Erja Lindberg 30.8.

Työntäyteinen työllisyyssyksy taklataan yhdessä

Rentouttavan kesän jälkeen on aika valmistautua kohti työntäyteistä työllisyyssyksyä. TE-palvelut 2024-uudistuksen valmistelu on nytkähtänyt askeleella eteenpäin. Vahvan ja yksimielisen kuntakentän ansiosta kesällä päättyneen lausuntokierroksen jälkeen lakiesitykseen tehtiin tarkennuksia, jotka koskevat kuntien järjestämisvastuuta, palvelujen tuottamista ja rahoitusmallia. Linjaukset järjestämisvastuusta pysyivät valitettavasti kuitenkin ennallaan ja lakiesitys etenee eduskunnan käsittelyyn syksyn aikana. Jotta TE-palvelut 2024-uudistuksessa onnistutaan parhaalla mahdollisella tavalla, on järjestämisvastuusta tehtävät ratkaisut olennaisessa osassa. Järjestämisvastuun tulisi kuulua rahoitusvastuun mukaisesti jokaiselle kunnalle. Tätä me Kuntaliitossa olemme peräänkuuluttaneet ja tulemme peräänkuuluttamaan. Kuntien edunvalvonta ei lopu tähän.

Kun mikään ei ole varmaa paitsi muutos

TE-palveluiden siirtäminen kuntien vastuulle niitä sisällöllisesti samalla uudistaen on kannattava tavoite, joka antaa kunnille uusia työkaluja vahvistaa elinvoimaa ja lisätä työllisyyttä. Muutokseen liittyy kuitenkin aina keskeneräisyyttä, epävarmuutta, epätietoisuutta ja niiden sietämistä. Tässä kaikessa me Kuntaliitossa olemme kuntien tukena. Välivaihe ja siirtymävuodet ovat haastavia, mutta vuonna 2025 meillä on uusi ja täysin erilainen kunta, kun sote on lähtenyt ja työllisyys ottaa yhä isomman jalansijan kunnassa. TE-palvelut 2024-uudistuksen myötä kunnat saavat uusia ja toivottuja työkaluja, joilla lisätä kuntien elinvoimaa ja kuntalaisten hyvinvointia. On tärkeä ymmärtää uusien tehtävien laajuus. Nyt ei enää hoideta pelkästään työttömyyttä, vaan tehdään oma kunta ja alue entistä elinvoimaisemmaksi. 

Kuntaliitto tukee kuntia muutoksessa ohjeilla, neuvoilla, hyvien käytäntöjen keräämisellä ja jakamisella, hyödyllisillä ja kattavilla verkostoilla, viestinnällä, oppailla ja erilaisilla tilastoilla.  Kun lakipaketti on hyväksytty eduskunnassa, aletaan muutosta valmistella toden teolla.

 

 

Kirjoittajasta lyhyesti

Kirjoittaja on työllisyysasioiden kehittämispäällikkö Kuntaliitossa.

Twitterissä: @ErjaLindberg