Yleiskirje 8/80/2007, Ulla Hurmeranta/eg, 27.2.2007

Maankäyttö- ja rakennuslain (1441/2006) sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen muutokset (118/2007) tulevat voimaan 1.3.2007

Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen (MRA) muutosten keskeisinä tavoitteina on tonttitarjonnan turvaaminen asuntotuotannon tarpeisiin, kaavaprosessin joustavoittaminen sekä muutoksenhausta aiheutuvan viiveen vähentäminen kaavoituksessa ja rakennuslupamenettelyssä. Muutokset vaikuttavat mm. kaavoitusmenettelyä ja muutoksenhakua koskeviin säännöksiin.


Lisätiedot:
Ritva Laine, p. 09 771 2490 
Ulla Hurmeranta, p. 09 771 2539

Liitteet 
Laki maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta 1441/2006
Asetus maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttamisesta 118/2007
Muutoksenhakuosoitusmalli

Tiedoksi
Ympäristöministeriö
Alueelliset ympäristökeskukset

Maankäyttö- ja rakennuslain (1441/2006) sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen muutokset (118/2007) tulevat voimaan 1.3.2007

1. Yleistä

Tonttitarjonnan turvaamiseksi kaavoituksen tavoitteita koskevaa säännöstä sekä asemakaavan laatimisen ja ajan tasalla pitämisen tarvetta koskevaa säännöstä on tarkistettu. Lisäksi asuntojen kysyntätilanteen sitä edellyttäessä kunnassa on arvioitava asumiseen varattujen tonttien riittävyyttä. Kunnan maapoliittisin välineisiin kuuluvaa kehittämisaluesäännöstöä on muutettu.

Lainmuutoksella kaavoitusmenettelyyn liittyvät viranomaisneuvottelut pyritään kohdentamaan todella merkittäviin kaavoihin. MRA:n muutokset koskevat kaavoista käytävien viranomaisneuvottelujen järjestämistarvetta ja järjestämisajankohtaa sekä vähäisten asemakaavamuutosten valmistelua. Niillä pyritään aikaistamaan viranomaisten käsitysten esittämistä kaavan edellyttämistä tutkimus- ja selvitystarpeista ja keventämään menettelyjä vaikutukseltaan vähäisissä asemakaavan muutoksissa. Kaavoitusmenettelyä koskevilla muutoksilla halutaan lisätä sääntelyn joustavuutta kaavaprosesseissa.

Muutoksenhakua koskeviin säännöksiin tulee muutoksia. Jatkovalitusoikeutta korkeimpaan hallinto-oikeuteen on rajattu asemakaavojen osalta. Kunnan jäsenyyteen perustuva valitusoikeus on vaikutukseltaan vähäisissä asemakaavan muutoksissa poistettu. Valitusoikeus on vain niillä, joiden oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Viranomaisten ja yhteisöjen valitusoikeus säilyy. Rakennuslupien ja katusuunnitelmien osalta jatkovalitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen on myös rajattu ja lisäksi eräissä tapauksissa edellytetään valitusluvan saamista. Muutokset edellyttävät kunnissa valitusosoitusten tarkistamista.

Muutoksenhakutuomioistuimen on kunnan pyynnöstä merkittävissä asemakaava-asioissa ilmoitettava arvio valituksen käsittelyajasta. Rakennuslupamenettely voidaan panna vireille ja lupa myöntää, vaikka asemakaava ei vielä olisi lainvoimainen. Muutoksenhakuviranomainen voi selvissä tapauksissa kunnan suostumuksella tehdä vähäisiä tarkistuksia yleis- tai asemakaavaan. Hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksianto tapahtuu jatkossa julkipanomenettelyllä.

