Suomessa jokaisella viranomaisella on tehtävänsä, mutta kenellä on vastuu nuoresta?

Tämä Kirsi Varhilan ja Susanna Huovisen kirjoittama artikkeli julkaistiin Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 19.10.2026.

Suomessa eri viranomaisilla on oma tehtävänsä nuorten tukemisessa, mutta kellään ei ole vastuuta kokonaisuudesta. Kun vastuu on hajallaan eikä tieto viranomaisten välillä kulje, nuori joutuu usein itse koordinoimaan palvelujaan. Tämä voi olla liikaa vaadittu, jos elämäntilanne on vaikea.

Suomessa arvioidaan olevan noin 100 000 nuorta työn ja koulutuksen ulkopuolella. Kaikki niin sanotut NEET-nuoret eivät ole syrjäytyneitä, mutta pitkittynyt koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle jääminen lisää riskiä syrjäytyä. Kun pohdimme, missä voisimme yhteiskuntana onnistua paremmin, on syytä tarkastella pirstaleista palvelujärjestelmäämme nuoren näkökulmasta.

Otetaan esimerkiksi nykyään varsin tyypillinen tilanne, jossa 19-vuotias nuori keskeyttää toisen asteen opintonsa mielenterveysongelmien takia. Muuttuneessa elämäntilanteessa nuori tarvitsee toimeentulonsa turvaamiseksi Kelan etuuksia samalla kun hän odottaa pääsyä hyvinvointialueen palveluihin ja asioi työllisyyspalveluissa. Kela, hyvinvointialue ja työllisyyspalvelut tekevät kukin omia suunnitelmiaan nuoren tukemiseksi. Eri toimijat eivät välttämättä kuitenkaan tiedä toistensa suunnitelmista, eivätkä pysty sovittamaan tekemisiään yhteen. 

Nuorelle tämä näkyy niin, että jokainen palvelu käynnistyy omana prosessinaan. Vastuutyöntekijä vaihtuu ja seuraava tapaaminen on eri paikassa eri henkilön kanssa. Nuoren pitää kertoa sama tarina yhä uudelleen eri viranomaiselle. Monialaisen avun tarpeessa olevan nuoren palvelujen koordinaatio edellyttää nykyistä sujuvampaa tiedonkulkua viranomaisten välillä. Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret on mahdollista tunnistaa vielä nykyistä paremmin data-aineiston ja kehittyvän teknologian ansiosta. Tässä kannattaa hyödyntää Kelaa, esimerkiksi Kanta-palvelujen tarjoamien mahdollisuuksien avulla.

Vaikuttavin ratkaisu on palvelujen nykyistä tiiviimpi yhteensovittaminen. Nuoren ei pitäisi joutua kokoamaan eri viranomaisten palveluja yhteen itse. Parhaimmillaan esimerkkinuorellamme olisi yksi suunnitelma, joka varmistaisi, että palvelut, etuudet ja työllistymisen tuki etenevät samaan suuntaan. Vastaavanlaisesta palvelujen yhteensovittamisesta on jo kokemusta työllistymistä edistävässä monialaisen tuen yhteistoimintamallissa eli TYM-palvelussa. Siinä työvoimaviranomainen, hyvinvointialue ja Kela arvioivat yhdessä työttömän palvelutarpeen, suunnittelevat hänelle sopivat palvelut ja seuraavat työllistymisen etenemistä. Kyse ei siis ole aivan uudenlaisesta tekemisestä.

Ehdotamme kokeilua, jossa selvitetään, kenelle vastuu tukea tarvitsevan nuoren palvelujen yhteensovittamisesta olisi luontevinta antaa. Yksiselitteisesti parasta vastuutahoa ei vielä ole tunnistettavissa. Siksi tarvitaan kokeiluja ja kokeilulainsäädäntöä. Olennaista on, että nuorella olisi vastuutaho, joka tuntisi hänen tilanteensa ja huolehtisi palvelujen yhteensovittamisesta. Tämä edellyttäisi riittäviä toimivaltuuksia, tiedonsaantioikeuksia ja resursseja sekä tarvittavien lainsäädäntömuutosten selvittämistä.

Nuorten palvelujen yhteensovittamisen haaste on ollut tiedossa jo vuosia. Emme voi tyytyä siihen, että jatkamme nykyisellä tavalla, sillä meillä ei ole varaa menettää yhtään nuorta. Kelassa nuoren tilanne voi näkyä toimeentulo-ongelmina tai opintojen viivästymisenä, hyvinvointialueella mielenterveyden oireina ja oppilaitoksissa opiskelun vaikeuksina. Jokainen toimija näkee kuitenkin vain osan kokonaisuudesta. Siksi tarvitaan nykyistä tiiviimpää yhteistyötä, palvelujen yhteensovittamista sekä selkeä vastuutaho, jolle myös osoitetaan työhön tarvittavat resurssit. 

Meidän on katsottava peiliin ja pohdittava, miten voisimme kohdata nuoret niin, että he luottaisivat viranomaisiin ja siihen, että yhteiskunta auttaa, kun tukea tarvitaan. Kaikki nuoret eivät saa perheeltä sellaista tukea, joka kantaa vaikeuksien yli. Keskeistä on tunnistaa ja katkaista ylisukupolvinen huono-osaisuus sekä lisätä nuorten tulevaisuususkoa. Tähän on mahdollista päästä ennakoivalla ja aktiivisella yhteistyöllä, joka estää ongelmien syvenemisen. 

Nuoret eivät välttämättä tarvitse lisää palveluja, vaan kokonaisuuden, joka toimii. 

Susanna Huovinen 
varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto

Kirsi Varhila 
johtaja, Kela