että naisille. Äänioikeus kuului kuitenkin vain itsellisille naisille: ”Leski, miehestänsä eroitettu vaimo tahi naimaton, täysivaltainen nainen nauttikoot … ääntö-oikeutta”.  Äänioikeus ei tuottanut naisille vaalikelpoisuutta. Valtuutetun paikat oli varattu kunnan miespuolisille äänioikeutetuille. Maalaiskunnan lautakuntiin nainen kelpasi.

Naisten äänioikeus kunnallisvaaleissa nousi vahvasti esiin sen jälkeen, kun Suomi vuonna 1906 Suomi yleislakon ja laajojen mielenosoitusten jälkeen sai yksikamarisen eduskunnan, jossa molemmilla sukupuolilla oli yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Jo vuonna 1908 eduskunta sai uudet yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuvat kunnallislait hyväksytyksi, mutta uusi venäläistämiskausi tuli väliin, eikä keisari niitä vahvistanut.

Kunnallislakien valmistelua ja säätämistä päästiin jatkamaan vasta keväällä 1917 Venäjän keisarivallan kukistumisen ja väliaikaisen hallituksen muodostamisen jälkeen. Suomen eduskunnassa sosiaalidemokraateilla oli enemmistö, joten he saattoivat pitkälti määritellä esityksen sisällön. Lait saatiin etenemään kuitenkin vasta sitten kun Suomen eduskunta 15.11.1917, Venäjän lokakuun vallankumouksen jälkeen, julistautui korkeimman vallan haltijaksi. Jo seuraavana päivänä eduskunta päätti vahvistaa ja julkaista kunnallislait, kunnallisen vaalilain ja lain (kunnallisesta) kansanäänestyksestä.

Oikeus valita valtuutettuja oli jokaisella kunnan jäsenellä, sekä miehellä että naisella, joka ennen vaalivuoden alkua oli täyttänyt 20 vuotta. Kunnallisten verojen maksuun tai muita varallisuusasemaan liittyviä rajoituksia laki ei sisältänyt. Vaalikelpoinen valtuutetuksi ja kunnan muihin luottamustoimiin oli jokainen, joka on oikeutettu valtuutettuja valitsemaan.

Lait julkaistiin asetuskokoelmassa Suomen senaatin allekirjoittamina 27.11. 1917. Naisten äänivallan ja vaalikelpoisuuden näkökulmasta päivä on merkittävä: oikeudet oli nyt määritelty tekemättä eroa sukupuolten välillä.

Kunnallislait tulivat voimaan vuoden 1918 alusta ja kunnallinen vaalilaki välittömästi. Kunnallisvaalit oli tarkoitus pitää uuden lain mukaan keväällä 1918 mutta puhjennut sisällissota esti tämän. Ennen uusien kunnallislakien säätämistä valitut luottamushenkilöt hoitivat tehtäviään vuoden 1918 loppuun saakka.

Kunnallinen äänioikeus ja vaalikelpoisuus ovat tämän jälkeenkin olleet poliittisen keskustelun ja vaalikamppailun keskiössä. Kysymys ei kuitenkaan ole ollut enää naisten ja miesten oikeuksista, vaan äänioikeus- ja vaalikelpoisuusikärajasta, veronmaksuvelvollisuudesta äänioikeuden perustana, köyhäinapua saavien äänioikeudesta jne.

Takaiskuiltakaan ei ole vältytty. Sisällissodan jälkeen vuonna 1919 ns. tynkäeduskunta sääti äänioikeusikärajaksi 24 vuotta ja palautti verovelvollisuuden äänioikeuden perustaksi. Samana vuonna pidettyjen eduskuntavaalien jälkeen äänioikeus kuitenkin laskettiin 21 vuoteen ja verovelvollisuus äänioikeuden edellytyksenä poistettiin. Äänioikeusikäraja laskettiin 20 vuoteen vasta vuonna 1968 ja 18 vuoteen vuonna 1972.

Naisten ja miesten äänioikeus- ja vaalikelpoisuussääntelyn yhtenäistyminen ei vielä tuonut tosiasiallista tasa-arvoa. Naiset olivat pitkään huomattavan aliedustettuina kunnanhallituksissa, lautakunnissa ja muissa valtuuston valitsemissa toimielimissä. Tätä on vähitellen oikaissut tasa-arvolaki, mutta merkittävästi vasta sen jälkeen kun lakiin säädettiin molemmille sukupuolille 40 prosentin kiintiö.

Kari Prättälä
OTL, Kuntaliiton lakiasiain johtaja 1993 - 2011

Lue lisää: Kari Prättälä: Naisten kunnallinen äänoikeus ja vaalikelpoisuus 100 vuotta -julkaisu