MRL:n ja MRA:n muutokset tulevat voimaan 1.3.2007 siten, että lakia sovelletaan hallintoviranomaisessa tai tuomioistuimessa myös tämän lain voimaan tullessa vireillä olevissa asioissa. Ennen lainmuutoksen voimaantuloa kunnassa tehtyihin päätöksiin sovelletaan 188, 190 ja 191 §:ää kuitenkin sellaisina, kuin ne olivat lainmuutoksen voimaan tullessa.

2. Tonttitarjonnan turvaamiseen ja kehittämisaluesäännösten kehittämiseen liittyvät muutokset

Alueidenkäytön suunnittelun tavoitteita koskevaan MRL 5 §:ään on lisätty uusi 2a kohta, jonka mukaan riittävän asuntotuotannon edellytykset on otettava huomioon alueidenkäytön suunnittelussa.  Tarkoituksena on tuoda riittävän asuntotuotannon turvaamisen näkökulma suunnittelun tavoitteisiin. Säännöksellä pyritään turvaamaan asuntotuotannon edellytysten huomioon ottaminen yhtenä alueidenkäytön suunnittelun tehtävänä. Vastaava näkökulma on jo yleis- ja asemakaavojen oikeudellisissa sisältövaatimuksissa.

MRL:n kaavoituskatsausta koskevaan 7§:ään on lisätty säännös siitä, että kaavoituskatsauksen yhteydessä on kysynnän sitä edellyttäessä, arvioitava asumiseen varattujen tonttien riittävyyttä. Säännös velvoittaa tällaisen arvioinnin ottamisen kaavoituskatsaukseen silloin, kun asuntotonttien kysyntä on suuri. Lähinnä tällainen tilanne on väestöltään kasvavissa kunnissa, joissa paine asuntorakentamiseen on voimakas. Säännöksellä tavoitellaan sitä, että kunnissa säännöllisesti kiinnitettäisiin huomiota hyvään maapolitiikan hoitamiseen.

Asemakaavan laatimistarvetta koskevaa MRL:n 51 §:ää on täydennetty siten, että laatimistarvetta harkittaessa on otettava kunnan kehityksen osatekijänä nykyistä selkeämmin huomioon kunnan asuntotuotannon tarpeet. Kehityksen edellytyksiä ja siitä johtuvaa tarvetta arvioi kunta itse sille kuuluvan kaavoitusmonopolin puitteissa. Kaavoitus on kuitenkin käytännössä suhteutettava kunnille kuuluvaan velvollisuuteen palvelujen järjestämiseen kunnan asukkaiden tarpeisiin, mikä taasen on riippuvainen kuntien taloudellisista voimavaroista.

Kehittämisaluetta koskevaa MRL:n 110 §:n 1 momenttia on muutettu siten, että kehittämisalueeseen voisi kuulua alueita kahden tai useammankin kunnan hallinnollisesta alueesta. Tarkoituksena on näin edistää kuntien yhteistoimintaa alueiden kehittämisessä.

Päätös kehittämisalueeksi nimeämisestä silloin, kun kysymyksessä on kuntien yhteinen kehittämisalue, voidaan muutetun 111 §:n 1 momentin mukaan tehdä joko kuntien yhtäpitävillä päätöksillä tai, jos yhteinen toimielin on nimetty, sen päätöksellä. Päätös voidaan tehdä myös samoissa tilanteissa kuin yhden kunnan kehittämisaluepäätös eli kaavan tai sen muutoksen laatimisesta päätettäessä taikka itse kaavassa. Päätettäessä kuntien yhteisestä kehittämisalueesta yhteisessä toimielimessä noudatettaisiin soveltuvin osin, mitä lain 47 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään kuntien yhteisestä yleiskaavasta. Yhteisen kehittämisalueen nimeäminen voisi tällöin olla tehtävään soveltuvan kuntayhtymän tai kuntien yhteisen toimielimen tehtävänä. Toimielimeen sovellettaisiin mitä maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetään kunnasta.

