Maaret Lommin blogi 7.10.2022

Matkalla kohti hyvinvointia – Haminassa satsattiin kasvatus- ja opetusyhteisöjen toimintakulttuurin muutokseen

Haminassa kasvatus- ja opetusyhteisöjen toimintakulttuurin muutoksen ja kehittämisen välttämättömyys nousi selvästi esiin sekä varhaiskasvatuksen että koulun arjessa. Lapset, perheet sekä kasvatuksen ja opetuksen ammattilaiset kohtasivat jatkuvasti kuormittavia tilanteita, joihin ei tahtonut löytyä hyviä ratkaisuja.

Kouluissa pedagogiset keinot eivät enää riittäneet kaikista tilanteista selviämiseen. Osaaminen ei ollut kaikin osin enää riittävällä tasolla. Aikuisten jaksaminen ja työhyvinvointi väheni ja lasten ja oppilaiden pahoinvointi lisääntyi.

Haminan kasvatus- ja koulutuspalveluissa aloitettiin systemaattinen kehittämistyö, jonka nähtiin tuovan pitkällä tähtäimellä hyvinvointia ja tasapainoa lasten ja aikuisten elämään niin kotona, kouluissa kuin varhaiskasvatuksessa.

Perusopetuksen puolella tartuttiin erityisopetuksen haasteisiin. Tämä kehittämistyö tarkoitti sitä, että erityisopetuksen resursseja oli lisättävä tuntuvasti.

Kasvatus- ja koulutusvaliokunnan myötämielisellä suhtautumisella saimme lisää resursseja käyttöömme. 

Loimme konsultoivan erityisopettajan mallin, joka kentällä koettiin erittäin tarpeellisena ja opettajan työtä tukevana.

Perustimme vahvaa erityistä tukea tarvitseville oppilaille kuntouttavan luokan. Kuntouttavalla luokalla toimii neljän aikuisen tiimi, opettaja, psykiatrinen sairaanhoitaja sekä kaksi koulunkäynnin ohjaajaa, jotka luotsaava kuuden oppilaan ryhmää.

Koulua käymättömille oppilaille etsimme sopivat tilat Haminan keskustasta ja palkkasimme sinne erityisopettajan, ote-opettajan, heitä varten. Yleisopetuksen puolelle olemme palkanneet lisää koulunkäynnin ohjaajia, jotka työskentelevät myös iltapäivätoiminnan puolella oppilaan koulupäivän jälkeen.

Varhaiskasvatuksessa huolta ja päänvaivaa aiheuttivat maahanmuuttajaperheiden lasten hidas kielellinen kehittyminen. Selkeä enemmistö Haminan maahanmuuttajaperheistä on venäjänkielisiä, joten varhaiskasvatukseen palkattiin venäjänkielinen, suomea puhuva kulttuuritulkki, joka huolehtii oppilaiden oman kielen vahvistumisesta ja toimii myös tarvittaessa tulkkina perheiden ja varhaiskasvattajien välillä.

Suomen kielen opettamista vauhditettiin palkkaamalla kaksi S2-opettajaa. Lisäksi orastavien tai jo esille tulevien muiden pulmien ratkomista varten palkattiin varhaiskasvatuksen kuraattori, psykologi ja psykiatrinen sairaanhoitaja.

Samaan aikaan kun opetuksen ja varhaiskasvatuksen rakenteita uudistettiin ja kentälle palkattiin lisää ammattitaitoista henkilökuntaa, kasvatus- ja opetusalan henkilöstölle, oppilaille sekä huoltajille räätälöitiin koulutusta, joiden katsottiin lisäävän hyvinvointia ja vahvistavan mielenterveyttä.

Nepsy-koulutukset aloitettiin jo varhaisessa vaiheessa ja tällä hetkellä Haminassa on kymmeniä Nepsy-valmentajan tutkinnon suorittaneita sekä pitkälle toista sataa lyhyemmän koulutuksen suorittanutta opetus- ja kasvatusalan toimijaa.

Lisäksi kaikki varhaiskasvattajat, opettajat ja ohjaajat ovat saaneet koulutusta tunnetaitojen opettamiseen, kiusaamisen ehkäisyyn ja vahvuuslähtöiseen, positiiviseen pedagogiikkaan. Opettajat, oppilaat ja huoltajat on koulutettu Verso- sovittelumallin osaajiksi. Varhaiskasvatuksen yksiköt opettelivat Fun Friends- toimintamallin kiusaamisen ehkäisemiseksi.

Toimenpiteillä on ollut toivottu, hyvinvointia edistävä ja myönteinen vaikutus oppilaisiin, kasvatus- ja opetushenkilöstöön sekä perheisiin.

Vaikka kasvatus- ja koulutusvaliokunnan myönteisellä suhtautumisella saimme hyvin euroja kehittämisprosessin aloittamiseen, prosessin jatkaminen ei olisi ollut mahdollista ilman hankerahaa.  Monet rekrytoinnit ja lähes kaikki koulutukset hoidettiinkin eri hankerahoitusten turvin, joista merkittävin on ollut STM:n Mielenterveysstrategia 2020-2030 liittyvä hankerahoitus.

Kaikki hankerahoitukset päättyvät ajallaan. Silloin täytyy arvioida toimenpiteiden vaikuttavuutta ja tehdä päätöksiä, mitä kasvatuksen ja koulutuksen ammattilaiset priorisoimme ja kuinka me vastaamme tulevaisuuden koulun haasteisiin.

Tällä hetkellä varhaiskasvatuksen kulttuuritulkki ja perusopetuksen konsultoiva erityisopettaja on jo vakinaistettu. Tulevan vuoden 2023 talousarvioon olemme varanneet rahat kuntouttavan luokan toimintaan ja psykiatrisen sairaanhoitajan vakinaistamiseen. Koulutusten osalta hankerahat loppuvat vuoden lopussa, mutta kasvatus- ja opetushenkilöstön koulutukset kyllä jatkuvat, joskin harvemmalla frekvenssillä.

Maaret Lommi
Kirjoittaja työskentelee kehityspäällikkönä Haminan kaupungilla.

Muualla Kuntaliitto.fissä

Kirjoittajasta lyhyesti

Tässä blogissa julkaistaan Kuntaliiton ulkopuolisten kunta-alan asiantuntijoiden ja vaikuttajien bloggauksia.

Kuvituskuva.

EU-vaalit ovat kuntavaalit

Kunnissa toimeenpannaan aivan merkittävä osa EU-politiikkaa ja EU-lainsäädäntöä. EU-politiikan vaikuttavuus onkin paljolti kiinni kuntien toimista. 

EU-vaaleissa määritellään EU:n suunta seuraavaksi viideksi vuodeksi. Samalla määrittelemme kuntien suuntaa - EU-vaalit ovat kuntavaalit.

Tutustu EU-vaalikauden tavoitteisiimme