
Sini Sallinen ja Perttu Salovaara 18.6.2025:
Kunnan työnantajaimago ei kestä ohijohtamista

USAn nykyisen hallinnon toimet yhteiskunnan instituutioita ja vakiintuneita toimintatapoja kohtaan osoittavat, kuinka oikeusvaltion perustuksia voidaan horjuttaa. HS julkaisi huhtikuussa artikkelin, jossa yhdeksän asiantuntijan kertoo näkemyksiään suomalaisen oikeusvaltion haavoittuvuuksista. Myös Yle on uutisoinut teemasta paljon.
Levitessään populismin kaltainen toiminta voi heikentää myös kuntaorganisaation päätöksenteko- ja toimintakykyä. Tässä blogissa tuomme esille yhden riskin paikallistason näkökulmasta.
Mitä jos joku haluaisi suomalaisissa kunnassa tai kaupungissa edistää omaa agendaa, mutta vakiintuneiden toimintatapojen vastaisesti? Näin voi tapahtua niin luottamushenkilöiden kuin viranhaltijoidenkin toimesta.
Otamme esimerkiksi ‘ohijohtamisen’. Kyse on johtajakeskeisestä politiikasta, jossa asukkaiden (kansanvallan) nimissä kävellään yli luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden sovitun työn- ja vastuunjaon.
Vaikka kuntalaki ja hallintosääntö selvästi erottavat luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden roolit, ne eivät eksplisiittisesti kiellä ohijohtamista. Vakiintunut käytäntö ei ole tae käyttäytymisen jatkumisesta sellaisenaan. Näin mahdollistuu poliittisen johtamisen ideologia, jossa asukkaiden ja kunnan virkakoneiston välille rakennetaan kuilua, ja jossa poliitikot ikään kuin kamppailevat virkakoneistoa vastaan asukkaiden puolesta.
Esimerkkejä tästä on kunnissa havaittavissa. Esimerkiksi valtuutettu ohjeistaa teknisen toimialan työntekijää ohi päällikön ja toimialajohtajan. Poliitikot ovat tehneet varjobudjetin haastamaan viranhaltijoiden valmistelemaa budjettia ohi yhdessä sovitun valmisteluprosessin.
Kyse on poliittisesta ilmiöstä, joka voi olla osa kaikkien puolueiden toimintaa.
Ohijohtaminen tulehduttaa poliitikkojen ja viranhaltijajohdon yhteistyön, vähentää työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia omaan työhön ja sitoutuneisuutta sekä luo pitkät varjot poliitikkojen ja virkakoneiston yhteistyöhön.
Osaavan henkilöstön saatavuus ja pysyvyys taataan parhaiten ammattitaitoisella viranhaltijajohdon vastuulla olevalla henkilöstöjohtamisella ja työntekijöiden yhteisöohjautuvuutta tukemalla. Nykyisin julkisellakin sektorilla sovelletaan hierarkian rinnalla uusia johtamisoppeja kuten yhteisöohjautuvuutta, jossa henkilöstö voi vaikuttaa omaan työhönsä ja toimintatapoihin. Ohijohtamisen kaltainen ‘vallankaappaus’ on riski kuntaorganisaation toimivuudelle ja kunnan imagolle työnantajana.
Se, mikä ei ole kiellettyä, on sallittua. Kuntademokratian pelisäännöistä, yhteisistä toimintatavoista ja kirjatuista työnjaoista ja niiden perusteista on keskusteltava avoimesti ja jatkuvasti niin uusien kuin vanhojenkin luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden kesken.
Sini Sallinen, johtaja, kuntapolitiikka ja -johtaminen, Kuntaliitto
Perttu Salovaara, organisaatiokonsultti, dosentti, Helsingin yliopisto