MRL 111 §:n 3 momenttiin on lisätty vaatimus neuvottelun käymisestä valtion viranomaisten kanssa, mikäli kunnan on tarkoitus esittää alueelle 112 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitettuja valtion erityisiä tukitoimia. Mahdollisten tukien selvittämiseksi ja eri viranomaisten toimenpiteiden koordinoimiseksi tarkoitettu neuvottelu tulee pitää ennen kehittämisalueen nimeämistä. Tällaisia valtion viranomaisia ovat esimerkiksi Valtion asuntorahasto sekä alueelliset työvoima- ja elinkeinokeskukset.

Erityisjärjestelyjä kehittämisalueella koskevaa MRL 112 §:ää on muutettu. Säännöksen nykyisen 5 kohdan mukaan kehittämisalueelle suunnataan erityisiä asunto- tai elinkeinopoliittisia tukitoimia sen mukaan kuin valtion asianomaisen viranomaisen kanssa erikseen sovitaan. Valtion erityiset toimet, joita alueelle suunnataan, voivat olla muitakin kuin säännöksessä nykyisin mainitut. Esimerkiksi valtion tuki kunnan palveluinvestointeihin voi olla tällainen muu tuki. Säännöstä väljennetään poistamalla maininta niiden kohdistumisesta vain asunto- tai elinkeinopoliittisiin tukitoimiin. Tukitoimista valtion toimenpiteiden osalta sovitaan erikseen asianomaisen valtion viranomaisen kanssa.

3. Kaavoitusprosessien joustavoittaminen

Vuorovaikutuksesta kaavaa valmisteltaessa on säädetty MRL 62 §:ssä. Säädökseen on lisätty asetuksen antovaltuutta koskeva säännös uudeksi 2. momentiksi.

MRL:n vuorovaikutusta koskevat säännökset ovat joustavia.  Tarkoituksena on ollut, että vuorovaikutusmenettely sovitettaisiin kunkin kaavoitustilanteen tarpeiden ja vaatimusten mukaisesti.  Asian selkeyttämiseksi asetuksen 30 §:ään on nyt otettu säännös, jonka mukaan vaikutukseltaan vähäistä asemakaavan muutosta valmisteltaessa vireille tulosta ilmoittaminen ja tilaisuuden varaaminen osallisille mielipiteensä esittämiseen voidaan tehdä samanaikaisesti. Tällaisissa tapauksissa ei myöskään ole tarpeen ilmoittaa sanomalehdessä tilaisuudesta mielipiteen esittämiseen. Vaikutukseltaan vähäisissä asemakaavan muutoksissa osallisten piiri on suhteellisen pieni ja heihin voidaan saada paremmin yhteys muilla tavoilla, kuin ilmoittamalla siitä sanomalehdessä, esimerkiksi kirjeellä.

Viranomaisneuvottelujen tarvetta koskevaa MRL 66 §:ää on tarkistettu siten, että viranomaisneuvottelut kohdistetaan nykyisistä selkeämmin kaikkein merkittävimpiin kaavoihin ja vähennetään neuvottelujen määrää. Uutena arviointiperusteena käytetään kaavan yhdyskuntarakenteellisia vaikutuksia aiemmin arviointiperusteena käytetyn maankäytön merkittävyyden sijaan. Neuvottelujen järjestämiskynnystä korotetaan hieman säätämällä, että neuvottelu on tarpeen, kun kaava on säännöksessä olevien kriteerien kannalta erityisen merkittävä taikka valtion viranomaisen toteuttamisvelvollisuuden kannalta tärkeä. Muutoksella pyritään kohdentamaan viranomaisneuvottelut todella merkittäviin kaavoihin. Valtion toteuttamisvelvoitteen osalta neuvottelujen järjestämistarve on tarkoitus säilyttää entisellään sanonnan vähäisestä muuttamisesta huolimatta.

