Minna Karhunen 4.6.2020

Rakenteelliset uudistukset vaativat rohkeutta

Korona jättää valtavan jäljen julkiseen talouteen. Valtiosihteeri Martti Hetemäen johtaman exit- ja jälleenrakennustyöryhmän raportin mukaan julkisen velan ja BKT:n suhteen taittaminen edellyttäisi noin 7 miljardin euron julkisen talouden vahvistamista. Pandemian on arvioitu heikentävän kriisinhoidon eturintamassa toimivien kuntien taloutta pelkästään tänä vuonna 1,6-2 miljardia euroa.

Hetemäen työryhmällä ei ollut tarjota uusia temppuja talouden vahvistamiseksi. Toimenpidelistalta löytyvät tutut julkisten menojen kasvun hidastaminen, veronkorotukset ja rakenteelliset uudistukset. Tarvittavat päätökset eivät synny helposti. Kaikkea on kokeiltu useaan kertaan.

Rakenteellisista uudistuksista on helppo puhua teoreettisella tasolla, mutta konkretiaa lähestyttäessä tuska kasvaa. Kuntia koskevista rakenteellisista uudistuksista mieleen tulevat ensimmäiseksi kuntien määrä ja hartaasti hiottu sote-uudistus.

Maakuntiin perustuva sote-uudistus ei ratkaise rahoitukseen liittyviä ongelmia. Pelkkä hallinnon ja päätöksenteon kokoaminen 18 tai 22 maakuntaan ei tuo järjestelmään yhtään uutta euroa tai säästä kustannuksia. Uusissakin rakenteissa tarvitaan koko joukko ikäviä päätöksiä, jotta uudistuksella todella olisi vaikutuksia. Nämä päätökset olisivat olleet mahdollisia jo nyt kuntien yhteistyönä tai valtion ohjauksella.

Jotta kasvaviin sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksiin voidaan vaikuttaa, on palveluverkkoa supistettava ja palveluita keskitettävä. Eli lakkautettava toimipaikkoja niin sosiaali- kuin terveyspalveluissakin. Rahan rajaton kaataminen erikoissairaanhoitoon on loputtava ja perusterveydenhuoltoa on vahvasti voimistettava. Professioita on uskallettava vastustaa ja jokaista huutoa ei voi kuunnella. Rakenteellisissa uudistuksissa ei koskaan kaikki voita. Häviäjiä löytyy aina, mutta se on hyväksyttävä.

Suunnitteluissa maakunnissa päätökset tekevät pitkälti samat kansalaisten keskuudesta valitut päättäjät, jotka nyt istuvat kuntien valtuustoissa. Tarvitaan siis ”yhden yön ihme”, jotta koneisto kääntää suuntaa. Pohjoismainen demokratia toimii parhaiten hyvinvointivaltion rakentamisessa ja palvelutarjonnan kasvattamisessa. Sen sijaan kutistuvassa taloudessa kone yskii. Vastuullisten päätösten taakse on vaikea löytää tarvittavia enemmistöjä. Dilemma on vanha; kaikki tietävät mitä pitäisi tehdä, mutta kukaan ei tiedä, miten sen jälkeen tulla vaaleissa uudelleen valituksi.

Kuntarakenteessa puhutaan myös paljon. Viimeksi suurta kuntarakenneuudistusta yritettiin Kataisen hallituksen johdolla. Päinvastoin kuin aiemmat sote-uudistukset, suunnitelma ei törmännyt perustuslakiin vaan rohkeuden puutteeseen. Kuntakapina onnistui ja hallitus perui ehdotuksensa. Merkittävissä määrin kuntaliitoksia syntyi viimeksi 2007 säädetyn kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tuloksena. Viime vuosina kuntaliitoksia on syntynyt vain muutamia. Sote-uudistuksen odotetaan yleisesti helpottavan kuntien tilannetta. Mutta ongelmia jää edelleen väestön vanhetessa ja vähentyessä. Jokaisen kunnan tulisikin arvioida tulevaisuuttaan selkeän itsekriittisesti. Nykyinen kuntarakenne ei välttämättä aina ole kuntalaisen etu.

Ikäluokkien pienetessä palvelurakennetta joudutaan arvioimaan myös perusopetuksessa, toisen asteen koulutuksessa sekä korkeakoulutuksessa. Palveluverkko on ylimitoitettu tulevaisuuden tarpeeseen. Laadukkaan ja kustannustehokkaan opetuksen järjestäminen tarkoittaa välttämättä palveluiden keskittämistä. Myös opetuksen järjestämistapoja on uudistettava. Tähän koronakevät ja opetuksessa otettu digiloikka antavat hyvät edellytykset.

Rakenteellisia uudistuksia tarvitaan myös rakenteiden sisällä. Lainsäädäntö tekee usein palveluiden järjestämisestä ja tuottamisesta jäykkää ja estää innovaatioiden syntymisen. Sen sijaan, että tarkasti säädellään palveluiden tuottamista, pitäisi pikemminkin ohjata tuloksia. Tiukat normit esimerkiksi henkilöstömitoituksessa, kelpoisuusvaatimuksissa ja ryhmäkoossa pitävät yllä vanhoja toimintatapoja. Tämä hidastaa ja jopa estää uusien toimintatapojen käyttöönottoa.

Kuntien lakisääteisten tehtävien lista on pitkä ja sitä kasvatetaan myös tämänhetkisessä hallitusohjelmassa. Yksikään tehtävä ei ole turha. Kaiken tarkoituksena on parantaa ihmisten hyvinvointia ja turvallisuutta. Kansakuntamme resurssit eivät kuitenkaan riitä nykyisen kaltaisen järjestelmän ylläpitämiseen. Omassa taloudessamme olemme itse kukin joutuneet tekemään valintoja. Samanlaista toimintakykyä tarvitaan kansallisella tasolla ja kunnissa. Rohkeaa ei ole jääräpäisesti pitää kiinni saavutetuista eduista vaan uskaltaa luopua ja astua uuteen. Nyt on sen aika.

Kirjoittaja

Minna Karhunen on Kuntaliiton toimitusjohtaja.