Neuvottelutarpeen ratkaisee aina kaavan merkitys ja sisältö. Rantojen maankäyttö on katsottu niin merkittäväksi asiaksi, että viranomaisneuvottelu tarvitaan aina, kun valmistellaan ranta-alueelle pääasiassa loma-asutuksen järjestämistä koskevaa yleiskaavaa tai ranta-asemakaavaa.

Listaa tilanteista, jotka edellyttävät neuvottelua, ei voida antaa. Neuvottelutarpeen arviointi tulee tehdä ottaen huomioon laissa määritellyt kriteerit (MRL 66§). Kaavan tulee koskea valtakunnallisia tai tärkeitä seudullisia alueidenkäyttötavoitteita tai sen tulee olla muutoin yhdyskuntarakenteellisten vaikutusten, luonnonarvojen tai kulttuuriympäristön kannalta erityisen merkittävä taikka valtion viranomaisen toteuttamisvelvollisuuden kannalta tärkeä.  Säännös koskee viranomaisneuvotteluja, muita neuvotteluja voidaan pitää tarvittaessa.

Yleiskaavat koskevat yleensä kysymyksiä, joiden johdosta viranomaisneuvottelun järjestäminen on tarpeen. Tosin myös niiden kohdalla saattaa tulla tilanteita, joissa harkintaa tarvitaan. Jotkut osayleiskaavat saattavat olla merkittäviä ensi sijassa kunnan näkökulmasta. Myöskään osayleiskaavojen tarkistamisessa ei aina ole tarvetta viranomaisneuvotteluun.

Asemakaavat ovat merkitykseltään hyvinkin erilaisia, minkä vuoksi viranomaisneuvottelun tarvetta joudutaan harkitsemaan tapauskohtaisesti. Neuvottelutarpeeseen vaikuttaa laissa säädettyjen kriteerien lisäsi se, onko alueen maankäyttö käsitelty oikeusvaikutteisessa kaavassa tarpeellisella tarkkuudella tai asemakaavan tarpeisiin nähden riittäviin perusselvityksiin ja vaikutusten arviointiin perustuen. Merkitystä on myös sillä, liittyykö kaavahankkeeseen viranomaisten välisiä ristiriitaisuuksia neuvottelutarpeen aiheuttaneista kysymyksistä.

MRA 18 §:ssä säädetään tarkemmin yleiskaavoitukseen liittyvien viranomaisneuvottelujen järjestämisestä, niiden sisällöstä, osallistujista ja menettelyistä.  Yleiskaavoitukseen liittyvää viranomaisneuvottelun järjestämisajankohtaa väljennetään. Se voidaan järjestää silloin, kun se parhaiten palvelee oikea aikaista tiedonkulkua kunnan ja eri viranomaistahojen välillä. Neuvottelu voidaan käydä kaavoituksen aloitusvaiheessa, jos sitä pidetään tarpeellisena, mutta neuvottelu voidaan sijoittaa myös muuhun valmisteluvaiheeseen, kuitenkin ennen kuin kunta varaa osallisille tilaisuuden mielipiteen esittämiseen. Yleiskaavoista käytävien viranomaisneuvottelujen määrää on tarkistettu. Toinen viranomaisneuvottelu järjestetään vain, jos siihen on tarvetta kaavaehdotuksen nähtävillä olon jälkeen.

MRA 18 §:n 2 momentissa täsmennetään viranomaisneuvottelun tarkoitusta mainitsemalla ne seikat, jotka laadukkaan ja laillisuusvaatimukset täyttävän kaavoituksen kannalta tulisi tuoda kunnan tietoon. Näitä ovat valtakunnallisesti ja seudullisesti tärkeät ja muut keskeiset tavoitteet, valtion toteuttamisvelvollisuuden kannalta tärkeät kysymykset sekä viranomaisten käsitykset tarvittavista tutkimuksista ja selvityksistä.  Lisäksi 18 §:n uuteen 3 momenttiin on lisätty maininta viranomaisen velvollisuudesta esittää selvitystarpeita koskevat käsityksensä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tämä lisää sekä kunnan että muiden viranomaisten vastuuta viranomaisneuvottelun ajankohdan ja neuvottelussa esitettävien selvitysvaatimusten kohdentamisesta oikein kaavan laatimisaikatauluun nähden. Säännös ei kuitenkaan ole esteenä sille, että valmisteluvaiheen viranomaisneuvottelun jälkeenkin tuodaan esille uusi tai uusia selvitystarpeita, jos sille on uuden tiedon, tavoitteiden muutoksen tai muusta syystä johtuen painavat perusteet.

Uusien 2 ja 3 momenttien lisäämisen johdosta pykälän entiset 2?4 momentit siirtyvät 4?6 momenteiksi.

Asemakaavoja koskevista viranomaisneuvotteluista säädetään MRA 26 §:ssä. Pykälässä on myös asemakaavoituksen osalta väljennetty viranomaisneuvottelun ajankohtaa siten, että viranomaisneuvottelu tulee järjestää nyt kaavaa valmisteltaessa ennen kuin kunta varaa osallisille tilaisuuden mielipiteen esittämiseen.

4. Muutoksenhausta aiheutuvan viiveen vähentäminen, rajoituksia jatkovalitusoikeuteen ja rajoituksia muutoksenhakuoikeuteen vähäisten asemakaava muutosten kohdalla

4.1 Kaava-asiat

Valitusten käsittelyajan ennakoitavuuden parantamiseksi MRL 188 §:n 2 momenttiin on lisätty muutoksenhakuviranomaiselle velvollisuus ilmoittaa kunnan pyynnöstä arvio siitä, milloin päätös valituksen johdosta annetaan. Säännös koskee asuntorakentamisen kannalta tai muutoin yhteiskunnallisesti merkittäväksi katsottavia asemakaavoja.

MRL 188 §:n 5 momentin mukaan asemakaavan hyväksymistä koskevaan hallinto-oikeuden päätöksen ei saa hakea muutosta valittamalla siltä osin kuin alueen pääasiallinen maankäyttö on ratkaistu lainvoiman saaneessa oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa. Edellä olevaa ei kuitenkaan sovelleta ranta-asemakaavoihin. Säännöksellä pyritään vaikuttamaan siihen, että jos tietty kysymys on ratkaistu jo oikeusvaikutteisessa kaavassa, sitä asiaa ei tule kyseenalaistaa toista kertaa toisella kaavatasolla tai lupa-asiassa. Säännöksen soveltamisen laajuus riippuu luonnollisesti siitä, kuinka yksityiskohtaisesta yleiskaavasta on kyse.  Siten esimerkiksi yleiskaavassa yleispiirteisenä osoitettu asuntoaluevaraus ei ole ratkaissut kysymystä, miten ja mihin alueen sisäiset kadut, puistot tai lähipalvelut sijoitetaan, vaan ne ratkaistaan vasta asemakaavan yhteydessä. Sen sijaan alueen pääasiallinen käyttötarkoitus on ratkaistu yleiskaavassa.

Valitusperusteen rajaus koskee siis vain valittamista hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.  Valitusperustetta koskeva rajoitus koskee myös jo voimassa olevia, oikeusvaikutteisia yleiskaavoja.

Kunnan jäsenen kuntalain 92 §:ään perustuva yleinen valitusoikeus vaikutuksiltaan vähäisistä muun asemakaavan kuin ranta-asemakaavan muutoksista on poistettu.  MRL 191 §:n uuden 3 momentin mukaan vaikutukseltaan vähäisestä muun asemakaavan kuin ranta-asemakaavan muutoksesta valitusoikeus on niillä, joiden oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Tällaisina valitukseen oikeutettuina pidetään sellaisia, paitsi maata omistavia tai hallitsevia, myös alueen asukkaita tai siellä toimivia yrityksiä, joihin kaava välittömästi vaikuttaa niihin. Valitukseen oikeutettujen viranomaisten ja yhteisöjen valitusoikeus säilyy nykyisellään.

Vaikutukseltaan vähäisenä ei ole lain mukaan pidettävä asemakaavan muutosta, jossa muutetaan rakennuskorttelin tai muun alueen pääasiallista käyttötarkoitusta, supistetaan puistoja tai muita lähivirkistykseen osoitettuja alueita taikka nostetaan rakennusoikeutta tai rakennuksen sallittua korkeutta ympäristöön laajemmin vaikuttavalla tavalla, heikennetään rakennetun ympäristön tai luonnonympäristön arvojen säilymistä taikka muutetaan kaavaa muulla näihin rinnastettavalla tavalla. Vähäisen vaikutuksen käsite on rajattu paikallisiin, pienehköihin vaikutuksiin, jotka eivät ole alueellisesti tai sisällöllisesti merkityksellisiä.  Esimerkkinä voidaan mainita rakennuksen ullakkotilojen muuttaminen asunnoksi, kerrosluvun tai kerrosalan vähäinen muutos, katualueen rajan vähäinen tarkistus tai tonttien jakaminen tai yhdistäminen, rakennusalojen vähäiset muutokset tai rakentamista tarkemmin ohjaavien asemakaavamääräysten vähäiset muutokset. Vaikutukseltaan vähäisiä olisivat edelleen sellaiset muutokset tontin tai korttelin käyttötarkoitukseen, joilla ei muuteta pääasiallista käyttötarkoitusta. Tällaisia ovat esimerkiksi liiketilan, työtilan tai palvelutilojen vähäinen salliminen asuintontilla siten, että muutoksen jälkeenkin asuminen säilyy pääkäyttötarkoituksena. Säännöksen soveltamisalaa on syytä tulkita suppeasti.

Vähäisten asemakaavamuutosten osalta kuntien muutoksenhakuosoituksia tulee tarkistaa. Kunta ei voi kuitenkaan lopullisesti ratkaista asemakaavan muutoksen vaikutuksen vähäisyyttä, vaan se kuuluu hallintotuomioistuimen ratkaistavaksi. Muutoinkin on syytä samalla tarkistaa muutoksenhakuosituksista valitusajan alkamisajankohta. Valitusaika alkaa kaikkien valitukseen oikeutettujen tahojen osalta aina pöytäkirjan nähtäville asettamisesta, siis vaikka olisi asianosainen. Päätöksestä muistutuksen tekijöille ja muille tahoille tiedotettaessa täytyy varmistaa, ettei erheellisesti ilmoiteta muuta valitusajan alkamisajankohtaa. Alueellisen ympäristökeskuksen tekemä oikaisukehotus keskeyttää kaavan täytäntöönpanon koko kaavan osalta, vaikka oikaisukehotus kohdistuisi vain osaan kaavasta. MRL 201 §:n 1 momenttia on nyt muutettu siten, että kunnanhallitus voi valitusajan kuluttua määrätä yleis- ja asemakaavan tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman myös kaava-alueen siltä osalta, johon oikaisukehotuksen ei voida katsoa kohdistuvan. Kunnan on annettava määräystä koskeva päätös tiedoksi alueelliselle ympäristökeskukselle, jos määräys koskee oikaisukehotuksen kohteena olevaa kaavaa. Tiedoksi antaminen muutoksenhakuviranomaiselle ei tässä yhteydessä ole tarpeen, jos kaavasta ei ole tehty valitusta. MRL 201 §:n 2 momenttia on lisäksi selvennetty. Oikaisukehotuksen keskeyttävä vaikutus ei koske kaavan sitä osaa, jonka kunnanhallitus on määrännyt tulemaan voimaan. Samalla on tarkistettu säännöksen sana "kunta" kunnanvaltuustoksi, koska oikaisukehotuksen jälkeen kaavaa koskevan päätöksen tekee lain 195 §:n 4 momentin nojalla aina kunnanvaltuusto.

Pääsääntöisesti tuomioistuimet eivät voi puuttua niiden tutkittavana oleviin kaavapäätöksiin, vaan päätös joko pysytetään sellaisenaan, kumotaan tai palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. MRL 203 §:ään on otettu nyt säännös muutoksenhakuviranomaisen mahdollisuudesta tehdä kaavaan myös vähäisiä tarkistuksia kunnan suostumuksella, jos siihen suostuvat myös ne, joiden etuun tai oikeuteen asia vaikuttaa. Kaavassa saattaa olla pieniä asiallisia puutteita ja virheellisyyksiä, joiden johdosta valitusviranomainen aikaisemmin joutui palauttamaan kaavan uuteen valtuustokäsittelyyn. Tästä aiheutuu haitallista viivästystä kaavan lainvoimaiseksi tulemiseen. Säännöksellä pyritään nopeuttamaan kaavakäsittelyä. Muutoksenhakuviranomainen voi kuulla niitä, joiden etuun tai oikeuteen vähäinen tarkistus vaikuttaa ja saatuaan heidän sekä kunnan tai maakuntahallituksen suostumuksen, ratkaista kaava-asian ja tehdä samalla kaavaan vähäisen tarkistuksen.

4.2. Lupa-asiat ja katusuunnitelma

Muutoksenhausta mm. rakennuslupaa, toimenpidelupaa ja katusuunnitelmaa koskevassa asiassa säädetään MRL 190 §:n 2 momentissa. Muutetun 2 momentin mukaan jatkovalitus hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen eräissä tapauksissa edellyttää valituslupaa.

Valituslupajärjestelmä koskee muutoksenhakua sellaiseen hallinto-oikeuden päätökseen rakennuslupaa, toimenpidelupaa ja katusuunnitelmaa koskevissa asioissa, jolla ei ole muutettu valituksen kohteena ollutta viranomaisen päätöstä tai sen ehtoja. Jos hallintoviranomainen (esim. rakennusvalvontaviranomaisena toimiva lautakunta) ja hallinto-oikeus ovat ratkaisseet asian samalla tavalla, jatkovalitus olisi mahdollinen vain korkeimman hallinto-oikeuden myöntäessä valitusluvan. Asian ratkaiseminen samalla tavalla tarkoittaa päätöstä, sen määräyksiä ja ehtoja, mutta ei perusteluja tai muuta varsinaisen lupapäätöksen asiasisältöön kuulumatonta. Hallinto-oikeuden päätös tulee tällaisessa asiassa välittömästi täytäntöönpanokelpoiseksi, ellei korkein hallinto-oikeus erikseen kiellä täytäntöönpanoa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi tilannetta, jossa myönnetystä rakennusluvasta valittaneen naapurin valitus on hallinto-oikeudessa hylätty ja rakennuslupa pysytetty sellaisenaan. Sama on tilanne, jos rakennuslupahakemus on kunnassa hylätty ja luvan hakijan valitus on hallinto-oikeudessa hylätty ja kunnan viranomaisen hylkäävä päätös on pysytetty.

Kaikilla valitusoikeuden omaavilla on mahdollisuus pyytää valituslupaa. Valitusluvan myöntämisen perusteista on säädetty hallintolainkäyttölain 13 §:n 2 momentissa, jonka mukaan valituslupa on myönnettävä muun muassa, milloin se on lain soveltamisen kannalta muissa samankaltaisissa tapauksessa tärkeää (niin sanottu ennakkopäätösperuste) tai milloin siihen on olemassa muu painava syy.

MRL 190 §:n uudessa 3 momentissa säädetään valituskiellosta sellaisesta rakennuslupaa, toimenpidelupaa ja katusuunnitelmaa koskevasta hallinto-oikeuden päätöksestä siltä osin kuin asia on ratkaistu jo asemakaavassa. Näissä tapauksissa oikeussuojakeinot ovat olleet käytettävissä kertaalleen jo kaavoitusta koskevan päätöksenteon yhteydessä.

Muutoksenhakurajoitukset koskevat siis haettaessa muutosta hallinto-oikeuden päätöksestä. Muutoksella ei ole vaikutusta kunnan muutoksenhakuosituksiin tältä osin.

MRL:n muutos mahdollistaa rakennusluvan käsittelemisen lainvoimaa vailla olevan asemakaavan perusteella. Kaavapäätöksestä tehdyt valitukset ja mahdollisten rakennuslupavalitusten käsittelemisen yhtä aikaa nopeuttaa tonttien saamista rakennuskäyttöön. Uuden 201 a §:n mukaan rakennuslupa voidaan asemakaavapäätöksen valitusajan umpeen kuluttua myöntää 53 §:n 3 momentin ja 81 §:n 1 ja 2 momentin estämättä lainvoimaa vailla olevan hyväksytyn asemakaavan perusteella. Tällöin on kuitenkin rakennusluvassa aina määrättävä, ettei rakentamista saada aloittaa ennen kuin asemakaava on tullut voimaan. Rakennusluvan käsittelemisen esteenä ei siten ole rakennuskielto, joka tulee voimaan kaavan hyväksymispäätöksellä tai tonttijaon puuttumisesta tai tontin rekisteröimättömyydestä johtuvat rakennuskiellot.  On huomattava, että sovellettavaksi tulee hyväksytty kaava, ei mahdollisesti aikaisemmin voimassa ollut kaava ja että päätös luvasta voidaan tehdä vasta kaavapäätöksen valitusajan umpeen kuluttua.  Rakennuslupaan otettavalla ehdolla voidaan turvata se, että rakennuspaikan haltija huolehtii tontin rekisteröinnin esim. ennen loppukatselmusta.

Uusi 201 a § koskee kaikkia asemakaavoja, myös ranta-asemakaavoja. Vähäisen poikkeamisen myöntämiseen rakennusluvan yhteydessä ei ole estettä. Lainvoimaa vailla olevan asemakaavan perusteella myönnetty rakennuslupa raukeaa, jos kaava ei tule voimaan. Rakennusluvan voimassaolo aika määräytyy myös näissä tapauksissa MRL 143 §:n mukaisesti. Aloittamisoikeuden myöntäminen MRL 144 §:n nojalla ei ole mahdollista. Siinä tapauksessa, että rakennuslupa ei vielä ole lainvoimainen asemakaavan tullessa voimaan, edellytyksenä työhön ryhtymiselle on joko odottaa rakennusluvan lainvoimaisuus tai saada aloittamisoikeus.

5. Voimaantulo ja siirtymäsäännös

Laki ja asetus tulevat voimaan 1.3.2007.

Lain siirtymäsäännöksen mukaan uutta lakia sovellettaisiin hallinnossa tai tuomioistuimessa jo vireillä oleviin asioihin. Näin saadaan valitusten lykkäävää vaikutusta lieventävät toimintatavat ja lupien myöntämisen mahdollisuudet heti voimaan.  Valitusoikeuden muutoksia koskevia säännöksiä 188, 190 ja 191 §:ää sovelletaan kuitenkin vasta niihin päätöksiin, jotka kunnassa tehdään lain voimaantulon jälkeen. Päätösten valitusoikeuteen ei voi tehdä muutoksia kesken valitusprosessin hallintotuomioistuimissa jo vireillä olevissa asioissa selkeyden ja oikeusturvan vuoksi.

SUOMEN KUNTALIITTO

Timo Kietäväinen  
varatoimitusjohtaja

Leena Karessuo
johtaja
yhdyskunta, tekniikka ja ympäristö -yksikkö

tags